KuPS antoi potkut pää­valmentajalleen vain kolmen ottelun jälkeen – seuraavaksi vastassa Ilves

Mestarivalmentaja Jani Honkavaara ottaa ohjat KuPSissa.

Pasi Tuutti ehti valmentaa KuPSia vain kolmen ottelun ajan.

Miesten jalkapalloliigassa pelaava Kuopion Palloseura on vapauttanut päävalmentaja Pasi Tuutin valmennusvastuusta, seura kertoo tiedotteessaan. Joukkueen uudeksi päävalmentajaksi on nimetty Jani Honkavaara, joka valmensi KuPSin Suomen mestariksi kaudella 2019.

Tuutti nousi alkuvuodesta apuvalmentajan paikalta KuPSin päävalmentajaksi, kun Simo Valakari siirtyi Latvian liigaan valmentamaan.

Kuopiolaiskasvatin päävalmentaja-aika kotikaupungissa päättyi lopulta kolmen liigaottelun jälkeen. Satavuotista taivaltaan tänä vuonna juhlistava KuPS on pelannut liigassa yhden tasapelin ja kärsinyt kaksi tappiota.

Honkavaara valmensi KuPSia kausina 2017–2019, ja vuosina 2020–2021 hän työskenteli SJK:n päävalmentajana. Honkavaaralla on valmennuskokemusta myös muun muassa HIFK:sta, jossa kausi 2014 toi Ykkösen mestaruuden ja liiganousun.

Liigassa kymmenentenä oleva KuPS jatkaa kauttaan sunnuntaina kotiottelulla Ilvestä vastaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut