Konseptimanageri. Kehitys- ja sisältöpäällikkö. Kaupallinen johtaja. Kun miesten jalkapalloliiga tiedotti kuukausi sitten palkanneensa ”kolme vahvistusta” pönkittämään sarjan näkyvyyttä, vaikuttavuutta ja kaupallisuutta niin ajattelin, että hei, onko sittenkin nyt vuosi 2007?
Tuolloin nimittäin liiga edellisen kerran paukutti patarumpua yhtä vimmaisesti sen puolesta, että nyt tuotiin taloon pöhinäkeisareita ja pannaan liigan brändi kuntoon.
Sihinää ja pihinää riitti hetken aikaa, sitten simahti. Kaikki uudet värväykset katosivat vähin äänin eivätkä he jättäneet jälkeensä oikeastaan mitään hyödyllistä.
Tuolloin kaiken luukutuksen ytimessä oli itse pääsarja. Oli kuin sarjan johto olisi päättänyt, että nyt kun saatiin Veikkaukselta rahaa kehittää toimintaa, niin käytetään ne rahat itseterapeuttisiin tarkoituksiin.
Koska sarjan imago oli alamaissa, päättivät liigapomot siis parantaa omaa mieltään mainostamalla sitä.
Vaan kukapa on koskaan elämässään sanonut edes, että hei iskä, mennäänkö lauantaina katsomaan Valioliigaa? Kotimaan sarjasta puhumattakaan.
Ihmiset menevät katsomaan jalkapalloa, jääkiekkoa tai koripalloa seurojen vuoksi. Paikallisylpeyden, paikallisen identiteetin. Meidän jengin, ei sarjan tai tason vuoksi.
Parhaassa tapauksessa urheiluseura on kuin lähiyhteisön olohuone. Sinne kokoonnutaan kerran pari viikossa jakamaan yhteinen, ainutlaatuinen kokemus. Ja sama seura vaikuttaa ihmisten arkielämään tarjoamalla harrastuspaikan, kohtaamispaikan, juttelupaikan. Ja paljon muutakin.
Suomessa asia miellettiin vuosikymmeniä täysin väärin. Puhuttiin sarjoista, sarjojen ”pelin tasosta” tai siitä, miten ne vertautuvat kansainväliseen huipputasoon. Ja lajipomot loikkasivat yksi toisensa perään samaan ansaan.
Kun kotimainen jalkapalloliiga kutsui mediaa koolle keskiviikkona, oli jo hyvän aikaa käynnissä olleen asennemuutostalkoon lopputulos selvä.
Paras terapia ei ole oman sarjan teemahupparien painattaminen. Parasta terapiaa on, että sarjan ydintuote – seurat ja pelaajat – ovat kaiken työn, näkyvyyden ja huomion keskipisteenä.
Taustakoneisto on olemassa heitä varten, ei toisin päin. Ja olen taipuvainen uskomaan, että puheille löytyy nyt jopa katetta.
Viimeistään koronapandemia ravisteli seuroja ja liigaa katsomaan peiliin ja kysymään: miksi olemme täällä ja ketä varten?
Nyt tehdyillä värväyksillä yritetään nimenomaan auttaa seuroja paitsi näkymään ja kuulumaan paremmin niin myös integroitumaan paremmin omiin yhteisöihinsä.
Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo, eikä se käy vuodessa parissa. Mutta ainakin minulle jäi sellainen tunne, että kipukohdat on viimein tunnistettu rehellisesti, ja niitä ollaan valmiita korjaamaan.
Ilveksen Petteri Pennanen on liigan kiinnostavimpia pelaajia.
Uusi kehitys- ja sisältöpäällikkö Eero Tuominen tiivisti työnsä keskeisen haasteen hyvin terävästi. Laveampien resurssien miesten jääkiekkoliigan seuroissa pitkään toiminut Tuominen tietää hyvin, miten seuran somepreesens pannaan kuntoon tai miten luodaan linkkejä omaan yhteisöön – mutta miten se tehdään jalkapalloliigaseuran toimintaedellytyksillä, on asia erikseen.
”TPS:ssa minulla oli neljän hengen tiimi, joista jokainen työsti aamusta iltalampulle asti sosiaalista mediaa ja markkinointiviestintää kaiken muun ohella. Ja siihen päälle tilattiin lähes kuusinumeroisella summalla palveluja ulkopuolelta.”
”Ero on kiistatta suuri siihen, kun tulin täällä peliin, ja sisällöntuotantoa hoitaa yksi ihminen, jonka pitäisi samanaikaisesti venyä neljään eri ilmansuuntaan puhelin korvallaan. Asioita lähdetään kehittämään yhdessä, ja sen kehityksen me myös toteutamme pomminvarmasti.”
Painotetaan, ettei Tuominen tarkoittanut sanomaansa ivallisesti, vaan alleviivatakseen paitsi jääkiekkoliigan ja jalkapalloliigan seurojen resurssieroja niin myös painotuseroja.
Tänä keväänä on puhuttu paljon siitä, miten jalkapalloliigan seuroilla on satojatuhansia euroja enemmän rahaa käytettävissään kuin aiemmin, kiitos isompien media- ja yhteistyösopimusten.
Se mahdollistaa seuroille aiempaa suuremman panostuksen ottelutapahtumiin, yhteiskuntavastuullisiin ohjelmiin tai vaikkapa somenäkyvyyteen.
Mutta kaikki vie aikansa.
Energisempi oli myös liigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa. Uusien vahvistustensa ympäröimä Marjamaa pursui ideoita ja energiaa kuin mies, jolle oli isketty kofeiiniruiske suoraan suoneen.
Hän muistutti kaiken olevan valintakysymyksiä: Käytetäänkö ”uudet rahat” lähinnä pelaajien hankkimiseen vai panostetaanko organisaation kehittämiseen? Koska saavutetaan se piste, että jälkimmäinen ruokkii ensin mainittua?
Jalkapalloliigassa on päivänselvästi havahduttu viimein siihen, että pelkkä futis ei yksinkertaisesti riitä. Olosuhteiden, ottelutapahtumien ja seurojen yleisen toiminnan pitää olla korkeatasoisempaa, jos oikeasti halutaan tavoittaa ihmisiä.
Panostaminen organisaatioon on myös maksavan asiakkaan kunnioittamista.
Jalkapalloliiga on osa viihdeteollisuutta – kilpailua ihmisten vapaa-ajasta. Silloin on uskallettava tehdä sellaisiakin valintoja, jotka eivät ainoastaan auta sillä hetkellä kentällä pelaavaa joukkuetta.
Kuulimme oikeat sanat. Vain tulevat viikot, kuukaudet ja vuodet näyttävät, jalkautuvatko sanat teoiksi ja jääkö työstä aitoa jälkeä.
Siitä kantaa liigan uusi polvi nyt vastuun.
Lauantaina 29.4. miesten jalkapalloliigaa HJK–FC Haka kello 15 ja Ilves–KTP kello 17.
