The Guardian: Qatar ei pahoinpitele homo­seksuaaleja, jos he suostuvat vasikoiksi

The Guardianin mukaan Qatar pyrkii löytämään LGBT-yhteisöjä vakoojien avulla.

Jalkapallon MM-kisat alkavat sunnuntaina Qatarissa. 974-stadion Dohassa on yksi ottelupaikoista.

16.11. 14:51

Jalkapallon MM-kisojen isäntämaa Qatar on tehnyt maansa homoseksuaaleille erikoisen lupauksen. The Guardianin mukaan homoseksuaalit ovat turvassa fyysiseltä pahoinpitelyltä, jos he auttavat viranomaisia jäljittämään muita seksuaalivähemmistöihin ja myös sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.

Asiasta The Guardianille kertoi qatarilainen lääkäri ja homoseksuaalien oikeuksien puolesta kampanjoiva Nasser Mohamed, joka asuu nykyisin Yhdysvalloissa. Hän pitää edelleen yhteyttä satoihin qatarilaisiin homoseksuaaleihin.

”Useimmat qatarilaiset homoseksuaalit eivät tiedä toisistaan. Se on turvallisempaa, sillä kun lainvalvonta löytää yhden henkilön, he pyrkivät etsimään koko yhteisön. Kun joitakin ihmisiä oli vangittu ja fyysisesti pahoinpidelty, heidät oli palkattu vakoojiksi”, Mohamed kertoo.

Mohamedin mukaan ulkomaisia homoseksuaalisia jalkapallofaneja ei vainota MM-kisojen aikana, mutta paikallisilla on erilainen todellisuus.

”Millaista on kuulua LGBT-yhteisöön Qatarissa? Se on elämistä pelossa, varjoissa ja aktiivisesti vainottuna. He altistuvat valtion tukemalle fyysiselle ja henkiselle pahoinpitelylle. Qatarissa on vaarallista kuulua tähän yhteisöön.”

Lokakuussa Human Rights Watch -järjestö raportoi, että Qatarin ennaltaehkäisevän turvallisuusosaston joukot olivat mielivaltaisesti pidättäneet lesboja, homoja, biseksuaaleja ja transsukupuolisia ihmisiä ja kohdelleet heitä epäasiallisesti pidätystilanteissa.

The Guardian pyysi kommentteja myös Qatarin viranomaisilta. Human Rights Watchin väitteisiin Qatar totesi, että ”ne sisältävät tietoja, jotka ovat kategorisesti ja yksiselitteisesti vääriä”. Qatar ei tarkentanut, mitkä tiedot olivat vääriä.

Lue lisää: Fifan entinen puheenjohtaja Sepp Blatter sanoi MM-kisojen myöntämisen Qatarille olleen virhe

Lue lisää: Jalkapallon MM-kisojen alla huomio kohdistuu kisahotellien työntekijöiden työoloihin ja oikeuksiin: "Olisiko tilanne erilainen, jos Qatarissa kuolevat olisivat Suomen kansalaisia?"

Lue lisää: Kritiikki Qatarin MM-kisoja kohtaan kiihtyy avauspotkun lähestyessä, näin Qatarin emiiri vastaa

Lue lisää: Tamperelaistutkija on nähnyt kaikki jalkapallon MM-ottelut vuodesta 1986, mutta nyt hän ei katso niitä sekuntiakaan

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut