Brasilian valmentaja kertoo, miksi Neymar ei laukonut pilkkua – Tite jätti jäähyväiset maajoukkuepestille šokkitappion jälkeen

Tite oli jo aiemmin viestinyt, että lopettaa MM-turnauksen jälkeen joka tapauksessa.

Tite jättää paikkansa Brasilian valmentajana.

9.12.2022 23:21

Brasilia koki valtavan järkytyksen perjantaina, kun Kroatia päätti suuren mestarisuosikin pelit Qatarin MM-jalkapallossa. Rangaistuspotkukilpailun tappio MM-puolivälierässä päätti myös päävalmentaja Titen pestin.

Vuodesta 2016 lähtien Brasiliaa valmentanut Tite, 61, oli jo aiemmin viestinyt, että hän lopettaa maajoukkueluotsina MM-turnauksen jälkeen, oli tulos Brasilialle sitten mikä tahansa.

”Tappio on tuskallinen, mutta lähden pois rauhassa. Ajanjakso päättyy. Kerroin tuon jo puolitoista vuotta sitten.”

Viisinkertaisen maailmanmestarin Brasilian palauttaminen mestariksi ei Titeltä onnistunut. Neljä vuotta sitten Venäjän MM-kisoissa hänen joukkueensa hävisi myös puolivälierän, tuolloin Belgialle. Sen jälkeen brassit juhlivat Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen Copa American voittoa 2019, mutta viime vuonna Copa toi finaalitappion Argentiinalle.

”En ole nyt siinä tilanteessa, että voisin arvioida kaikkea tekemäämme työtä. Sitä voidaan miettiä, kun aikaa kuluu. Mutta nyt en pysty siihen, sen jälkeen kun meidät eliminoitiin (MM-turnauksesta)”, Tite totesi.

Miksi Neymar ei laukonut?

Neymar pettyneenä MM-kisoista putoamisen jälkeen.

Brasilialaisten jättipettymykseen etsitään maassa syitä varmasti ties mistä. Rangaistuspotkukisan epäonnistumiseen palattiin tietysti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, ja Titeltä kysyttiin, miksi supertähti Neymar ei asettunut laukomaan Brasilian neljättä rangaistuspotkua pilkkukisassa. Tuon vedon ampui Marquinhos tolppaan, ja se päätti brassien turnauksen.

”Siksi, että hän Neymar laukoo viidennen ja ratkaisevan rangaistuspotkun. Laadukkain ja oikeanlaisen mielenlaadun omaava pelaaja astuu esiin silloin, kun paine on kovimmillaan”, valmentaja vastasi.

Neymar oli esillä, kun hän vei taidokkaasti Brasilian johtoon jatkoajan avauspuoliskon lopulla. Tite myönsi, että Kroatian 1–1-tasoitus jatkoajan loppuvaiheissa oli vaikea pala nieltäväksi.

”Kun johdat jatkoajalla ja sitten päästät tasoituksen jatkoajan toisen puoliskon 13. minuutilla, vaikeaahan se on. On vaikea pysyä henkisesti vahvana tuollaisessa tilanteessa”, Tite kuvaili joukkueensa lähtökohtia rangaistuspotkukisaan.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut