Tampereen Puhelin

Tampereen Puhelin menestyy kotikentällään Pirkanmaalla kohtaamalla yritykset ja täkäläiset ihmiset läheisellä ja henkilökohtaisella palvelulla.

-Ihmiset haluavat palvelua, ja paikallisena yhtiönä me tarjoamme sitä. Olemme voimakkaasti tamperelainen ja pirkanmaalainen yhtiö, myynti- ja liiketoimintajohtaja Ilja Nykänen painottaa.

Ajan henki ja yrityksen kokoluokka näyttävät niin ikään tukevan toimintaa tietoliikenne- ja ratkaisutalona.

-Tällainen ketterä ja henkilökohtaiseen palveluun panostava toimija on nyt hyvin haluttu kumppani ja palveluntarjoaja.

Henkilökohtainen palvelu puree toki laajemminkin. Periaatteisiin kuuluukin, että palvelut tuodaan sinne, missä niitä tarvitaan.

-Olemme saaneet asiakkuuksia myös Helsingistä ja muualta Suomesta. Kaukaisimmat ratkaisut on toimitettu aina Kiinaan saakka.

Paikallisuus kääntyy Nykäsen mukaan kaiken aikaa Tampereen Puhelimen eduksi.

-Tunnemme oman alueemme maston tarkkuudella, hän naurahtaa.

Tampereen Puhelin on ollut hyvin hereillä, kun yritykset ovat ulkoistaneet tieto- ja viestintäteknologiaansa.

Luottamuksesta Tampereen Puhelinta kohtaan kertoo hyvin se, että yhtiö on kasvattanut markkinaosuuttaan moninkertaisesti alan keskiarvoon nähden.

-ICT:n ulkoistusbisneksessä osuutemme kasvoi viime vuonna 61,9 prosenttia, kun markkina kasvaa 2,5-3,1 prosentin verran vuodessa, Nykänen kertoo.

-Myös hintakilpailussa menestymme. Asiakkaamme eivät koskaan maksa turhasta, sillä ratkaisumme perustuvat aina puhtaasti asiakkaan tarpeeseen.

-Yrityksissä on syytä miettiä, onko Intian toimipiste sittenkään edullisempi kuin Suomessa sijaitseva toimipaikka. Me olemme aina aidosti lähellä ja läsnä. Tampereella on hyvä toimia siksikin, että paikkakunnalla koulutetaan jatkuvasti tieto- ja viestintäteknologian osaajia.

-Rekrytoimme työntekijöitä paikallisista korkeakouluista. Kaikkiaan meillä on töissä 50-60 henkeä, ja kumppaniverkostomme kautta noin 150 henkeä. Työpaikalla vallitseva rento meininki on sekin työyhteisön vahvuus, joka kantaa asiakaskuntaan saakka.

-Meille on helppo tulla ja ovemme on aina auki. Olemme kaikki tavattavissa.

Kun Ilja Nykänen tiivistää Tampereen Puhelimen kolmeen sanaan, siinä tamperelaiset ärrät lentävät tyylikkäästi.

-Rento, reipas ja rehellinen.

Henkilökohtainen kumppanisi, ihan tässä lähellä!

Me Tampereen Puhelimessa ajattelemme, että hyvä asiakaspalvelu lähtee aina henkilökohtaisuudesta: yksilöllisten tarpeiden ymmärtämisestä, oikein mitoitetuista ratkaisuista ja asioinnin helppoudesta.

Tehtävänämme on tehdä asiakkaidemme arjesta helppoa. Siksi tarjoamme kokonaisratkaisuja, joilla vältetään monella luukulla juokseminen.

Reseptimme toimivaan ICT-ympäristöön

Niinhän se on, että vie aikaa ryhtyä ICT-asiantuntijaksi. Siksi kannattaa keskittyä omaan ydinbisnekseen ja ottaa kumppani, jolla on kokonaisuus hallussa.

Olemme ICT-talo, jonka kattauksessa on kaikki pk-yrityksen tarvitsemat palikat. Teidän ei tarvitse tietää, mitä tilata – me autamme vaivaamaan ICT-ympäristönne ja tarjoamme reseptin, jolla ICT toimii parhaiten yrityksenne liiketoiminnan tukena.

Kun kaikki on samoissa käsissä, pysyy kokonaisuus koossa. Näin myös vastuu ja apu ovat yhdessä osoitteessa.

Tutustu tarkemmin osoitteessa ictspecial.fi ja osallistu samalla arvontaan, jossa voit voittaa pizzat koko työyhteisöllenne!

Kattava ja kilpailukykyinen verkkokauppamme palvelee täällä. Tilaa omat tunnuksesi meiltä!

Tampereen Puhelin Oy

-Paikallinen tietoliikenne- ja ratkaisutalo.

-Päätoimialueemme on Pirkanmaa, mutta joustavaan palveluumme ja ajattelutapaamme kuuluu, ettei maakuntiin piirretä rajoja.

-Tarjoamme kattavat tietoliikenne-, viestintä- ja ICT-ratkaisut niin kuluttajien, taloyhtiöiden kuin yritysten tarpeisiin.

-Saat meiltä laitteet ja järjestelmät, asennuksen, huollon ja koulutuksen.

-Toimintamme ohjenuorana on tarjota henkilökohtaista, nopeaa ja joustavaa palvelua.

-Yritys, ota yhteyttä! Avainasiakaspäälliköt palveluksessasi:

Mika Ahola 044 347 4499

Pontus Veneskoski 050 339 9666

Heikki Lampinen 044 736 4614

Riikka Viljamaa 040 529 8544

Myynti- ja liiketoimintajohtaja Ilja Nykänen 040 865 6913

-Yritysasiakaspalvelumme palvelee arkisin kello 8-20, 03 455 2000 / yritysasiakaspalvelu@tampereenpuhelin.fi

tampereenpuhelin.fi


Kaupallinen yhteistyö

Pääaiheet