Moron meirän kekkerit Tampereella: Tammelanpuiston Yrittäjät ry kevätretkellä Teiskossa

23.6. 13:00

Koska juhlat olivat ja missä?

Tammelanpuiston Yrittäjät ry lähti 21.5. ”ulkomaille Teiskoon”.

Mitä te juhlitte?

Lähdimme kevätretkelle Teiskoon. Ei aina tarvitse lähteä kauaksi kotoa, kun meillä on aivan mahtavia paikkoja ihan lähelläkin.

Oliko ohjelmaakin?

Otimme oikein tilausajobussin, ja suuntasimme ensin mikroautokisoihin Kaanaaseen. Ajo ulkoradalla oli monelle ensimmäinen kerta. Seuraavaksi oli vuorossa lounas kauniissa Maisansalossa. Lounaan jälkeen maistelimme viinejä Teiskon Viinissä ja siitä suuntasimme legendaariseen Kessan Baariin.

Mistä siellä puhuttiin?

Paikalliset jäsenemme esittelivät paikkoja ja kertoivat Teiskon historiasta. Kuulimme myös, että Kämmenniemessä on ollut oikein poliisilaitoskin. Totesimme myös, että koronasulkujen jälkeen on mukavaa taas tavata toisiamme. Anitta Ahonen oli oikein ottanut passinkin mukaan, jos se rajalla tarkistettaisiin.

Säilyikö sopu?

Toki, Yrittäjät ovat iloista ja sopuisaa porukkaa, oikeita heimolaisia.

Kuka raportoi?

Varapuheenjohtaja Kerkko Penttilä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut