Ilveksessä loistanut Tuomas Ollila debytoi maajoukkueessa – Huuhkajat täydentyi kahdella pelaajalla marraskuun otteluihin

Ilveksessä viime kaudella läpimurron tehnyt Tuomas Ollila sai kutsun Huuhkajiin. Myös toppari Leo Väisänen täydentää rivejä.

Tuomas Ollila nimettiin ensi kertaa Suomen miesten A-maajoukkueeseen marraskuun otteluihin Pohjois-Makedoniaa ja Norjaa vastaan.

10.11. 20:00

Laitapuolustaja Tuomas Ollila, 22, sai ensimmäistä kertaa kutsun Huuhkajiin. Ollila pelasi kaksi viime kautta Ilveksessä ja siirtyy ensi kaudeksi HJK:n riveihin.

Ollila pelasi viime kaudella Ilveksen paidassa 26 ottelua ja teki kuusi maalia miesten jalkapalloliigassa.

Tässä kuussa maaotteluissa Pohjois-Makedonian ja Norjan kohtaavaa Suomen miesten jalkapallomaajoukkuetta täydennettiin torstaina kahdella pelaajalla, kertoi Palloliitto. Joukkueeseen nimettiin Ollilan lisäksi puolustaja Leo Väisänen.

Loukkaantumisista kärsineen Väisäsen osallistuminen otteluihin oli vielä aiemmin viikolla kysymysmerkki, mutta torstaina varmistui, että Elfsborgin toppari pääsee liittymään joukkueeseen.

Suomi kohtaa Pohjois-Makedonian 17. marraskuuta Skopjessa ja Erling Braut Haalandin tähdittämän Norjan 20. marraskuuta Oslossa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut