Ghanan nuori sankari Mohammed Kudus pitää itseään jo Neymarin veroisena – Brasilia varmisti jatkopaikan

22-vuotias Mohammed Kudus pelasti Ghanan, eikä siinä ollut joukkuekaverin mielestä mitään yllättävää. Myös Kamerunin ja Serbian ottelussa nähtiin maalijuhlat.

Ghanan Mohammed Kudus juhli kahta maaliaan ja voittoa Etelä-Koreasta.

28.11.2022 20:50

Ghanan 22-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja Mohammed Kudus tuli ryminällä jalkapallomaailman tietoisuuteen tekemällä kaksi maalia Etelä-Koreaa vastaan. Kudus teki voittomaalin Ghanan dramaattisessa 3–2-voitossa.

Ajaxin keskikenttäpelaaja Kudus teki Ghanan 2-0-johtomaalin puskemalla ja voittomaalin vasurillaan 68. minuutilla.

Kudus on nyt tehnyt seitsemän maalia 20 maaottelussaan sen jälkeen, kun hän teki maajoukkuedebyyttinsä kolme vuotta sitten.

Ghanan kapteeni ei yllättynyt

Ghanalla on nyt kolme pistettä kahdesta ottelusta, ja jatkopaikan kohtalo selviää perjantain Uruguay-ottelussa. Kävi miten kävi, Kudus on jättänyt vahvan muistijäljen jalkapallomaailmaan turnauksessa.

Ghanan kapteeni Andre Ayew, 32, oli yhtä hymyä, kun häneltä kysyttiin, mitä mieltä hän on nuoresta joukkuekaveristaan Kudusista.

”En ole ollenkaan vaikuttunut. Tavallista, sellainen Kudus on”, Ayew sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

”Hänellä on loistava tulevaisuus edessään. Me tiedämme sen, minä tiedän sen, Ghana tietää sen nyt ja koko maailma tietää vielä.”

”Näette vielä, lisää on luvassa.”

Andre Ayewin veli Jordan Ayew pelasi Etelä-Koreaa vastaan ja tarjoili keskityksen Kudusin avausjakson puskumaaliin. Jordan Ayewin mukaan Kudus loistaa.

“Ja toivottavasti hän jatkaa loistamista, koska hänellä on todella kirkas tulevaisuus”, Jordan Ayew sanoi.

Kudus teki myös hieman historiaa samalla, sillä hänestä tuli ensimmäinen ghanalaispelaaja, joka on tehnyt kaksi maalia samassa MM-ottelussa.

“Hän on hyvä tyyppi”, päävalmentaja Otto Addo sanoi.

”Hän on erittäin mukava kaveri, joka on todella nopea yksi vastaan yksi -tilanteissa. Hänellä on paljon peliälyä.”

Addon mukaan Kudusin tosin pitää parantaa puolustuspeliään.

”Se on selvää, mutta hän on joka tapauksessa matkalla todella loistavaksi pelaajaksi.”

Ghanan Jordan Ayew tarjoili keskityksen Kudosin avausmaaliin.

Mihin Kudusin matka vie?

Jotkin Euroopan suurimmista seuroista, kuten AC Milan, Dortmund ja Liverpool, ovat olleet mediatietojen mukaan kiinnostuneita Kudusista. Kesällä Kudus oli lähellä siirtyä lainalle Evertoniin, mutta siirtoa ei tapahtunut.

Kudus pelasi Ajaxin juniorijoukkueessa vielä viime vuonna. Tällä kaudella hän on tehnyt tuhojaan Ajaxin edustusjoukkueessa. Mestarien liigassa Kudus on tehnyt tällä kaudella neljä maalia. Ajaxissa hän on tehnyt kaikkiaan 15 maalia 63 ottelussa.

Kudusin mielestä hän on jo maailman huippujen tasolla, ja vertasi itseään Brasilian kapteeniin Neymariin The Guardian haastattelussa.

”Hän ei ole minua parempi. Hän on vain tunnetumpi pelaaja, siinä kaikki.”

Maanantaina Kudus ei korostanut itseään.

”Koko joukkue teki osuutensa, ja joukkueessa on hyvä energia juuri nyt. Saamme tästä lisää virtaa seuraavaan peliimme.”

Brasilia on lähellä G-lohkon voittamista.

Brasilia varmisti jatkopaikan

Brasilia puolestaan varmisti maanantaina pudotuspelipaikan Casemiron maalilla ja on vahvoilla lohkonsa voittajaksi.

Keskikenttäpelaaja Casemiro laukoi Brasilialle helpottavan voittomaalin 83. minuutilla. Vinicius Junior ja Rodrygo tekivät tilanteessa oivallisen seinäsyöttökuvion, ja Manchester Unitedia edustava Casemiro täräytti pallon sveitsiläisvahti Yann Sommerin ulottumattomiin.

Ottelu sujui Brasilian selvässä komennossa, eikä Sveitsi saanut yhtäkään laukausta Alissonin vartioimaa maalia kohti. Avausottelussaan keltapaidat kaatoivat Serbian vakuuttavasti 2–0, joten "Selecaon" oma maali on yhä koskemattomana.

Brasilia pelasi ottelussa ilman suurinta nimeään Neymaria, joka loukkasi nilkkaansa Serbia-pelissä. Neymarin paikan joukkueen avauskokoonpanossa otti Casemiron seuratoveri Fred.

Myös Brasilian toinen toipilas, laitapuolustaja Danilo oli kokoonpanosta sivussa.

"Uskon, että Neymar ja Danilo pelaavat vielä näissä kisoissa. Uskon todella. Mutta lääketieteellisesti puhuen en ole siinä asemassa, että voisin sanoa mitään (varmaa)”, Brasilian päävalmentaja Tite kuvaili viikonloppuna kaksikon tilannetta.

Brasilian Vinicius Junior juhli maalia reilun tunnin pelin jälkeen, mutta maali tuomittiin paitsioksi videotarkistuksen jälkeen.

Kamerun ja Serbia avasivat ottelupäivän maalijuhlilla

Maanantain ensimmäisessä ottelussa Kamerun ja Serbia päätyivät 3–3-tasapeliin. G-lohkon ottelu näytti jo menevän Serbialle, sillä se johti kamppailua 3–1 Strahinja Pavlovicin, Sergej Milinkovic-Savicin ja Aleksandar Mitrovicin maaleilla.

Kamerunin kahden maalin tehohetki runsaan tunnin pelaamisen jälkeen kuitenkin käänsi ottelun tasapeliksi. Vincent Aboubakar chippasi komeasti Kamerunin kavennusosuman. Hetkeä myöhemmin Eric Maxim Choupo-Moting toi Kamerunin tasoihin Aboubakarin syötöstä.

Ottelun 55. minuutilla vaihdosta kentälle tulleella Aboubakarilla oli suuri rooli siinä, että Kamerun nousi tasoihin. Serbia otti johtoasemassa turhia riskejä, mikä avasi Kamerunille paikat kavennukseen ja tasoitukseen värikkäässä ja tasaisessa ottelussa.

Kamerunin ykkösmaalivahti Andre Onana oli kokoonpanosta sivussa, ja joukkueen maalilla pelasi Devis Epassy. Uutistoimisto AFP:n mukaan Onana oli sivussa kurinpitosyystä.

G-lohkon päätöskierroksella Brasilia kohtaa Kamerunin ja Serbia haastaa kolme pistettä keränneen Sveitsin. Kamerun ja Serbia ovat yhdessä pisteessä, joten joukkueet ovat pakkovoiton edessä.

Kamerun juhli villisti 3–3-tasoitusmaalia.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut