Kolumnit

Jos et ole tiukkapylly, mene muualle – aikuisliikunnassa on liikaa ja monenlaisia kynnyksiä

Jos et ole tiukkapylly, mene muualle – aikuisliikunnassa on liikaa ja monenlaisia kynnyksiä

Kolumni: Ei-kuntoilijalta vaatii hurjasti tahdonlujuutta mennä salille ähkimään neonväriseen sukkaan ahtautuneena. Jos siinä kerran onnistuukin, seuraavalle päivälle keksii jo verukkeen.

Anna Kontula

Liikunta kuuluu samaan kategoriaan unen, ruuan ja muiden biologisten välttämättömyyksien kanssa. Pysyäkseen hengissä on ihmisen liikuttava, tavalla tai toisella, ainakin jonkin verran. Siksi liikunta on kaikkien asia.

Valitettavasti liikunnan instituutiot eivät ole. Suomi on liikuntapuhetta täynnä, mutta vaihtoehdot hupenevat, jos satut olemaan kiireinen, keski-ikäinen, köyhä tai lihava.

Kallis välineurheilu on oma lukunsa, mutta myös kohtuuhintaiseen liikuntaan sisältyy poissulkevia mekanismeja. Alan lehdistä ja nettisivustoilta löytyy loputtomasti treeniohjeita ja kuntoiluvinkkejä, mutta harva niistä sopii rapakuntoiselle. Ja vaikka ohjatun ryhmäliikunnan kohdalla usein mainostetaan eri tasoja, kohderyhmänä ovat silloinkin eritasoiset aktiiviliikkujat: helpoinkin vaihtoehto on tulokkaalle liian raskas.

Sen näkee jo urheilumuodin leikkauksista: jos et ole tiukkapylly, parempi etsiä elämän sisältö jostain muualta.

Lajittelu liikkuviin ja muihin alkaa itse asiassa jo peruskoulun liikuntatunneilla. Tutkimusten mukaan ne kannustavat jo valmiiksi harrastavia, mutta lannistavat niitä lapsia, jotka vierastavat liikuntaa eivätkä ole löytäneet itselleen sopivaa liikkumisen tapaa.

Viimeistään teini-ikäisinä nämä lapset sitten oppivat mediasta, että liikunta tosiaan on harvojen puuhaa – terveiden, hoikkien ja lihaksikkaiden elämäntapaliikkujien, joista palautusjuomareseptit ja juoksutekniikat ovat kiinnostavia keskustelunaiheita. Heidän, joille alle viiden liikuntasuorituksen viikko on epäonnistuminen. Jotka kertovat ”joskus kuitenkin hemmottelevansa itseään” pienellä karkkipussilla tai suklaapatukalla.

Aika moni meistä ei ehdi tai halua tällaista omistautumista. Kun olisi käytävä töissä, kasvatettava pennut ja pidettävä hauskaakin. Toki olisi hyväksi liikkuakin, mutta sen pitäisi onnistua muun ohessa. Niin, että se ei sulje pois vähän isompaakin karkkipussia.

Tämmöiseltä ei-kuntoilijalta vaatii kuitenkin hurjasti tahdonlujuutta mennä kuntosalille ähkimään ja hikoilemaan neonväriseen sukkaan ahtautuneena. Jos sen kerran saakin tehtyä, seuraavalle päivälle varmasti keksii jo jonkin verukkeen. Asiaa ei helpota, jos kuntosalilla ystävällisen kannustuksen sijaan törmää kömpelyydestäsi ärsyyntyviin tai jopa sinulle selän takana naureskeleviin elämäntapaurheilijoihin.

Liikuntaharrastus vaatii toki resursseja, mutta ennen kaikkea myönteistä kokemusta, että se on hauskaa ja voit kokea olevasi tervetullut. Tähän ajatteluun perustuu muun muassa Suomen palloliiton lapsille ja nuorille suunnattu Kaikki pelaa -ohjelma.

Samanlaista asennetta toivoisi myös aikuisliikuntaan.

Kirjoittaja on tutkija ja kansanedustaja (vas.).


Kommentit (58)

  • Marko Lajunen

    Kontulalla on nyt kyllä vääristynyt mielipide (tai paremmin sanottuna mielikuva) aktiiviliikkujista ja kuntosalikävijöistä.

    Olen se parjattu elämäntapaurheilija. En todellakaan ole yli 20 vuoden aikana törmännyt esim. kuntosalilta siihen, että joku ”ärsyyntyy kömpelyydestä tai selän takana naureskeleviin elämäntapaurheilijoihin”. En kertaakaan. Iloiten olen auttanut, jos joku on minulta apua pyytänyt. En ole edes siitä pahastunut, vaikka minut keskeytetään kesken kovan liikesarjan. Ei kaikilta voi vaatia kuntosalietiketin hallintaa, enkä vaadi minäkään. Voi treenata sarjan loppuun ja vastata sitten kun on tauon aika.

  • tekosyitä

    Nämä ajatukset taitaa todellakin olla kansanedustajan oman pään sisällä niinkuin muutkin tuolla ovat jo maininneet. En itse ole mikään fitness-mimmi enkä myöskään lihava, sellainen perustyyppi, mutta kun olen ollut salilla niin en ole koskaan nähnyt kenenkään naureskelevan lihaville, sen kyllä huomaisi ulkopuolisetkin. Minäkin mietin vaan sisäisesti, että onpa hyvä kun liikkuu. Eli nämä syyt taitavat olla vain hänen omia tekosyitään ja epävarmuuksiaan oman pään sisällä. Jos on epävarma itsestään niin varmasti kuvittelee että jokainenkin katse ja naurahdus on jotain negatiivista. Olen nähnyt salilla kaiken ikäistä ja kokoista, eli sinne vaan muiden sekaan!!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio