Ville Kulmala

Viime vuonna 40 vuotta täyttänyt ohjelmistotalo Vertex on tukeutunut perinteisesti naapuriin, kun on aika haalia kesätyöntekijöitä. Eikä ihme, sillä onhan hervantalainen ohjelmistotalo aikanaan itsekin teekkarien toimesta syntynyt. Tänä vuonna firmassa työskenteli yhteensä 10 kesäteekkaria. Pirkanmaan Yrittäjä -lehti kävi jututtamassa heistä kahta.

Kolmannen opiskeluvuotensa vasta pakettiin saanut Vilma Kankaanpää kertoo kesätyöpaikan Vertexillä osuneen kokolailla täydellisesti hänen hakukriteereihinsä. Tietojohtamista pääaineena lukenut Kankaanpää kun kertoo kesäpestinsä sopivan täydellisesti myös siihen, että sivuaineena hänellä on ohjelmistotekniikka.

–Toimin peruskehitystiimissä, mikä siis tarkoittaa Vertexin tuotteiden yhteisten ominaisuuksien, esimerkiksi käyttöliittymän, kehittämistä. Päätoimenkuvani on ollut ohjelmistojen käyttödatan keräämisen kehittäminen. Kerätty data puolestaan auttaa meitä ohjelmien kehittämiseen liittyvissä päätöksissä, hän määrittelee ja on sitä meiltä, että tehty työ sopii hyvin myös tulevaisuuden opintoihin.

–Päätehtäväni datan parissa liittyy data- ja informaatioanalytiikan aihealueeseen, johon aion syventyä myös tulevissa maisteriopinnoissani.

Vastuuta annetaan mukavasti

Vertexin pestissä sekin on miellyttänyt, että touhu on ollut hyvin itsenäistä. Etenkin heinäkuussa, jolloin Suomi tuntuu nukkuvan, on myös Vertexin käytävillä hyvin vähän vastaantulijoita.

– Pidän siitä, että minulle on annettu tilaa ja haasteita, mutta toisaalta niin, että apuakin on saanut aina, kun sitä on tarvinnut. Ja tietysti olen huomannut ilokseni sen, kuinka paljon pystyn jo itsekseni tekemään, hän summaa. Viime vuonna hän ei löytänyt varsinaisesti oman alan kesätyöpaikkaa, mutta toimettomaksi hän ei jäänyt tuolloinkaan.

– Tein kyllä sitten pienempiä projekteja, kuten nettisivuja.

Toinen täysosuma

Myös Arttu Halonen kokee päässeensä tekemään Vertexissä täydellisesti koulutustaan tukevaa työtä. Hän paiskii Vertexillä hommia tarkemmin sanottuna laitossuunnittelutiimissä, mikä taas soveltuu energia- ja prosessitekniikkaa pääaineenaan opiskelevalle miehelle erinomaisesti. Ja aivan kuten Kankaanpää, myös Halonen opiskelee sivuaineenaan ohjelmistotekniikkaa.

– Hienoa on, että pääsin tässä työssä heti soveltamaan käytännössä niitä asioita, joita olen viime vuonna opiskellut. Pääsin siis hyödyntämään sellaista laskentaa, mitä olen vasta kursseilla käynyt heti myös täällä tekemässäni kehitystyössä, Halonen tuumii. Tarkalleen ottaen kyseessä on ollut putkistojen painehäviölaskenta.

– Kun vettä ja kaasua liikutellaan putkistoissa, sitä täytyy aina pumpata tietyllä paineella, joka taas on sitä suurempi, mitä monimutkaisempi reitti on ja mitä enemmän siinä on korkeuseroja. Juuri siihen olin opinnoissa päässyt teoriassa tutustumaan.

Enemmän kuin kesätyö

Arttu Halonen oli kesäteekkarina Vertexillä siis jo viime kesänä, joten sinänsä talon tavat ovat hänelle jo tuttuja. Tarkalleen ottaen hän ei ole edes kesäteekkari. Halosen työsopimusta jatkettiin jo heti viime kesän jälkeen, vaikka hän itse toteaakin, että koulutyö piti hänet sen verran kiireisenä, että syksyllä kovin monta tuntia hän ei töissä ehtinyt olla.

– Täällä tosin yrityskulttuurissa se, että opiskelijan päätyö on koulutyö, ymmärretään erityisen hyvin. Mitä ilmeisimmin siitä syystä, että koko yritys on aikanaan saanut alkunsa juuri silloisen Tampereen teknillisen korkeakoulun opiskelijoiden toimesta, hän tuumaa. Artun työsopimusta jatkettiin samoilla ehdoilla myös vuodenvaihteessa, joten nytkin hän on kesätyönsä lisäksi jatkuvasti kirjoilla yrityksessä osa-aikaisena työntekijänä.

