Lionel Messi viettää hulppeaa luksuselämää ja nauttii valtavasta omaisuudestaan monella tavalla

Maailman kovapalkkaisimmalta urheilijalta Lionel Messiltä ei puutu enää kuin maailmanmestaruus.

Lionel Messin arvioidaan tienanneen yli miljardin huikean uransa aikana.

16.12.2022 10:27

Sunnuntain MM-finaalissa viimeistä ja puuttuvaa kruunua uralleen hakeva Lionel Messi, 35, on maailman kovapalkkaisin urheilija.

Kun talouslehti Forbes julkaisi perinteisen listauksensa toukokuussa, Messin edeltäneen vuoden ansioiksi arvioitiin 130 miljoonaa dollaria eli vajaat 123 miljoonaa euroa.

Näistä pelikentällä ansaittuja oli 75 miljoonaa, kentän ulkopuolella 55 miljoonaa.

Messi toimii lukuisien eri yritysten mainoskasvona. Joukossa ovat muun muassa Adidas, Pepsi, Budweiser ja Hard Rock. Tänä vuonna Messi solmi myös miljoonasopimuksen Saudi-Arabian kanssa ja ryhtyi maan lähettilääksi.

Maailman kaikkien aikojen parhaana pidetyn jalkapalloilijan nettovarallisuudeksi on arvioitu yli 600 miljoonaa eli nykykurssilla noin 565 miljoonaa euroa.

Rahaa Messi tykkää myös käyttää yhdessä vaimonsa Antonellan ja kolmen poikansa Thiagon (s. 2012), Mateon (s. 2015) ja Ciron (s. 2018) kanssa.

Messin perhe kuvattuna marraskuussa 2021 Ballon d'Or -gaalassa Pariisissa, jossa Messi valittiin seitsemännen ja toistaiseksi viimeisen kerran maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi.

Luksuselämää elävä argentiinalaistähti omistaa jos jonkinlaista. Kuten esimerkiksi useita taloja.

Barcelona oli Messin koti 20 vuoden ajan vuosina 2001–2021. Siellä Messi omistaa Castelldefelsin alueella seitsemän miljoonan dollarin arvoisen kartanon. Herkkuina on muun muassa uima-allas, kuntosali, elokuvateatteri, kylpyläosasto ja oma jalkapallokenttäkin.

Kotikaupungistaan Argentiinan Rosariosta Messi muutti pois jo 13-vuotiaana, mutta sieltäkin hän omistaa tätä nykyä mahtavan kartanon, jonka hän rakennutti hiljattain 3,5 miljoonalla eurolla.

Rosariosta on kotoisin myös Messin lapsuuden ajan rakkaus Antonella Roccuzzo, 34, jonka kanssa hän pitää edelleen yhtä.

Yhden luksusasunnon Messi omistaa Floridassa. Se sijaitsee Miamin kupeessa Sunny Isles Beachillä.

Mediatietojen mukaan hän maksoi vuonna 7,3 miljoonaa dollaria koko kerroksen kattavasta luksushuoneistosta, joka käsittää neljä makuu- ja kylpyhuonetta ja josta avautuu näkymä Miamin kaupunkisiluettiin. Messi osti sen vuonna 2021.

Messi on ilmeisesti tykästynyt Floridaan, sillä hiljattain hänen huhuttiin neuvottelevan mahdollisesta sopimuksesta David Beckhamin omistaman Inter Miamin kanssa.

Tänä vuonna Messin kerrottiin puolestaan ostaneen 9,5 miljoonalla dollarilla lomatalon Ibizalta.

Ibizalla sijaitsee myös yksi Messin kasvavan hotelli-imperiumin kohteista. Hän on omistanut MiM Hotels -ketjun vuodesta 2017. Sen pyörittämisestä vastaa Messin isoveli Rodrigo.

Ibizan lisäksi Messin ketjun hotelleja on muun muassa toisella Espanjan lomasaarella Mallorcalla ja Pyreneiden vuoristossa.

Seurajoukkuetasolla Messi pelaa Qatarin valtion omistamassa Paris Saint-Germainissa. Argentiinalaisella on menossa toinen kausi sen riveissä. Tiettävästi hän ei kuitenkaan ole ostanut asuntoa Pariisista.

Sen sijaan hänen on kerrottu asustavan Villes de Neuillyn alueella asunnossa, jonka kuukausivuokra on 21 000 euroa.

Rakennusten lisäksi Messiltä löytyy melkoinen kokoelma autoja. Kokoelman kruununjalokivestä ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta.

Messin on nimittäin uutisoitu ostaneen vuonna 2016 maailman kalleimman klassikko-Ferrarin, vuoden 1957 Ferrari 335 S Spider Scagliettian. Hintaa kyseisellä superharvinaisuudella oli 32 miljoonaa euroa.

Messiä ei tiettävästi ole koskaan nähty kyseisen kaunokaisen puikoissa.

Italialaisyritys, joka oli asettamassa tällaista vuoden 1957 Ferrari 335 S Spider Scagliettiaa myyntiin pariisilaiseen huutokauppaan kertoi, että anonyymi ostaja oli Lionel Messi.

Muita Messin autokokoelman helmiä ovat ainakin noin neljän miljoonan Pagani Zonda Roadster, Mercedes-AMG GLE 63 S Coupe, Cadillac Escalade ja ainakin pari erilaista Range Roveria sekä Maseratia.

Suomessakin on päästy kokeilemaan Messin menopelejä – joskaan ei aivan prameimmasta päästä.

Barcelonassa koripalloa pelannut Petteri Koponen nimittäin osti vuonna 2016 seurakaveriltaan Messiltä tämän vanhan Audi A7:n, joka ilmestyi myöhemmin huutokaupattavaksi Suomessa.

Messin autokokoelmasta löytyy muun muassa Pagani Zonda Roadster...

...Kuten myös Maserati GranTurismo MC Stradale.

Messiltä löytyy autojen lisäksi myös oma lentokone.

Luksusvarustellussa koneessa on 16 istumapaikkaa, jotka voidaan tarvittaessa muuttaa kahdeksaksi makuupaikaksi. Lisäksi koneessa on kaksi keittiötä ja kaksi vessaa, joista toisessa on suihku.

Messi osti koneen 15 miljoonalla dollarilla loppuvuodesta 2018. Koneen portaisiin on kirjailtu Messin perheenjäsenten nimet.

Messin lentokone on nähty pariin kertaan Suomessakin. Ainakin marraskuussa 2017 sen kyydissä Suomeen ja Kuusamoon tuli myös Messi perheineen.

He kävivät Suomen-lomallaan mm. koiravaljakkoajelulla ja tapaamassa joulupukkia.

Messin kerrotaan pitävän lomailusta eri puolilla maailmaa. Oma lentokone kuljettaa häntä kätevästi.

Messin Gulfstream V -yksityiskone laskeutui Helsinki-Vantaan lentoasemalle edellisen kerran tammikuussa 2022. Todennäköisesti Messi ei kuitenkaan tullut kyseisellä kerralla lentokoneensa mukana Suomeen.

Forbes arvioi toukokuussa Messin tienanneen uransa aikana 1,15 miljardia dollaria eli noin 1,08 miljardia euroa.

Muut miljardin taalan haamurajan rikkoneet urheilijat ovat lehden mukaan Cristiano Ronaldo, LeBron James, Tiger Woods, Roger Federer ja Floyd Mayweather.

Messi on myös saanut tuomion veronkierrosta vuosina 2007–09.

On Messi sentään myös jakanut jättitienesteistään. Hänen nimeään kantava Leo Messi Foundation -säätiö on lahjoittanut vuosien saatossa suuria summia hyväntekeväisyyteen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut