EM-huuma jäänee lyhyeksi, mutta Helmarit ovat saavuttaneet suuria asioita jo ennen kisoja

EM-turnauksen jälkeen on edessä sukupolven­vaihdos, ja se kannattaisi aloittaa mahdollisimman pian. Edessä oleva siirtymä­vaihe voisi olla helpompi, jos nuoria olisi pikku hiljaa päästetty kokeilemaan siipiään maa­joukkueeseen, kirjoittaa Ari Virtanen.

Helmarit juhlivat Linda Sällströmin tekemää maalia EM-karsintaottelussa Portugalia vastaan viime vuoden helmikuussa Helsingissä.

7.7. 8:00

Elämme kummallista ja poikkeuksellista aikaa suomalaisessa jalkapalloilussa. Kolmannen kerran vuoden sisään suomalaiset jalkapallon ja futsalin ystävät saavat nauttia maajoukkueen seuraamisesta EM-turnauksessa, kun naisten jalkapallo­maajoukkue aloittaa tällä viikolla kisaurakkansa.

Mitä tällä kertaa voi odottaa? Realismia on, että kisahuuma suomalaisten osalta jäänee lyhyeksi.

Kun ruotsalainen Anna Signeul aloitti naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana viisi vuotta sitten, hän sanoi tähtäävänsä siihen, että Suomi on jälleen Euroopan kahdeksan parhaan maan joukossa. Tulosta tulikin, kun naisten jalkapallomaajoukkue pelaa EM-turnauksessa yhdeksän vuoden tauon jälkeen.

Signeulin tavoite kahdeksan parhaan joukkoon pääsystä tarkoittaa kuudentoista joukkueen EM-turnauksessa jatkoon pääsyä alkulohkosta puolivälieriin.

Alkulohkossa vastaan tulevat maailmanlistan viitonen Saksa, mestarikandidaatiksi nostettu ja maailmanlistalla seitsemäntenä oleva Espanja sekä sijalla seitsemäntoista oleva Tanska. Todennäköistä on, että Suomi putoaa jatkopeleistä ilman pistettäkään alkulohkosta.

Suomi ei ole Signeulin kaudella voittanut maailmanlistalla parinkymmenen joukossa olevia maita kertaakaan karsintaotteluissa.

EM-karsintojen aikaan Skotlanti oli maailmanlistan 21:s, ja sen Suomi voitti kahdesti. Silloin Helmarien peli olikin parhaimmillaan. Ennen Suomea Skotlantia valmentanut Signeul tunsi hyvin päävastustajan, ja Skotlanti taas ei ollut parhaimmillaan.

Puolitoista vuotta Skotlanti-otteluiden jälkeen näyttää siltä, että Helmarien kehitys on jämähtänyt paikalleen, ja puolustuspeliin on tullut liikaa virheitä.

Kisapaikka tuli joukkueella, jonka avauskokoonpanoa Signeul ei juurikaan kierrättänyt. Signeulin maajoukkueesta tuli kuin suljettu kerho, joka ei ottanut enää uusia jäseniä.

EM-turnauksen jälkeen on edessä sukupolvenvaihdos, ja se kannattaisi aloittaa mahdollisimman pian. Sitä Signeul tuskin jää tekemään. Hänen sopimuksensa on voimassa vuoden loppuun saakka.

Edessä oleva siirtymävaihe voisi olla helpompi, jos nuoria olisi pikku hiljaa päästetty kokeilemaan siipiään maajoukkueeseen.

EM-turnauksessa ympyrä sulkeutuu joukkueen vanhimmilla pelaajilla. Tämä turnaus jäänee viimeiseksi arvoturnaukseksi joukkueen kuudelle 80-luvulla syntyneelle pelaajalle.

Tinja-Riikka Korpela, Essi Sainio, Linda Sällström, Anna Westerlund ja Tuija Hyyrynen ovat olleet tienraivaajia. He ovat päässeet ensimmäisinä koviin liigoihin, rikkoneet maajoukkue-ennätyksiä ja nousseet nuorempia pelaajasukupolvia inspiroiviksi esikuviksi.

EM-turnaukseen pääseminen oli hieno saavutus konkaripitoiselta joukkueelta, mutta yhtä lailla suurena asiana voi pitää sitä, millaisiksi esikuviksi pelaajat ovat uransa aikana kasvaneet.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut