Risto Leppänen sukelsi jäälohkareeseen ja halvaantui – Nyt hän harkitsee eutanasiaa

Ossi Ahola
Risto Leppänen sukelsi jäälohkareeseen ja halvaantui – Nyt hän harkitsee eutanasiaa

"Pyörätuolini maksaa halvan auton verran, yli 10 000 euroa, mutta alle 20 000 euroa", kertoo Risto Leppänen.

Matti Kuusela Aamulehti

Se tapahtui helmikuussa 2008, tasan yhdeksän vuotta sitten.

Elämänsä vedossa ollut hankintapäällikkö Risto Leppänen tuli kymmenen kaverinsa kanssa madepilkille mökilleen Näsijärven Vaskivedelle.

Pakkasta oli parikymmentä astetta, siis pilkkimisen päälle paras mahdollinen avantouintikeli.

– Tavallisesti teen itse aina avannon, nyt jäin itse vielä vähän pilkkimään. Kaverit sahasivat tällä kertaa avannon hyvää hyvyyttään, muistelee Leppänen.

– Jää oli 60 sentin paksuista, aikamoisia lohkareita. Itse tönin ne aina rantaan päin, nyt kaverit siirsivät jäälohkareet huomaavaisesti ulapan suuntaan.

– Eihän kukaan voinut kuvitella, että joku hullu sukeltaa siihen pää edellä, sanoo Leppänen.

– Vettä oli rintaan asti. Siinä oli sitten pohjalla 60 senttiä jäätä, saman verran päällä kiintojäätä. Ei siihen paljon väliä jäänyt, tuumaa mies sarkastisesti.

Kohtalokas sukellus

Juttelemme Leppäsen kotona Ylöjärven Vihattulassa. Hengityskoneen tasainen huokailu rytmittää Leppäsen puhetta, kun hän jatkaa tarinaa.

– Olen harrastanut pienimuotoista vapaasukellusta. Teen jään alla sellaisen kymmenen metrin kaarroksen ja palaan takaisin.

– Viimeinen asia mitä muistan on, että seison jäällä ja mietin tarkoin missä kulmassa veteen taittaisin. Niin ettei vatsa osuisi pohjaan eikä jää raapisi selkää.

Se olikin viimeinen kerta, kun Risto Leppänen, 56, jaloillaan seisoi.

Ossi Ahola
Risto Leppänen kirjoittaa sähköpostia. "Yhden meilin kirjoittamiseen saattaa mennä vuorokausi", hän sanoo.

Risto Leppänen kirjoittaa sähköpostia. "Yhden meilin kirjoittamiseen saattaa mennä vuorokausi", hän sanoo.

– Ponkaisin sukellukseen. Suoraan jäälohkareeseen.

– Ylin niskanikama murtui. Siitä seurasi sadan prosentin halvaantuminen ja hengityshalvaus.

On täydellinen ihme, että Leppänen jäi henkiin.

– Kaverit olivat tupakalla saunan terassilla. Vähän ihmettelivät, mihin Risto jäi.

Onneksi eivät ihmetelleet liian kauaa.

– Siinä on alle viisi minuuttia aikaa, sitten tulee kuolema jos ei saa elvytystä. Aivot ovat siinä ajassa mennyttä. Siksi minun kaltaisiani tapauksia on Suomessa elossa alle kymmenen, Pirkanmaalla ei ketään toista.

Elvytyksen ihme

Leppänen kehottaa meitä ottamaan kahvia ja jäätelöä ja pyytää avustajaa ottamaan nuuskat pois ylähuulensa alta.

– Poltin yhteen menoon yli 30 vuotta. Se loppui kuin seinään. Nyt on pakko käyttää nuuskaa. Kas kun en pysty vetämään henkeen. Sikaria voin joskus tuprutella, mies kertoo.

Avustaja tekee työtä pyydettyä ja kaataa sen jälkeen nokkamukista kahvia Leppäsen suuhun.

Takaisin Näsijärven jäälle, jossa hätääntyneet miehet löytävät Leppäsen avannosta.

Siinä ei itku auta.

– Joku oli juuri käynyt kurssin ja osasi elvyttää, hän neuvoi muita. Pitää muistaa, että pakkasta oli 20 astetta ja minä makasin siinä jäällä alastomana.

Niin organisointiin elvytysrinki ja alkoi uskomaton hengenpelastusoperaatio, jonka jokainen mies varmasti muistaa loppuelämänsä.

– Yksi kavereista järkyttyi niin paljon, ettei ole voinut tulla minua sen jälkeen katsomaan. Juuri hän löysi minut avannosta.

– Ei kukaan olisi jaksanut yksin elvyttää 45 minuuttia. Niin kauan kesti, ennen kuin ambulanssi oli paikalla. Porukka jatkoi koko ajan sekä tekohengitystä että sydänhierontaa.

Kolmesti kuollut

Leppäsen ruumiinlämpö laski 26 asteeseen.

– Vaikea hypotermia on kyseessä, kun lämpö laskee alle 30:n. Kliinisesti olin kolme kertaa kuollut. Mutta toisaalta pakkanen saattoi pelastaa henkeni. Tai ainakin aivot. Elintoiminnat hidastuivat niin paljon, että happea riitti.

Leppänen tuotiin Taysiin teho-osastolle.

– En osaa sanoa kuinka kauan olin tajuttomana, ehkä pari vuorokautta.

Kuukauden mykkänä

Risto Leppäsen turhat kärsimykset alkoivat heti teho-osastolla.

– Minulle pantiin Kuffin kanyyli, joka pumpattiin täyteen happea. Mutta äänihuulille ei tullut ilmaa. Se oli kusipäinen juttu, sanoo Leppänen.

– En pystynyt puhumaan,koska kuffi oli koko ajan täynnä. Vaimo ja äiti luulivat, että olin mykkä. Ja niin aloin luulla itsekin, käy Leppänen läpi hiljaista painajaista.

– Äiti teki minulle aakkostaulun, mutta ei kirjainten siirtelystä mitään tullut.

Näin jatkui kuukauden.

– Sitten osastolle tuli sijainen, hoitaja. Hän tuumasi että kas, otetaanpa ilmat pois.

Sen jälkeen Risto Leppänen pystyi taas puhumaan. Ja asiaa riitti, voitte uskoa.

Jos ihmettelette, miten sataprosenttisesti halvaantunut hengityshalvauspotilas pystyy puhumaan, se johtuu tästä: kieltä liikuttavat aivot, ei selkäydin.

Ja aivot ja kieli Leppäsellä toimivat, totisesti!

Ossi Ahola
Keltainen pallo ei ole mikrofoni. Sillä Risto Leppänen ohjaa pyörätuolia, leukaansa liikutellen.

Keltainen pallo ei ole mikrofoni. Sillä Risto Leppänen ohjaa pyörätuolia, leukaansa liikutellen.

Kysymyksiä riitti

– Minulla oli aika paljon kysyttävää, Leppänen naurahtaa.

– Se kaikki on nyt siedetty ja takana. Mutta voin sanoa, että hukattu kuukausi vitutti aivan suunnattomasti.

Senkin jälkeen ongelmia hoidossa on riittänyt.

Viimeisin kokemus eli kafkamainen jakso Pitkäniemessä oli niin raastava, että se sai Leppäsen miettimään äärimmäistä ratkaisua.

– En näe enää mitään järkeä tällaisessa kidutuksessa. Olen alkanut valmistella viimeistä matkaa Hollantiin, sanoo Risto Leppänen.

Ja tarkoittaa armomurhaa.

– Hoidon huonontumisen takia elämän laatu, joka ei ole ollut kovin kaksinen, on muuttamassa pelkäksi rääkkäykseksi ja kidutukseksi. Ei täällä roikkumisessa ole mitään järkeä, jos sama jatkuu, suree Leppänen.

”Voi perkele elämä on kyllä kamalaa” – Näin Risto Leppänen kertoo tilanteestaan, katso video:

 

– Minulla on samanlaista aavesärkyä kuin amputoiduilla. Se tarkoittaa jatkuvaa kipua kaulasta alaspäin. On minulla yhdeksän vuoden aikana ollut muutamana päivänä muutama tunti ilman kipuja. Voi pojat, että tuntui oudolta, nauraa Leppänen.

Kuoleman jälkeiseltä ajalta Leppänen ei ihmeitä odottele.

– Siihen kaikki päättyy. Myös kivut. On lapsellista hölmöläisen hommaa kuvitella muuta. Mutta tästä ainoasta elämästä on luovuttava, jos se on enää pelkkää piinaa ja kärsimystä.

Vaimo autotalliin

– Minulla oli ensimmäinen tavoite elää siihen asti, että vaimo täyttää 50 vuotta. Sitten hän saa leskeneläkkeen. Nyt vaimo on jo 52, vai perkele, onko se 51? Ei, kyllä hän on 52, muistaa Leppänen, onnekseen.

Vaimo onkin saanut sopeutua aikamoisiin muutoksiin.

– Minulla kaikki koneet pitävät niin kovaa ääntä, että oli pakko rakentaa vaimolle oma huone autotalliin, hän kertoo.

– Olen minä aika rohkea mies. Vai kuka muu on pannut vaimon asumaan autotalliin?

Onneksi huumorintajua yhä riittää. Molemmilla.

Miksi Pitkäniemeen?

Viimeisin episodi tammikuulta 2017 kuulostaa totisesti oudolta, lähes käsittämättömältä

– En minäkään ikinä ollut uskonut, että tällaista voi tapahtua Suomessa. Minut lähetettiin Taysista pakkohoitoon Pitkäniemeen. Lähete oli M1 ja peruste maanis-depressiivisyys, sanoo Leppänen.

M1 tarkoittaa:

”1) Hänen todetaan olevan mielisairas, 2) Hän on mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan tai muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta. 3) Mitkään muut mielenterveyspalvelujen vaihtoehdot eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä.”

Kirjoittamisen vaikeus

Tuntuu aivan mielipuoliselta. Miksi ihmeessä tällainen lähete?

– Erittäin hyvä kysymys. Sitä olen nyt selvittämässä ja kyselemässä. Se on vain meikäläiseltä helvetin hidasta puuhaa. Minulta menee yhden meilin kirjoittamiseen vuorokausi, huokaa Leppänen.

– Onneksi on keksitty tuo copy paste. Se auttaa aika paljon.

”Päästäsi ahdistaa”

Hän kertaa Pitkäniemeen johtaneet tapahtumat.

– Lähetteen kirjoittanut lääkäri teki minulle ensin pyynnöstäni bronkoskopian eli keuhkojen tähystyksen, Leppänen aloittaa.

– Koska en voi yskiä, minulle kertyy kurkkuläpän alle henkitorveen koko ajan limaa. Jatkuvasta koneella yskittämisestä huolimatta nieluun muodostuu ajoittain kökkö. Sen tuntuu erittäin ikävältä, koko ajan on tukehtumisen tunne ja puhuminen käy mahdottomaksi. Ja kun kökkö kasvaa, sitä ei saa imukoneellakaan pois.

Leppänen pyysi nyt lääkäriä tutkimaan keuhkot.

– Hän tökki aikansa keuhkoputkeani verille asti, mutta ei löytänyt mitään. Lopulta hän väitti, ettei siellä mitään ole. Että minua ahdistaa vain päästä.

Vaarallinen musiikki

Muitakin ”perusteita” pakkohuostaanottoon löytyi.

– Minulla ei ole elämässä juuri muuta iloa kuin musiikki. Kuuntelen sitä keskimäärin seitsemän tuntia päivässä, hän sanoo.

– Olen vuosien aikana ostanut 14 000 cd-levyä. Nyt keksittiin, etten pysty hallitsemaan elämääni. Esimerkki oli hallitsematon levyjen ostaminen, kertaa Leppänen uskomattomia ja surullisia tapahtumia.

Ossi Ahola
Risto Leppäsen työhuoneen seinä näyttää melkein taideteokselta: cd-levyjä on yli 14 000. "Pink Floy, Genesis, Deep Purple, Beatles, The who...", aloittaa Leppänen pitkän, pitkän suosikkilistan.

Risto Leppäsen työhuoneen seinä näyttää melkein taideteokselta: cd-levyjä on yli 14 000. "Pink Floy, Genesis, Deep Purple, Beatles, The who...", aloittaa Leppänen pitkän, pitkän suosikkilistan.

– Minulla on myös 918 vinyyliä. Ne olen hankkinut paljon ennen onnettomuutta, hän muistuttaa harrastuksen pitkäikäisyydestä.

– Muita perusteita olivat meikäläisen yliseksuaalisuus ja alkoholismi! Aivan käsittämätöntä! Yhdeksään vuoteen ei ole lohjennut mitään. Enkä pidä itseäni edes kovin potentiaalisena raiskaajana.

Alkoholisti?

Leppäsen mukaa myös syytökset alkoholismista ovat mielettömiä.

– Käyn avustajien kanssa klubeilla keikoilla, ja saatan juoda illan aikana pullon olutta. Vuoden aikana kulutan alkoholia puolen litran kossupullon verran. Siis vuoden aikana!

Ehkä pahin syytös oli tämä: Leppänen oli yrittänyt ajaa pyörätuolillaan hoitajan päälle sairaalan aulassa!

– Miten kukaan järjellinen ihminen voi kuvitella, että pystyisin siihen? Puhaltelemalla tähän keltaiseen pehmopalloon, jolla leukaa liikuttamalla ohjaan tuolia? En kai minä niin lapsellinen idiootti ole, että edes yrittäisin sellaista.

Helvetin piina

Joka tapauksessa: lääkäri kirjoitti lähetteen ja Leppänen kiidätettiin Pitkäniemeen.

– Ensimmäinen lääkäri, joka minut Pitkäniemessä tutki, sanoi heti että olen täysin väärässä paikassa. Mutta sinne piti jäädä, viideksi vuorokaudeksi, suljettuun koppiin, muuta paikka ei ollut. Ovi sentään sai olla, kai huomasivat etten kovin ketterästi siitä mihinkään karkaa, huokaa Leppänen.

Alkoi täydellinen helvetti.

– Se on yksi hirveimmistä kokemuksista, mitä minulla on ollut. Kuvitelkaa itse; jatkuva tukehtumisen tunne, koskee helvetistä joka paikkaan kaulasta alaspäin – minulla kun on sitä aavesärkyä, muistuttaa Leppänen.

– Oudolla, ohuella patjalla pää oli könöllään rintaa vasten, koska en pysty sitä mitenkään kannattelemaan.

– Mulla oli verkkarit jalassa. Ehdotin, että ne olisi riisuttu ja vedetty pään yli sillä tavalla, että haarakiila olisi tullut otsan kohdalle ja lahkeet pään taakse tukemaan. Mutta ei Pitkäniemessä sallita minkäänlaisia sitomisleikkejä.

Leppänen vietiin Pitkäniemeen torstaina, maanantaina lääkäri kirjoitti miehelle terveen paperit ja hänet kuskattiin takaisin Taysiin.

– Kun lopulta pääsin sieltä kotiin olin niin sekaisin, etten kahteen vuorokauteen pystynyt nukkumaan. Ja vaikka kuinka mietin, en keksi mikä oli se hoito johon minut lähetettiin ja jota siellä sain.

Kun letku irtoaa

Eniten Leppästä huolestuttaa kuitenkin hoidon järjestäminen jatkossa.

– Minulla pitää olla hoitaja koko ajan, 24 tuntia vuorokaudessa. Letku voi irrota milloin vain, ja silloin on alle kolme minuuttia aikaa, hän kertoo.

– Kun letku irtoaa, pystyy tekemään puolitoista minuuttia hälytysääntä, tällaista, hän sanoo ja rääkäisee melko vakuuttavasti.

– Muutaman kerran olen jo melkein kuollut. Kerran letku irtosi firman bileissä, kavereiden keskellä, vaimoa vastapäätä. Kukaan ei kuullut kun yritin rääkyä. Mietin vain, että tässäkö kuolen, vaimon silmien edessä.

Niin ei käynyt. Hoitaja huomasi viime hetkellä lattialla lojuvan letkun.

Viisi hoitajaa

Ringissä pitäisi olla viisi hoitajaa, mutta aina joku on sairaana tai lomalla, kertoo Leppänen.

– Ongelma on, että hoitajista kolme on naisia. Eivätkä he jaksa tehdä yskitystä, sitä kaikkein tärkeintä juttua.

Yskittäminen ei totisesti ole sitä miltä kuulostaa.

– Se on erittäin raskasta, voi verrata elvytykseen. Saattaa kestää kerralla jopa kolme tuntia, kertoo vieressä istuva avustaja.

Muiden armoilla

– Olen täysin muiden armoilla. Jos joku ei halua viedä minua ulos, hän ei vie. Jos minulle ei anneta kännykkää, en voi soittaa. Minusta minun pitäisi voida itse vaikuttaa siihen, millaisia hoitajia minulla on, sanoo Leppänen.

– Yksi hoitaja jopa myönsi, että toivoisi minun kuolevan.

– Hoitoni on ulkoistettu Pihlajalinnalle. Olen yrittänyt olla sinne yhteydessä saadakseni selvyyden siitä, mitä jatkossa tapahtuu. Mitään vastauksia en ole saanut. En jaksa enää tällaista.

Viimeiset bileet?

Leppäsellä olisi ehkä mahdollisuus valita kuolema myös Suomessa – hengityskone kytkettäisiin irti.

– Se vaatisi liian pitkän prosessin, muun muassa puolen vuoden keskustelut psykiatrin kanssa. En jaksa sellaista höpöhöpöä. Enkä usko, että se johtaisi mihinkään. Ei Suomessa irroteta letkua mieheltä, joka muuten on kunnossa, hän sanoo.

Hollannin suunnitelmat eivät ole vielä kalenterissa, mutta visiot ovat kirkkaat ja valoisat.

– Kutsun kaverit mukaan, kustannan itse kaiken. Syödään hyvin, juodaan hyvin, pidän kunnon bileet, viimeiset. Ja sen jälkeen hyvä kuolema hyvälle jätkälle hyvässä seurassa.

Ossi Ahola
Risto Leppänen luki nuorena paljon. Nyt lohtua tuovat äänikirjat.

Risto Leppänen luki nuorena paljon. Nyt lohtua tuovat äänikirjat.

Hengityshalvaus

Hengityshalvaus ei ole erillinen sairaus, vaan tila, jonka voi aiheuttaa useat, jopa sadat sairaudet. Yleensä syynä ovat neurologiset sairaudet tai vakava vamma

Suomessa on noin 100-135 hengityshalvauspotilasta.

Hoidon hinta riippuu pääasiassa hoitajien ja henkilökohtaisten avustajien määrästä. Vuosikustannus vaihtelee 200 000 – 300 000 euron välillä.

Hengityslaite eli respiraattori on laite, jonka avulla voidaan ylläpitää henkilön hengitys, kun tämä ei itse pysty siihen.

PSHP ei halua kommentoida

Saadakseni kuulla myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin näkemyksen Risto Leppäsen asiassa soitin hänen omalääkärilleen, keuhkosairauksien erikoislääkäri Ismo Stranderille ja kysyin, voisinko haastatella häntä Riston tilanteesta.

Strander vastasi, ettei voi puhua mitään yksittäisestä potilaasta. Hän kehotti ottamaan yhteyttä ylilääkäri Kirsi Laasoseen. Lähetin Laasoselle sähköpostin, jossa toivoin voivani kohdata hänen kasvotusten ja kuulla hänen näkemyksensä tapahtuneesta.

Laasonen ei vastannut mitään. Sen sijaan sain sähköpostia toimialajohtaja Kari Pietilältä :

”Hei, Olitte ollut yhteydessä Kirsi Laasoseen yksittäisen potilaan asiasta. Kirsi Laasonen toimitti tiedon yhteydenotostanne minulle, koska olen hänen esimiehensä. Salassapitovelvollisuuden vuoksi sairaanhoitopiiri ei voi kommentoida yksittäisten potilaiden asioita millään tavoin. Yleisesti voi todeta, että rohkaisemme kaikkia potilaita antamaan palautetta saamastaan hoidosta. Jos hoidossa on ollut ongelmia, pyrimme tarttumaan niihin aktiivisesti. Potilas voi ilmaista tyytymättömyytensä saamaansa hoitoon muistutuksella, joka käsitellään sairaanhoitopiirin sisällä ja potilas saa asiaan vastauksen. Jos vastaus ei tyydytä potilasta, opastamme valituksen teossa joko Aluehallintovirastoon tai Valviralle ja vakavan rikkomusepäilyn yhteydessä jopa poliisille. Näissä tapauksissa potilasasiamies auttaa tarvittaessa potilasta valitusasiassa. Virallisia valituskanavia käyttäen potilaan asia tulee tarkastelluksi puolueettomasti ja ratkaisussa voidaan ottaa huomioon kaikki asiaan vaikuttavat tekijät.

ystävällisin terveisin,

Kari Pietilä

toimialuejohtaja, Toimialue 1, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri”


Lue myös nämä


Kommentit (80)

  • Nimetön

    Sairaalat ei voi julkaista salassapidon alaista tietoa edes potilaan luvalla, tästä on olemassa useampi laki, uskokaa jo. Potilas sen sijaan saa potilastietonsa itselleen ja voi julkaista ne vaikka joka mediassa. Tällaista ei kuitenkaan usein näy. Olisiko kuitenkin, ettei totuus ole niin mustavalkoinen kuin mielellään annetaan ymmärtää. Kukaanhan ei voi salassapidon vuoksi sanoa mitään, vaikka miten kuinka tuntisi asian toisenkin puolen.

  • Tuumailija

    Minä luin tämän jutun lehdestä, ja mietin, että mikä se on se velvollisuus elää jos ei halua?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet