Lionel Messi ilmoitti jatkavansa maajoukkue­uraansa – kertoi aiemmin finaalin olevan viimeinen MM-peli

Argentiinalaistähti kertoi ennen MM-finaalia, että se jää hänen viimeisekseen MM-kisoissa.

Lionel Messin ura maajoukkueessa jatkuu.

18.12.2022 22:47

Lionel Messi kertoi MM-finaalin alla, että ottelu jäisi hänen komean uransa viimeiseksi MM-otteluksi.

MM-kisojen voittopokaalin ilmoille nostanut Messi, 35, sanoi argentiinalaisen Tyc Sportsin toimittajalle Gaston Edulille, että ura maajoukkuepaidassa ei silti pääty.

”En ole lopettamassa maajoukkueessa. Haluan pelata vielä mestarina”, Messi sanoi kotimaassaan televisioidussa haastattelussa.

Messin päätöksestä kertoivat muun muassa tunnettu jalkapallotoimittaja Fabrizio Romano ja argentiinalaistoimittaja Roy Nemer Twitter-tileillään.

Messi kertoi toimittajalle odottavansa paluuta kotimaahansa.

”En malta odottaa, että pääsen näkemään kuinka hullua Argentiinassa on”, hän hehkutti.

”Maailmanmestaruus on kaikkien unelma. Olen onnekas saavutettuani kaiken. Tämä minulta vielä puuttui”, Messi sanoi viitaten sylissään olleeseen Jules Rimet -pokaaliin.

Messi on pelannut 172 A-maaottelua Argentiinan paidassa. Niissä hän on takonut 98 maalia. MM-otteluita Messi on pelannut 26 kappaletta, eniten koko turnauksen historiassa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut