Jere Urosen ulosajo oli pahinta ja parasta, mitä Suomelle saattoi tapahtua – Tässä valintamme Huuhkajien EM-ryhmään

Aamulehti

Huuhkajien lento jalkapallon Kansojen liigassa päättyi myöhään keskiviikkona 1–3-tappioon Walesissa. Nousu A-liigaan ja 1,5 miljoonan euron potti karkasivat, mutta paikka MM-karsintojen arvonnan kolmoskorissa varmistui.

Vaikka Kansojen liiga jäi kaikkinensa rutkasti plussan puolelle, viimeisen pelin kyykkäystä ei voi ohittaa.

Wales-ottelun panokset olivat isot, mutta Huuhkajien leirissä korostettiin paineetonta lähtötilannetta. Yhtälö on järjenvastainen. Isot panokset ja paineettomuus eivät mahdu yhteen ja samaan peliin.

Suomi aloitti Cardiffissa hapuillen ja vieraille tapahtui 12. minuutilla tyypillinen altavastaajan moka, jollaisia Markku Kanervan ryhmältä ei ole juuri nähty.

Huuhkajien puolustusvalmius laski ratkaisevasti, kun Suomi sai vapaapotkun ja nosti pelaajat ylös. Vaparikuvio oli jo sinänsä huono, samoin Jere Urosen löysä nosto rankkarialueelle. Walesin vastaisku olisi vielä ollut estettävissä, mikäli joku olisi tajunnut hidastaa vastustajan maalivahdin avausta. Se jäi tekemättä, eivätkä Urosen eväät riittäneet ripeää Harry Wilsonia vastaan.

Kuten sanottua, maali oli klassinen esimerkki keskittymisen herpaantumisesta. Näitä on nähty. Altavastaaja kestää vastustajan paineen, mutta hengähtää väärässä kohtaa, kun pallo on sadan metrin päässä omasta maalista.

Siinä on yksi oppi lisää Kanervan porukalle, jota voi keskimäärin pitää taktisesti valveutuneena. Tässä mielessä Urosen ulosajo voi vielä osoittautua arvokkaaksi läksyksi EM-kisoja ajatellen.

Ulosajon jälkeen pelistä tuli selviytymistä. Suomi teki voitavansa ja taisteli alivoimalla hyvin. Lohkon ykköspaikkaan vaadittu voitto ei toki ollut lähelläkään.

Urosen ennenaikainen joulukortti oli harmillinen. Ehkä harmillisin seikka oli siinä, ettei Cardiffissa nähty, miten Suomi olisi jahdannut voittomaalia 11 pelaajalla. Millaisia siirtoja Kanerva olisi tehnyt pelin edetessä?

Kansojen liigan jälkeen on pikku hiljaa syytä virittäytyä EM-kisataajuudelle. Tärkeimmät uutiset on saatu viheriöiden ulkopuolelta. Rokotetilanne näyttää sen verran hyvältä, että näillä näkymin EM-turnaus oikeasti pelataan 2021.

Se on tietenkin loistava asia Suomenkin kannalta ja siivittää pelaajia sarjakauden aikana.

Huuhkajien ydin on edelleen kova ja sama kuin EM-karsinnoissa, joiden päättymisestä on kulunut jo yli vuosi.

Pelillisesti uutta pohjaa tuo kolmen topparin systeemi, jolla on nyt saatu muutamia kelpo tuloksia. Suomi kaipaa vähintään kahta eri lähestymistapaa EM-peleihin. Näin Huuhkajat voi aiheuttaa edes jonkin verran epävarmuutta Belgialle, Tanskalle ja Venäjälle, jotka ovat lähtökohtaisesti Suomea kovempia.

Taktinen joustavuus auttaa myös otteluiden aikana, kun muotoa on mahdollista muuttaa hallitusti.

Talven ja kevään aikana nähdään armotonta kilpajuoksua EM-joukkueeseen. Jopa Suomen ryhmään on tunkua, mikä on tärkeä asia sekä EM-kisojen että maajoukkueen tulevaisuuden kannalta.

Ranskan kaataneet Onni Valakari ja Marcus Forss ovat kaikkien huulilla, joten perataan hieman hyökkäyspään tilannetta.

Maalivireensä löytäneen Teemu Pukin paikkaa ei uhkaa kukaan. Joel Pohjanpalon tilanne on kinkkisempi, vaikka hänen on määrä kuntoutua nilkkavammastaan ajoissa.

Pohjanpalon tehokkuutta varsinkin seurapeleissä ei voi kiistää, mutta noin 20 pelin otanta viimeisen vuoden ajalta herättää kysymyksiä. Hyökkääjällä tuntuu olevan turhan usein kiire pallon kanssa. Bulgaria-pelin loukkaantuminen oli osin seurausta siitä, ettei hän saanut palloa kunnolla kontrolliin.

Pohjanpalon arvo Huuhkajille korostuu kahdenlaisissa tilanteissa. Jos Suomi joutuu tai haluaa avata pitkällä syötöllä, Pohjanpalo on ryhmän paras voittamaan palloja vastustajan puolustajia vastaan.

Hän on myös selkeä uhka vastustajan boksissa, sikäli kun Suomi saa toimitettua palloja sinne saakka.

Suurella yleisöllä on aina kuherruskuukautensa tuoreempien maajoukkuepelaajien kanssa. Etenkin, jos he onnistuvat yhtä hyvin kuin Valakari ja Forss debyytissään.

Kannattaa kuitenkin muistaa EM-karsintojen vastuunkantajat Pyry Soiri, Fredrik Jensen ja Jasse Tuominen, joista ainakin kaksi ensimmäistä tuntuvat ilmiselviltä valinnoilta lopputurnaukseen.

Myös puolustuspäähän on nyt tyrkyllä selkeästi enemmän vaihtoehtoja kuin vielä karsintojen jälkeen näytti.

Kanervalla on edessään isoja päätöksiä, mutta päävalmentajan arviointikykyyn voi luottaa. Hän tekee ratkaisunsa perinpohjaisen analyysin, eikä mutun varassa.