Tehtäväntynkää moneen junaan

Molemmat haastateltavat toteavat hervantalaistalon hyväksi puoleksi sen monipuolisuuden. Kaiken kaikkiaan CAD-suunnitteluohjelmistoja tekevästä yrityksestä löytyy koulutusta vastaavaa työtä vähän joka sektorille, sillä firman tuoteperhe käsittää jo peräti kymmenen eri tuotetta, jotka puolestaan tarjoavat työmahdollisuuksia lähes jokaiselle teknisen yliopiston linjalle.

– Siinä missä perinteinen CADsuunnitteluohjelma on käytössä koneenrakennuksen mekaniikkasuunnittelussa, on meillä Vertexillä erikseen ohjelmistot myös muun muassa rakennus- ja laitossuunnitteluun sekä sähkösuunniteluun, joten aika hyvin täällä ovat edustettuna myös TTY:n opintolinjat, Arttu kertoo.

Tekninen ala kiinnosti jo lukiossa

Vilma Kankaanpää kertoo teknisen alan olleen hänelle selkeä ykkösvalinta jo vuosia sitten, joskin se, mihin ja mitä hän päätyisi opiskelemaan, selvisi vasta myöhemmin. TTY valikoitui kohteeksi pääasiassa sen vuoksi, että sieltä löytynyt tietojohtaminen vaikutti kiinnostavimmalta aineelta. Tämä tarkoitti myös paikkakunnan vaihdosta, sillä Tampereelle Kankaanpää muutti Turusta. Myös Haloselle tekninen ala oli itsestään selvä vaihtoehto jo lukioiässä, ja Vesilahdella varttuneena Hervanta oli luonnollinen ykkösvaihtoehto opiskelupaikaksi.

– Ajattelin, että turhaanhan sitä on mennä merta edemmäs kalaan, hän hymyilee. Pääainevalintaan vaikutti kuulemma sekin, että energia- alan tarpeen mies uskoo olevan kova myös jatkossa.

– Nähdäkseni myös työllistymisen kannalta tämä vaikutti varsin turvalliselta vaihtoehdolta. Artulla on nyt takanaan niin ikään kolme vuotta opintoja. Keväällä hän sai kasaan jo tekniikan kandidaatin tutkinnon.

Potentiaalinen työpaikka myös valmistumisen jälkeen

Mahdottomana kumpikaan kesäteekkareista ei pidä sitä, että Vertexistä tulisi työpaikka myös sen jälkeen, kun se DI-tutkinto on saatu virallisesti suoritettua.

– Ilman muuta se kiinnostaa, ja minusta tuntuu, että tänne haettiinkin henkilöitä, jolla olisi mahdollisesti kiinnostusta jäädä tänne myös pidemmäksi aikaa, Kankaanpää toteaa. Yksi varsin todennäköinen mahdollisuus on, että kesätyöläiset päätyvät myöhemmin tekemään myös omat diplomityönsä Vertexin toimenantoina. Kaikkiaan yritykseen on tehty sen historian aikana 36 diplomityötä.

Teekkarien perustama ohjelmistotalo

Vertexin yritystarina täytti viime vuonna jo 40 vuotta, ja tarinan takaa löytyy kolmen innokkaan, erityisesti lujuuslaskennasta kiinnostuneen opiskelijan yhteenliittymä. Heidän visionaan oli kehittää uudenlainen laskentaohjelmisto, ja saivatpa opiskelijat heti alkumetreiltä innostettua mukaan myös professorinsa. Vertex-nimen yritys sai siitä, että kolmiulotteisessa suunnittelussa käytettävän pisteen nimi on englanniksi vertex. Kansainväliseen nimeen on vinha syykin, että yrityksen valmistama ohjelmiston käyttäjistä leijonanosa löytyy rajojen ulkopuolelta. Kaikkiaan Vertexin toteuttamia ohjelmistoja käytetään 37 maassa, ja yrityksellä on toimipisteet Suomen pääkonttorin ohella Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Britanniassa ja kuin Australiassa. Lisäksi parhaillaan työn alla on toimipisteen avaaminen Kiinaan. Kaikkiaan Vertex työllistää maailmanlaajuisesti noin 100 asiantuntijaa, joista enemmistö työskentelee Hervannan pääkonttorilla. Siellä vahvuus on noin 70 henkeä.


Kaupallinen yhteistyö

Pääaiheet

Sammio