Jalkapallon 2022 MM-karsintojen lopulliset sarjataulukot - Jalkapallo - Aamulehti

Hollanti lunasti viimeisen suoran paikan Qatarin MM-turnaukseen – näin alkulohkot päättyivät

Karsinnat jatkuvat vielä jatkokarsinnalla maaliskuussa. Näin ne pelataan.

Suomen joukkue kerääntyi jälleen faniryhmän eteen Ranska-pelin jälkeen.

17.11. 10:34

Helsinki

Euroopan alueen karsintalohkot ensi vuonna pelattavaan jalkapallon miesten MM-lopputurnaukseen saatiin päätökseen myöhään tiistaina, ja viimeisen suoran paikan Qatarin kisoihin otti Hollanti. G-lohkon voittanut Hollanti päätti karsintaurakkansa 2–0-kotivoittoon Norjasta.

Eurooppalaisjoukkueita kisoissa on nyt siis kymmenen. Karsinnat jatkuvat vielä jatkokarsinnalla maaliskuussa, kun 12 maata hakee kolmea tarjolla olevaa MM-paikkaa.

Tiistaina Ranskalle 0–2-kotitappion kärsinyt Suomi jäi lohkossaan kolmanneksi eikä yltänyt jatkokarsintoihin.

Lue lisää: Suomen MM-karsinnat tiivistyivät kahteen kasvutarinaan ja yhteen selvään kehityskohtaan – Ranska ei jättänyt lopulta mitään sattuman varaan

Arvonta jatkokarsinnan ottelupareista on 26. marraskuuta, ja siinä 12 joukkuetta arvotaan kolmeen neljän joukkueen "turnaukseen". Näissä pelataan ensin yksiosaiset välierät 24. maaliskuuta ja sitten voittajien kesken yksiosainen finaali 29. maaliskuuta. Sen voittajat saavat MM-paikan.

Jatkokarsinnassa olevat karsintalohkojen kakkoset sekä kaksi Kansojen liigan kautta mukaan päässyttä jaetaan arvontaa varten kahteen kuuden joukkueen arvontakoriin karsintamenestyksen perusteella.

Lue lisää: Näin Olympiastadionin yleisö jätti jää­hyväiset Paulus Arajuurelle ja Joona Toiviolle – ”Nyt on syytäkin vanhojen lähteä tieltä pois”

Kuusi parasta eli "sijoitetut" ovat ykköskorissa ja loput kuusi eli "sijoittamattomat" kakkoskorissa. Välierät pelataan sijoitettujen kotiotteluna.

Sijoitetut joukkueet ovat Portugali, Skotlanti, Italia, Venäjä, Ruotsi ja Wales. Sijoittamattomat ovat Itävalta, Pohjois-Makedonia, Ukraina, Turkki, Puola ja Tshekki.

Euroopan karsintalohkojen voittajina Qatarin MM-turnaukseen etenevät Hollannin lisäksi Belgia, Kroatia, Tanska, Englanti, Ranska, Saksa, Serbia, Espanja ja Sveitsi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut