Miten Aamulehti kirjoittaa Qatarin MM-kisoista? Turnauksessa ylitetään jälleen uusi, häpeällinen raja

MM-kisat ovat ihmisoikeuksia, naisten oikeuksia ja lukuisten muiden heikko-osaisten asemaa polkevalle Qatarille pelkkä mainostemppu, niin sanottua urheilupesua pahimmillaan.

18.11. 10:30

Aamulehti

Jalkapallon MM-turnauksella on upea, liki 100-vuotinen historiansa. Kyse on maailman suurimmasta urheilutapahtumasta, joka neljän vuoden välein kerää kansat yhteen seuraamaan maiden välisiä mittelöitä kauniin pallopelin paremmuudesta.

Sunnuntaina alkavat vuoden 2022 MM-kilpailut ottelulla Qatar–Ecuador. Qatarin MM-kilpailut eivät ole ensimmäiset, eivätkä valitettavasti viimeiset, joissa isäntämaalla on kaappi täynnä luurankoja joko kirjaimellisesti tai kuvainnollisesti. Tämä on helppo todeta, sillä pidettiinhän edellisetkin MM-kisat vuonna 2018 Venäjällä, joka oli jo neljä vuotta aiemmin hyökännyt Krimille. Tämän jälkeen on muun muassa pidetty talviolympialaiset uiguureja murhaavassa Kiinassa.

Qatarin kohdalla on kuitenkin hyvä syy todeta, että jokin uusi raja on ylittynyt. Jos aiemmin on ylitetty matalimmalla mahdollisella tasolla olleita aitoja, kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa onnistui vuonna 2010 löytämään ylityskohdan, jossa ei ole aitaa lainkaan. Tuolloin maailman tunnetuimman urheilulajin lippulaivaturnaus annettiin korruption tuoksuisessa äänestyksessä Qatariin.

Qatariin, jossa ei ole jalkapallokulttuuria. Sunnuntain MM-avaus pelataan Al Bayt -stadionilla, joka valmistui tuhansien siirtotyöläisten hengistä piittaamatta vuosi sitten. Isäntäjoukkue Qatar on nostanut profiiliaan jalkapallomaailmassa viime vuosina, mutta vielä vuonna 2018 maa oli Fifa-rankingissa sijalla 103. Tällä hetkellä samalla sijalla on sellainen jalkapallon mahtimaa kuin Mauritania.

MM-kisat ovat ihmisoikeuksia, naisten oikeuksia ja lukuisten muiden heikko-osaisten asemaa polkevalle Qatarille pelkkä mainostemppu, niin sanottua urheilupesua pahimmillaan. Jalkapallosta on tullut rikkaalle ökyvaltiolle väylä tavoitteidensa saavuttamiseen, eikä jalkapallo (Fifa) ole juuri hanttiin laittanut. Se on surullista ja langettaa pikimustan varjon sunnuntaina alkavien kisojen ylle. Varjo näkyy myös Aamulehden kisauutisoinnissa.

Aamulehti tekee aiempien suurten arvoturnausten tapaan MM-turnauksessa yhteistyötä Sanomaan kuuluvien Ilta-Sanomien, Helsingin Sanomien ja Satakunnan Kansan kanssa. Jos kisaisäntä olisi valittu kestävästi, yhteinen MM-tiimimme olisi paikan päällä kertomassa tapahtumista, tunnelmista ja tarinoista lukijoille. Qatarin MM-kisojen kohdalla näin ei ole. Aamulehdestä, kuten muistakaan kumppanimedioistamme, ei ole lähetetty paikan päälle toimittajia tai kuvaajia.

Aamulehden urheilutoimitus raportoi osana Sanoman kisatiimiä MM-turnauksen epäkohdista jo ennen sunnuntain avausvihellystä ja kestäen maailmanmestarin ratkeamiseen saakka. Esimerkkinä tästä toimikoon Aamulehden urheilutoimittajan Antti Raunion juttu, jossa kerrotaan Qatarin 29-päiväisten MM-kisojen 29 kyseenalaisesta tekijästä.

Lue lisää: Qatarissa alkaa nyt yhden valtion massiivinen kiiltokuvaoperaatio – Listasimme 29 epäkohtaa jalkapallon MM-kisoista

Kerromme lukijoille myös, mitä kentällä tapahtuu, mutta aiempaa maltillisemmin. Keskitymme otteluita koskevassa uutisoinnissamme vallitsevaan tilanteeseen syyttömiin pelaajiin ja joukkueisiin, emme ostettujen kannattajien nostattamaan MM-huumaan tai öljyrahoilla pönkitettyihin kuvastoihin Qatarista. Sellaiselle ei alkavassa MM-turnauksessa ole sijaa. Silloin Qatar olisi Fifan häpeällisellä tuella päässyt tavoitteeseensa.

Kirjoittaja on Aamulehden urheilutoimituksen uutispäällikkö.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut