Ville Kulmala

Tampereen suurimman elokuvateatterin eli Plevnan suurin ykkössali pistettiin pääsiäisen jälkeen säppiin, jonka jälkeen edessä oli totaalinen remontti. Paino sanalla totaalinen, sillä remonttia siellä tehtiin peräti viiden viikon ajan. Lopputulos on kuitenkin korea, sillä Finnkinon omaa kehitystyötä oleva Scape-konsepti kelpaa vertailuun ihan minkä tahansa huipputeatterin rinnalla. Eikä avajaisajankohta näin kesän korvalla ole enää sekään pöllömpi. Kesä ei ole enää mitään hiljaiseloa suomalaisissakaan leffateattereissa, mistä on kuulemma kiittäminen digitalisaatiota.

Remontin tuloksena syntyi Finnkinon omaa tuotekehitystä oleva Scape-salikonsepti, joka pärjää ihan hyvin kun kisataan kaikkien maailman elokuvateattereiden kanssa niin ääni- kuin kuvapuolellakin. Onpa tästä muuten saatu tunnustustakin, sillä Finnkinon Scape-konsepti voitti oman alansa kirkkaimman palkinnon, elokuvateattereiden Oscar-palkinnon, kun vuosi sitten elokuva-alan jättitapahtumassa Barcelonassa Scapelle myönnettiin arvostettu Euroopan vuoden paras elokuvasali -palkinto.

Tekniikka tikissä

Scape-salin tekniikka edustaa tämän hetken kirkkainta kärkeä. Kuvapuolella tämän takaa täysin uusi laserprojektori, joka on valovoimaltaan aivan omissa sfääreissään.

– Kuva on huomattavasti aiempia projektioita valoisampi, ja tämän ansiosta etenkin elokuvien väriloisto pääsee oikeuksiinsa. Musta näyttää oikeasti mustalta ja valkoinen valkoiselta, kehuu koko Finnkinon toimitusjohtaja Veronica Lindholm, joka oli hänkin paikalla Tampereen Scape-salin kutsuvierasensi-illassa toukokuun puolivälissä.

Äänipuolella luksustasosta puolestaan Scapessa vastaa niin ikään tuoreenpuoleinen Dolby Atmos -järjestelmä. Sen erikoisuus on, että ääntä rakennetaan ikään kuin kolmiulotteisesti, niin että ääni toistuu joka ikisellä salin paikalla mahdollisimman oikein. Ämyreitäkin riittää, niitä on salissa yhteensä 62.

Vasta neljäs koko maassa

Ensimmäinen Scape-sali avautui itseoikeutetusti Suomen suurimpaan elokuvateatteriin eli Tennispalatsiin Helsingissä. Sen lisäksi Scape-salit on ennen Tamperetta avattu Espooseen ja pari kuukautta ennen Tamperetta Turkuun. Syy viimeksi mainittuun ei ollut mikään arvojärjestysmittari, vaan remonttiaikataulut yksinkertaisesti passasivat kaupungeissa paremmin näin. Toimitusjohtaja huomautti, että kyseessä on varsin iso asia myös Finnkinolle. Tampereelle avautunut Scape-sali oli vasta neljäs lajissaan.

– Eikä meillä ainakaan tällä hetkellä ole vielä tiedossa uusia Scape-hankkeita, mutta toki niitä saattaa vielä eteen tulla, hän jatkoi.

Iso urakka

Silminnähden tyytyväisenä tuoretta salia katselee myös Finnkinon Tampereen kahta teatteria kipparoiva Anu Leppilampi. Hän muistuttaa, että salin uudistamisessa riitti työsarkaa, sillä entinen vuonna 1999 valmistunut sali pistettiin kirjaimellisesti uusiksi.

– Katto ja seinärakenteet purettiin, ja kaiken kaikkiaan koko tila riisuttiin pohjaruotoja myöten, Leppilampi esitteli. Katsojapaikkamäärä väheni hieman uudistuksen myötä, ihan siitä syystä, että uudet penkit ovat tilavuudeltaan aiempia suuremmat. Kun vanhaan saliin mahtui maksimissaan 491 katsojaa, on paikkoja nyt 406.

Eihän jääkaappikaan tappanut ravintoloita

1800-luvun lopulla innovoitu elokuva on ollut niitä mediamuotoja, jonka kuolemaa on ehditty ennustaa jo pidempi tovi. Televisio tahi internet eivät kuitenkaan ole vieläkään onnistuneet kaatamaan elokuvateattereita, vaan pikemminkin katsojavirroissa suunta on ollut viime aikoina päinvastainen.

Esimerkiksi Suomessa elokuvissa on oltu noususuhdanteessa oikeastaan viimeiset liki parikymmentä vuotta. Veronica Lindholmin mukaan menestys on omalta osaltaan kimmonnut juuri nyt nähdyn kaltaisista isoista investoinneista, joilla on pyritty aina tuomaan entistä enemmän lisäarvoa katsojakokemukseen. Isot Multiplex-salit esimerkiksi löivät todella Suomessa läpi vasta 90-luvun lopussa, jolloin avattiin niin Tennispalatsi kuin Plevnakin. Lisäksi uutta elämyksellisyyttä on tuonut esimerkiksi vasta pitkälti tämän vuosikymmenen puolella itsensä läpilyönyt 3D-teknologia.

– Uskon vahvasti tähän elämyksellisyyteen ja siihen, että ihmisellä on tarvetta viettää aikaa myös kodin ulkopuolella. Kyllähän kotonakin saa jääkaapista ruokaa, mutta silti ihmiset käyvät ravintolassa, Leppilampi huomauttaa.

Syrjäisemmät seudut olivat digitalisaation suurhyötyjät

Ehkäpä vieläkin suuremman muutoksen on saanut aikanaan elokuvasalien digitalisointi. Elokuvien levityslogistiikan se kun pisti tyystin uusiksi. Vielä 90-luvulla Amerikassa ensi-iltansa jo keväällä saaneita elokuvia saatiin odotella Suomessa useita kuukausia, kun taas nyt rytmi on identtinen. Esimerkisi Scape-salin avajaisnäytöksenä nähty Marvel-elokuvasarjaan kuuluva Deadpool 2 -elokuva nähtiin levittäjän erikoisluvalla jo päivää ennen sen maailmanensi-iltaa. Ja eniten muutos on näkynyt juuri syrjäisemmillä seuduilla.

– Etenkin niissä kun sitä filmikelaa saatiin aiemmin odottaa vielä suurten kaupunkien jälkeen useampi kuukausi, jolloin se alkoi sitten olla jo aika kaukana uutuudesta.

Samalla vuosirytmikin meni uusiksi

Tämä iso logistinen muutos on tarkoittanut sitäkin, että kesän merkitys elokuvakautena on lisääntynyt. Yhdysvalloissa kesä kun on jo pidemmän aikaakin ollut tuotantoyhtiöille ihan varteenotettavaa levitysaikaa, ja onpa se synnyttänyt käsitteen Summer Blockbuster – eli kesän kassamagneetti.

– Nyt kun elokuvat julkaistaan samassa aikataulussa kuin meillä Suomessakin, on se lisännyt leffakäyntejä meilläkin, eikä heinäkuu enää ole automaattisesti huonoin kuukausi katsojamäärissä mitaten.

Leppilammen mukaan käänne tapahtui reilu 10 vuotta sitten, jolloin kesäkauteen tuli poikkeuksellisesti isoja ensi iltaelokuvia kuten menestysanimaatio Ice Age ja fantasiaelokuvasarjan Harry Potter ja puoliverinen Prinssi -elokuva, jotka molemmat osoittautuivat myös meillä menestyksekkäiksi.

Ylipäätään elokuvavuosi on tasoittunut, koska ensi-illat jakaantuvat nykyään tasaisemmin ympäri vuotta.

– Alkuvuoden kysyntää kasvattaa vuodesta toiseen Oscar-kausi ja myös pääsiäinen ja oikeastaan mikä tahansa lomakausi, kuten joulu-, hiihto- ja syysloma ovat kaikki hyviä aikoja.

Tämä on pahin sääennuste katsojien määrää mitattaessa

Elokuvateattereissa kesäkautta elokuvissa leimaa sekin, että siinä missä ympäri vuotta elokuvakäynnit ohjautuvat noin 70 prosenttisesti viikonloppuihin, kesän loma-aikaan esityspäivällä ei ole samanlaista väliä, vaan käyntipäivät ohjautuvat tasaisemmin ympäri viikkoa. Toki kelitkin vähän vaikuttavat. Hellepäivä ei ole paras mahdollinen, joskin kaikista pahin vaihtoehto kävijäkadolle se ei ole.

– Meille pahin aika on se, että on todella kylmää ja sitten tulee yhtäkkiä lämmin. Silloin harva lähtee elokuviin. Kun taas esimerkiksi useampi putkeen tuleva hellepäivä saattaa jopa houkutella viileämpään ja pimeämpään saliin pariksi tunniksi, Leppilampi pohtii.

 

Kuva: ©Marvel Studios 2018
Marvel-universumin Ant Man and the Wasp on oiva esimerkki kesän kassamagneettihitistä. Vielä 10 vuotta sitten elokuva olisi saapunut Suomeen vasta kesän jälkeen.

Marvel-universumin Ant Man and the Wasp on oiva esimerkki kesän kassamagneettihitistä. Vielä 10 vuotta sitten elokuva olisi saapunut Suomeen vasta kesän jälkeen.

Kassa kilisee läpi koko kesän

Myös Tampereella tästä kesästä odotellaan varsin hyvää, ihan jo siitä syystä, että ensi-ilta elokuvia, joille on ounasteltu kovaa menestystä, tuntuu suorastaan satelevan.

Toukokuun alkupuolella ensi-iltaan saapuneen Deadpoolin kakkososan lisäksi Star Wars -faneja hemmotellaan Solo-oheiselokuvalla, ja ehtiipä kesäkauden alkuun vielä myös dinosauruselokuvasarja Jurassic Parkin ties kuinka mones jatko osa Jurassic World. Ja kun mukaan lasketaan vielä kovalla naistähtikaartilla varustettu Oceans Eight -toimintapläjäys sekä niin ikään Marvel-universumiin listautuva Marvelin Ant Man ja Wasp, voidaan jo todeta, että tänä päivänä elokuvien hittiputki ei totta tosiaan kalpene kesälläkään. Ja huomioitakoon samaan syssyyn, että televisio ei tässä asiassa oikein ole pysynyt perässä. Sen ohjelmatarjonta kun on kesäkautena edelleen yhtä uusintaa toisen perään. ’

Ehkäpä kesän kovimpana kassamagneettina voidaan kuitenkin odotella Abba-elokuva Mamma Mian jatko-osaa. Se saa ensi-iltansa keskellä parasta lomakautta, heinäkuun 20. päivänä. Edeltävä osa keräsi teattereihin peräti 420 000 katsojaa, joten on selvä, että myös jatko-osan suhteen odotukset ovat korkealla.

Ammattilaisen paikkavinkit elokuviin

Mutta mitkä sitten ovat ne tuoreen salin parhaat paikat? Finnkinolaiset vakuuttavat, että uuden systeemin myötä etenkin äänipuolella elämys on pyritty pitämään maksimaalisena missä sitten istuikin. Mutta toisaalta jotain kertoo se, että kun henkilökunta ennakkoon tutustui uuteen saliin, ei heistä yksikään valinnut paikkaa riviä seitsemän ylempää. Teatterin suosituimmat penkit ovat kuitenkin ihan takaosaan sijoitetut tuplapenkit, joita kutsutaan myös pusupenkeiksi. Niitä on yhteensä viidelle pariskunnalle, ja ne ovat kuulemma näytöksestä toiseen ne kaikista kysytyimmät.


Kaupallinen yhteistyö

Pääaiheet

Sammio