Pankkikorttihuijari voi viedä tietosi helposti? Näillä kikoilla saatat pelastaa rahasi

Aamulehti Oletko tullut ajatelleeksi, että pankkikorttisi takana oleva kolminumeroinen CVV-koodi olisi syytä peittää? Korttihuijarit voivat nimittäin skannata tai valokuvata kortin, ja siksi CVV-koodi kannattaisi peittää. Asiasta kertoi muun muassa Iltalehti ja Ilta-Sanomat.CVV-koodi (Card Certification Value) sekä pankkikortin numero ja kortin omistajan nimi ovat nimittäin tietoja, joita useimmat verkkokaupat ostosten tekemiseen vaativat. Mikäli korttihuijari onnistuu onkimaan sekä kortin etu- että takapuolen tiedot, nettiostosten tekeminen on melko helppoa. Iltalehti siteeraa Tukholman poliisin petostutkintayksikössä työskentelevää Anders Olofssonia, joka kertoo teippaavansa koodin piiloon läpinäkymöttämällä teipillä. - Hän viittaa esimerkiksi tilanteeseen, jossa maksukortti on annettu ravintolahenkilökunnan mukaan takahuoneeseen, eikä omistaja näe, mitä sille tehdään. Teippi estää myös pankkiautomaateille asennettavien skannereiden kuvaamasta koodia, Iltalehdessä kirjoitetaan. Korttia ei myöskään kannata antaa kenellekään mukaan vaikkapa ravintoloissa maksettaessa. Jutussa todetaan, että koodin voi myös raaputtaa kokonaan pois ja kirjoittaa sen ylös jonnekin muualle. Ulkomailla maksettaessa voi tulla ongelmia, jos korttia on teipattu, rapsutettu tai maalattu.


← Arkistoon

Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Pääaiheet