Megan Rapinoe hermostutti Donald Trumpin - Jalkapallo - Aamulehti

Megan Rapinoe vieraili 24. maaliskuuta Valkoisessa talossa Joe Bidenin vieraana. Tapaamisen aiheena oli urheilun palkkatasa-arvo.­

Suoraa puhetta paremman maailman puolesta

Jalkapalloilija Megan Rapinoe on saanut aikaiseksi paljon kentällä ja sen ulkopuolella. Hän on näyttänyt, että halutessaan urheilija voi vaikuttaa asenteisiin ja muuttaa maailmaa. Elämäkerrassaan hän muistelee, millaisen myrskyn hänen polvistumisensa sai aikaan.


7.4. 7:30

– En minä mihinkään v***n Valkoiseen taloon mene.

Megan Rapinoe oli ehtinyt voittaa jo jalkapallon MM- ja olympiakultaa Yhdysvaltojen riveissä ja puhua paljon seksuaalivähemmistöjen puolesta ja rasismia vastaan. Tärkeitä maalejakin laitahyökkääjä oli ehtinyt laukoa kymmeniä.

Kesken vuoden 2019 Ranskan MM-kisojen julkaistu kommentti on kuitenkin kenties ikimuistoisin osuma, ja se lävähti keskelle presidentti Donald Trumpin hymyileviä kasvoja.

Rapinoe kertoo tuoreessa elämäkerrassaan Yksi elämä (WSOY) lapsuudestaan, jalkapallosta, seksuaalisesta havahtumisestaan ja myös perheensä jakaneesta suhtautumisesta Trumpiin.

Rapinoe toistaa useaan otteeseen sanovansa asiat yleensä suoraan ja miettimättä itselleen mahdollisesti koituvia seurauksia. Kirja eteneekin varsin suoraviivaisesti ja kertoo yhden aikamme merkittävimmän jalkapalloilijan tarinan alkaen kalifornialaisesta pikkukaupungista ja päätyen miljoonayleisön eteen ja Valkoiseen taloon.

Rapinoe syntyi Reddingin pikkukaupunkiin monilapsiseen perheeseen 5. heinäkuuta vuonna 1985. Hän oli kaksoissiskonsa Rachaelin tapaan liikunnallisesti lahjakas jo lapsena, ja jalkapallosta muodostui molemmille elämän keskipiste nuorena.

Sisarukset olivat toistensa parhaat ystävät, mutta monissa asioissa erilaisia. Megan esimerkiksi halusi käyttää poikien vaatteita ja leikata hiukset lyhyiksi jo viisivuotiaana. Äiti suostui vaatimukseen ongelmitta, Rapinoe kertoo.

– Rachael piti tukkansa pitkänä ja käytti edelleen hametta, minä juoksin hänen rinnallaan kuin kaksoisveli, ja ventovieraat saattoivat sanoa: Hei, pikkukaveri! Hei, pikkumies! Se oli minusta suunnattoman hauskaa.

Tie pois Reddingistä

Lapsuuden ja nuoruuden kertomukset ovat tietyllä tapaa kirjan mielenkiintoisinta antia, vaikka maineteot odottavatkin vasta edempänä.

Jalkapalloa seuraavalle Rapinoen elämän isot käänteet vuodesta 2016 eteenpäin ovat suurelta osin tuttuja, joten matka yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi tuntuu mielenkiintoisemmalta kuin nykyhetki.

Läheinen suhde siskoon oli nuoruudessa erityisen tärkeä, ja se on säilynyt läpi elämän.

Nuoruuteen kuului lukemattomia tunteja autossa matkalla jalkapallo-otteluihin eri puolilla osavaltiota. Megan ja Rachael olivat joukkueidensa parhaimmistoa, mutta joukkueet eivät aina olleet kovin kummoisia.

Jalkapallo tarjosi kuitenkin sen, mitä Rapinoe oli siltä halunnut: tien pois Reddingistä. Hän aloitti yliopisto-opiskelun Portlandin yliopistossa täydellä stipendillä yhdessä siskonsa kanssa.

– Vuosikausien pelimatkat ympäri maata olivat laajentaneet näköalaamme, ja olimme kaivanneet pois jo hyvän aikaa, Rapinoe kertoo kirjassaan.

Megan aloitti opiskelut muutama kuukausi Rachaelin jälkeen tultuaan valituksi alle 19-vuotiaiden maajoukkueeseen. MM-kisat eivät tuoneet menestystä, mutta vankistivat tulevan tähtipelaajan itseluottamusta.

Yliopistossa silmät aukesivatkin sitten täysin uuden asian suhteen. Megan ihastui joukkuetoveriinsa ja ymmärsi 20-vuotiaana olevansa lesbo.

– Ajattelin erityisesti kahta asiaa. Ensinnäkin: no niin, minähän olen ihan helvetin selvästi lesbo, mutta miksei kukaan kertonut? Ja toiseksi: tämähän on mahtavaa.

Rapinoe kertoo, ettei hänellä itsellään eikä myöskään hänen isällään ei ollut vaikeuksia suhtautua asiaan. Rachael pääsi kuitenkin yllättämään, kun Megan kertoi asiasta.

– Ai, niin minäkin, oli vastaus.

Äidille lesbous oli vaikeampi paikka, ja asian sulatteluun meni aikaa. Rapinoe näkee, että kyse oli suojeluvaistosta, joka perustui ajatukseen, että homoseksuaalisuus vaikeuttaisi lasten elämää.

Vuoden 2005 havahtumisesta alkoi Rapinoen kasvu ihmisenä, ja vähitellen alkoi tulla isoa menestystä myös pelikentällä.

Yksi virhe

Vuoden 2011 MM-kisoissa Yhdysvallat jäi hopealle, mutta vuotta myöhemmin Lontoon olympialaisista tuomisina oli kultaa.

Rapinoe oli turnauksessa merkittävässä roolissa ja teki kolme maalia ja syötti kolme. Kaksi maaleista tuli välieräottelussa Kanadaa vastaan, ensimmäinen suoraan kulmapotkusta.

Välierän kuvailuun osuu kirjan ainoa selvä virhe. Kirjassa kerrotaan, että Yhdysvallat olisi saanut rangaistuspotkun Kanadan maalivahdin ajanpeluusta. Oikeasti tilanteesta tuli epäsuora vapaapotku. Rapinoen vapaapotku osui sitten kanadalaispelaajan käteen, josta vihellettiin rangaistuspotku.

Abby Wambach laukoi pilkulta 3–3-tasoituksen 80. minuutilla, ja Alex Morgan sinetöi loppuottelupaikan jatkoajan viime sekunneilla.

Finaalissa kaatui Japani maalein 2–1.

– Kun yleisön meteli iskeytyi meihin katsomosta, en osannut ajatella muuta kuin: tältäkö voittaminen siis tuntuu, Rapinoe muistelee.

Olympiavoitto antoi lisäpontta palkkaneuvotteluihin Yhdysvaltojen liiton kanssa. Naisten joukkue on ollut jo vuosia huomattavasti miesten maajoukkuetta menestyneempi, mutta miesten korvaukset ovat silti olleet isommat.

Palkkariitoihin palataan kirjassa useaan kertaan, ja lopussa kerrotaan miesten maajoukkueen alkaneen puhua tasa-arvoisemman palkan puolesta.

Lisää menestystä oli kuitenkin tulossa niin kentillä kuin kenttien ulkopuolellakin. Rapinoeta pyydettiin yhä useammin esiintymään, ja hän alkoi puhua yhä enemmän homoseksuaalien oikeuksista.

Vuosiin 2013–14 mahtui vierailu Ranskan mestarin Olympique Lyonnais’n riveihin, mutta Rapinoe ei missään vaiheessa kotiutunut kunnolla maahan.

– Kiertelin kaupunkia ahkerasti, kävin itsekseni syömässä ja oopperatalolla, mutta turistijuttuja ei voi tehdä loputtomiin – jossain vaiheessa viikonloppujaan ei voi enää viettää niin, että katselee keskiaikaista arkkitehtuuria mitään puhumatta.

”Huono häviäjä”

Vuonna 2015 edessä olivat MM-kisat Kanadassa ja mahdollisuus kirkastaa vuoden 2011 hopea. Ja turnaus sujui täydellisesti. Alkulohkon Ruotsi-tasapeliä lukuun ottamatta Yhdysvallat voitti kaikki ottelunsa ja murskasi finaalissa Japanin lukemin 5–2.

Lopputurnauksen jälkeen puhe kääntyi jälleen rahaan. Rapinoe jatkoi niin ikään puhumista tasa-arvoasioista ja sukupuolivähemmistöjen asemasta.

Vuonna 2016 joukkue lähti suurin odotuksin Rioon puolustamaan olympiakultaansa. Turnaus päättyi kuitenkin rangaistuspotkutappioon Ruotsille ja maalivahti Hope Solon katkeraan tilitykseen Ruotsin ”pelkurimaisesta” pelitavasta.

Rapinoe suhtautui asiaan suoraselkäisesti ja sanoi Solon olleen huono häviäjä.

Rion pettymys toi Rapinoen elämään kuitenkin jotain paljon urheilumenestystä arvokkaampaa: rakkauden.

Hän tapasi Yhdysvaltojen koripallomaajoukkueen tähtiin kuuluneen Sue Birdin joukkueen kultamitalijuhlissa. Pari kihlautui viime vuoden lokakuussa.

Kaepernickin malliin

Vuonna 2016 Rapinoe seurasi amerikkalaisen jalkapallon pelinrakentajan Colin Kaepernickin esimerkkiä ja polvistui Yhdysvaltojen kansallislaulun aikana. Mielenilmaus oli kohdistettu maassa vallitsevaa epätasa-arvoa vastaan.

Rapinoe taustoittaa kirjassaan Yhdysvaltojen tilannetta varsin perusteellisesti. Hän kertoo myös arvioineensa väärin mielenilmauksensa kohtaaman reaktion.

– Polvistumiseni jälkeisinä päivinä ymmärsin laskeneeni tilanteen väärin. Tuntui, että kritiikki ei lakannut millään. Ihmiset soittivat ja vaativat, että minulle annettaisiin potkut koko joukkueesta. Sosiaalisen median tilini täyttyivät solvauksista.

Presidentti Trump otti hampaisiinsa jokaisen, joka polvistui. Hän kritisoi naisia myös palkka-asiassa, vaikka faktat eivät olleetkaan kunnossa. Osansa vihasta sai Rapinoekin.

Rapinoen isä oli äänestänyt Trumpia, mikä sai etenkin tyttäret raivoihinsa.

– Miten sinä saatoit äänestää sitä vääräuskoista, kun tyttäresi ovat lesboja, Rapinoe kertoo huutaneensa isälleen.

Polvistumisen jälkeen monet Reddingtonissa esittivät tuohtumuksensa myös Rapinoen vanhemmille ja sisaruksille.

Sama palkka

Polvistuminen vaikeutti Rapinoen asemaan maajoukkueessa, mutta vuonna 2019 hän oli taas mukana, kun MM-kullasta pelattiin Ranskassa.

Yhdysvallat jyräsi alkulohkossa puhtaalla pelillä ja maalierolla 18–0. Ensimmäisessä jatkopelissä Espanja kaatui lukemin 2–1. Trump twiittasi, että Rapinoen pitäisi voittaa ensin ja puhua vasta sitten.

Seuraavaksi meni nurin samoin 2–1-numeroin ensin Ranska ja välierässä vielä Englanti. Rapinoe teki Espanjaa ja Ranskaa vastaan joukkueensa kaikki maalit.

Finaalissa hän teki avausmaalin, kun Hollanti kaatui 2–0. Finaalia katsoi yhteensä 260 miljoonaa ihmistä.

Ottelun jälkeen stadionilla raikuivat equal pay - eli sama palkka -huudot.

Rapinoe voitti ensin kentällä ja sitten sen ulkopuolella. Viime kesänä amerikkalaisen jalkapallon ammattilaissarja NFL ja Yhdysvaltojen jalkapalloliitto poistivat polvistumista koskeneen kiellon.

Polvistumisesta on tullut jo lähes arkipäivää eri joukkuelajeissa, ja Rapinoekin on vieraillut Valkoisessa talossa Joe Bidenin kutsumana. Molemmat puhuivat tasa-arvoisen palkkauksen puolesta.

Urheilijakin voi muuttaa maailmaa, jos niin haluaa.

Emma Brockes ja Megan Rapinoe: Yksi elämä. WSOY, 260 sivua.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?