Tehtaan kentällä se taas todistettiin: teknologian aika on tullut Suomen futikseenkin

Maaliviivateknologia on saatava kotimaiseen jalkapalloliigaan nopeasti. VARille on kaikista ongelmistaan huolimatta myös tarvetta, kirjoittaa Aamulehden toimittaja Mikko Pajala.

Jarkko Wissin FC Interiltä jäi hyväksymättä maali lauantain Ilves-ottelussa. Nykyaikaisella teknologian avulla tätä virhettä ei olisi syntynyt.

Aamulehti

Katsomosta sitä oli hyvin hankala havaita, ilmeisesti samoin sivurajalta. FC Interin Timo Stavitskin laukaus kimposi lauantain liigaottelun alkuvaiheissa ylärimasta maaliviivalle ja ulos, mutta käväisikö se maalin sisällä?

Videomateriaali ei jättänyt mitään kysymyksiä: selkeä tasoitusmaali oli jäänyt hyväksymättä.

Ottelu päättyi lopulta kotijoukkue Ilveksen 2–1-voittoon. Vaikka eroa jäi vain maalin verran, ei ole mahdollista todeta, että hyväksymisen jälkeen tuloksena olisi ollut 2–2. Ottelun luonne olisi ollut tasoituksen jälkeen erilainen. Inter saikin jälkikäteen tasoituksensa.

Erotuomari Oliver Reitalan johtama tuomarikvartetti lytättiin ison virheen jälkeen. Tuomarit ovat kuitenkin vain ihmisiä, ja reaaliajassa todella nopeasti tapahtuvaa tilannetta on joskus lähes mahdotonta nähdä absoluuttisen tarkasti. OIisi melkein pahempi virhe hyväksyä osuma, vaikka pallo ei koskaan kävisi maalissa – arvailu ei voi kuulua tuomarin työtapoihin.

Kotisohvalla hidastuksia rullailemalla on tiukkoihinkin tilanteisiin yleensä saatavilla helposti vastaus. Tuomareilla tällaista ylellisyyttä ei ole.

Kysymys kuuluu: miksei?

Videoerotuomari eli VAR on nykyään käytössä jopa Viron pääsarjassa.

Tuo fakta kumoaa melko lailla kaikki perusteet sille, miksei se olisi mahdollista kotoisessa jalkapalloliigassakin, joka on Meistriliigaa lähes kaikin muin tavoin valtavasti edellä. Delfi-lehden mukaan kolmivuotisen jakson aikana VAR maksaa Viron liitolle 400 000 euroa vuodessa.

On totta, että nykyisellään VAR on kaukana täydellisestä. Liian pitkät tarkistukset rikkovat pelin rytmin. Pelejä kääntäviä tuomioita annetaan sellaisistakin tilanteista, jotka ennen olisi sivuutettu – pelin hengen mukaisesti. Lopputuloksena kaikille jää paha maku.

Järjestelmä on kuitenkin ollut käytössä vasta verrattain lyhyen ajan. Sen käytössä tullaan varmasti parantamaan valtavasti. VAR antaa erotuomareille järjettömän vaativassa tehtävässä tuen, jonka avulla merkittävät tuomarivirheet voidaan välttää.

Suomen on syytä pysyä kehityksessä mukana. Ja jos on sitä mieltä, ettei VARia tarvita, ei kannata tänä kesänä valittaa tuomareiden toiminnasta.

VARin suhteen puhutaan todennäköisesti vielä pidemmän aikavälin prosessista. Lyhyemmällä aikavälillä kaipaamme apukeinoa, joka olisi estänyt Tehtiksen lauantain tilanteen.

Kyseessä on tietenkin maaliviivateknologia. Se on VARia helpompi ja halvempi järjestelmä. Ja lisäksi hyvin mustavalkoinen: pallo joko on tai ei ole maalissa.

Stavitskin laukaus oli. Kehityksen kyydissä pysyvässä sarjassa Reitalan kello olisi tämän kertonut.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut