Kaksi yllättäjää haastavat suurmaat lauantaina pudotuspelien avauksessa – Hollannin valmentajalta kova kehu Yhdysvalloille

Yllättäjämaa Australia yrittää horjuttaa Argentiinaa.

Christian Pulisic teki Yhdysvalloille tärkeän maalin Irania vastaan, mutta loukkaantui ottelussa.

2.12.2022 19:00

STT

Jalkapallon miesten MM-turnauksen neljännesvälierät pyörähtävät lauantaina käyntiin otteluilla, joissa Argentiina ja Hollanti ovat monissa arvioissa suosikkeja. Argentiina kohtaa Australian ja Hollanti Yhdysvallat. Sunnuntaina vuorossa ovat kamppailut Ranska–Puola ja Englanti–Senegal.

Hollanti ja Argentiina suuntaavat lauantain peleihinsä lohkovoittajina, mutta kummankin esitykset ovat keränneet Qatarin MM-kisoissa myös kritiikkiä.

Argentiina aloitti urakkansa häviämällä yllättäen Saudi-Arabialle. Sen jälkeen maa nappasi voitot Meksikosta sekä Puolasta ja vei C-lohkon nimiinsä.

Australia on osoittanut pystyvänsä yllätyksiin. Se eteni Ranskan takana jatkoon D-lohkosta, jossa taakse jäivät Tunisia ja Tanska.

Australia eteni neljännesvälieriin myös vuoden 2006 MM-kisoissa, muta tuolloin joukkueessa oli Harry Kewellin, Tim Cahillin ja Mark Vidukan kaltaisia maineikkaita pelaajia. Nykyryhmästä tähtiä on vaikea löytää.

Argentiina ei täysin vakuuttanut myöskään Meksikoa vastaan, mutta totuus on, että se on hävinnyt 39 viime pelistään vain yhden.

”Luulen, että olemme palanneet samaksi joukkueeksi, joka olimme aiemmin”, Argentiinan pelaajista Alexis Mac Allister sanoi uutistoimisto AFP:lle Puola-voiton jälkeen. Kommentillaan hän viittasi aikaan ennen Saudi-Arabia-tappiota.

Van Gaal kehui Yhdysvaltoja

Hollanti keräsi A-lohkossa seitsemän pistettä voittamalla Senegalin sekä Qatarin ja pelaamalla Ecuadorin kanssa tasan. Hollantilaismedia on kuitenkin ollut melko kriittinen joukkuetta kohtaan, mikä hiersi Hollannin konkarivalmentajaa Louis van Gaalia perjantain lehdistötilaisuudessa.

”Vuonna 2014 tilanne oli täsmälleen sama. Se oli hyvin negatiivista”, Van Gaal sanoi AFP:n mukaan.

Hollanti eteni tuolloin lopulta MM-pronssille saakka.

Qatarin kisoissa myönteisiä otsikoita on hollantilaispelaajista kerännyt etenkin Cody Gakpo, joka on viimeistellyt turnauksessa jo kolmesti.

Helpolla Hollanti tuskin pääsee. Yhdysvallat oli toinen B-lohkossa, jossa se pelasi Walesin sekä Englannin kanssa tasan ja voitti Iranin.

”Heillä on loistava joukkue, sanoisin että jopa yksi parhaista”, Van Gaal kehui Yhdysvaltoja.

MM-kisojen pudotuspelit alkavat lauantaina.

MM-kisat

Pudotuspelit

Lauantain ohjelma:

17.00 Neljännesvälierä Hollanti–USA (MTV, C More)

21.00 Neljännesvälierä Argentiina–Australia (Yle)

Muut varmistuneet pudotuspeliparit:

Japani–Kroatia

Englanti–Senegal

Ranska–Puola

Marokko Espanja

Viimeiset parit varmistuvat myöhään perjantai-iltana.

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut