Palloliitto tukee Uefan ihmis­oikeus­työ­ryhmän lausuntoa Qatarista

Palloliitto yllättyi Uefan ihmisoikeus­työryhmän lausunnosta mutta ilmoitti tukevansa sitä.

Jalkapallon MM-kisat alkavat Qatarissa marraskuun lopulla.

7.11. 19:30

Sunnuntai-iltana uutisoitiin Englannissa siitä, miten kymmenen eurooppalaista jalkapalloliittoa vaatii Kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa lunastamaan lupauksensa Qatarissa työskentelevien siirtotyöläisten olojen parantamiseksi ja ihmisoikeuksien vaalimiseksi kisojen aikana. Lausunto herätti ihmetystä myös Palloliiton hallituksessa, miksi Suomi ei ollut mukana lausunnon allekirjoittajien joukossa.

Kyse oli kuitenkin Uefan ihmisoikeustyöryhmän lausunnosta, ja allekirjoittajat olivat työryhmän jäseniä.

Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande reagoi itsekin nähtyään uutisen.

”Olin eilen illalla ryhmän puheenjohtajaan yhteydessä, kun näin uutisen. On selvää, että tuemme lausuntoa. Se on työryhmän tekemä lausunto, ja siksi sen kokoonpano on siinä [allekirjoittajina]”, Casagrande sanoo.

”Olemme ilmoittaneet heille, että tuemme lausuntoa, ja varmasti tänään myöskin sen teemme selvästi julkisesti.”

Allekirjoittajina olivat liittojen jäsenet Englannista, Belgiasta, Tanskasta, Saksasta, Hollannista, Norjasta, Portugalista, Ruotsista, Sveitsistä ja Walesista.

”Tuossa on työryhmän kokoonpano, johon luotamme ja jonka työtä tuemme”, Casagrande sanoo.

Hän toteaa, että työryhmä ei ole kysynyt, ketkä muut lajiliitot haluaisivat liittyä lausuntoon.

”Sitä ei ole kysytty mistään, ketkä siihen tulee mukaan. Luulen, että he ovat halunneet reagoida nopeasti [kansainvälisen jalkapalloliiton] Fifan uutisointiin ja keskusteluun”, Casagrande sanoo.

Suomi mukana yhteisrintamassa

Myöhemmin maanantaina Palloliitto julkaisi tiedotteen, jossa se kertoi olevansa mukana yhteisrintamassa. Palloliiton mukaan informaatio muiden Euroopan jalkapalloliittojen suuntaan ei kulkenut toivotusti.

”Olimme yhteydessä Uefaan asiasta jo heti sunnuntaina, ja kysyimme lisätietoja. Saimme kutsun liittyä mukaan yhteisrintamaan ja allekirjoittamaan kirje. Totta kai haluamme olla mukana. Harmillista tosin, että Uefan työryhmän kiireisestä aikataulusta johtuen näyttää siltä, että emme tukisi tätä tärkeää asiaa ja tämän väärinkäsityksen haluan korjata”, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi tiedotteessa.

Uefan ihmisoikeustyöryhmän lausunnossa tunnustetaan Qatarin tekemät parannukset ihmisoikeuksien ja työläisten oikeuksien osalta, mutta vaaditaan silti lupausten lunastamista.

”Tunnustamme, ja toivotamme tervetulleeksi, kuten olemme aiemminkin tehneet, Qatarin tekemän merkittävän kehitystyön siirtotyöläisten oikeuksien osalta, mikä on näkynyt ILO:n viimeisimmissä raporteissa”, lausunto toteaa.

”Toivottamme tervetulleiksi Qatarin valtion ja Fifan vakuuttelut siitä, miten kaikkien fanien turvallisuus taataan MM-kisoissa, mukaan lukien seksuaalivähemmistöjä edustavien fanien.”

”Kuitenkin erilaisuuden hyväksyminen vaatii myös ihmisoikeuksien tukemista. Ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia ja ne ovat voimassa kaikkialla. Jatkamme tukeamme myönteisen ja edistyksellisen muutoksen saamiseksi ja puolustamme edelleen ratkaisun saamiseksi kahteen avainasiaan, joista olemme puhuneet Fifan kanssa pitkään.”

Lausunnossa muistutetaan Fifan toistuvasti sitoutuneen vastausten saamiseksi näissä asioissa. Siirtotyöläisille pitää saada korvausrahasto, ja heille pitää saada luotua oma keskuksensa Dohaan.

”Jatkamme painostamista näiden toteutumiseksi.”

Lausunto oli selvä vastaus Fifan puheenjohtajan Gianni Infantinon lausuntoihin.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut