Pirkanmaa

Hussein Al-Taee tuli aavikolta Valkeakosken talveen: 90-luvulla irakilaiset olivat pienessä kylässä oikea nähtävyys

Konfliktinratkaisujärjestön CMI:n projektipäällikkö Hussein Al-Taeen perhe asui 11990-luvulla Valkeakosken Sassissa. Hän pitää edelleen yhteyttä lapsuuden tuttuihinsa.

Henry Rantaniemi
Hussein Al-Taee tuli aavikolta Valkeakosken talveen: 90-luvulla irakilaiset olivat pienessä kylässä oikea nähtävyys

Juureni ovat vahvat, sanoo Hussein Al-Taee Valkeakoskella. Hänen mukaansa ongelma syntyy, jos ihminen ei kykene samaistumaan kumpaankaan kulttuuriin ja jää vaikutuksille alttiiksi. Itse hän on oppinut omaksumaan suomalaisen kulttuurin parhaat puolet. Yksi niistä on rehellisyys.

Eila SaukkonenAlma Media

Omenapuu kurottelee vehreällä tontilla kohti omakotitalon kuistia Valkeakoskella. Ulkona tarkenee viimeinkin paitahihasillaan, mutta ei ole liian kuuma.

Kahvikupit kilisevät ja jäätelö pehmenee pikku kulhoissa, kun on niin paljon juteltavaa. Johannes ja Maija-Liisa Istolainen ovat saaneet tärkeän, mutta ei tärkeilevän vieraan. Tämä ilmestyy hymyilevänä ovelle suomalaisittain sukkasillaan.

Hussein Al-Taee tuli 24 vuotta sitten Valkeakoskelle 10-vuotiaana pakolaispoikana.

Nyt hän on kesken matkakiireidensä palannut muutamaksi tunniksi Valkeakoskelle tapaamaan ystäviään.

Eilispäivänä suomalaisen konfliktinratkaisujärjestön CMI:n projektipäällikkö palasi kotiin Vantaalle työmatkaltaan Irakin Bagdadin helteestä.

Kesken leppoisan kahvittelun soittaa Ylen ulkomaantoimitus ja pyytää kommenttia uutiseen Mosulin kaupungin takaisinvaltaamisesta. Al-Taee lupaa antaa kommenttinsa tunnin kuluttua.

Vuonna 1993

Hussein Al-Taeen lapsuudenperhe saapui Suomeen ja Valkeakoskelle ensimmäisen kerran 2. marraskuuta 1993. Isä, äiti ja seitsemän lasta. Nuorin oli vain kuukauden vanha.

Suomi otti vastaan heidät kiintiöpakolaisina. Noin kolme vuotta oli vierähtänyt keskellä hiekkaa pakolaisleirillä Saudi-Arabiassa. Pommituksia ja hirmuhallitsija Saddam Husseinin vainoa paennut bagdadilaisperhe pääsi Valkeakoskella aloittamaan elämässä uuden, rauhallisen vaiheen.

–Kun oli monta siirtymää, oppi nopeasti mukautumaan ympäristöön, Al-Taee pohtii nyt.

Vihreä Suomi

Hyvän säväyksen Suomi teki jo havupuillaan, jotka näki jo Helsinki-Vantaalle laskeuduttaessa. Aavikolla ei mikään ollut vihertänyt.

Al-Taeeta hymyilyttää kysymys siitä, vaikuttiko marraskuinen, lumettomana päivälläkin hämärä Valkeakoski lapsista oudolta ja pelottavalta paikalta.

–Ei todellakaan. Katsos, ystävillämme pakolaisleirillä oli videopelilaite. Me kinusimme samanlaista, aavikollakin kun oli katumarketit. Isä lupasi, että nyt on päätös tullut: me lähdemme Eurooppaan ja Suomeen. Laite avataan vasta, kun ollaan Suomessa. Unelma täyttyi.

Valkeakosken kaupungin perheelle varaamassa asunnossa oli sängyt, lakanat, kaapit, perusvarustusta ja käytettyjä talvivaatteita, mutta ei televisiota, mihin kytkeä pelikonetta.

Irakilaisisä pystyi lunastamaan lupauksensa, kun osti kirpputorilta vanhan mustavalkoputki-tv:n.

Laatikko aavikolla

–Hiekkalaatikko oli meille vieras käsite, mutta sellainen oli Sassissa Kemmolantien kerrostalojen pihalla. Me olimme kaivaneet telttoja pystyyn isossa "hiekkalaatikossa" aavikolla. Hiekkalaatikolla ja pihakeinuissa me loppujen lopuksi tutustuimme naapureihin, Al-Taee muistelee.

–Facebookin kautta moni on tullut sanomaan, että hei, mä olen se, joka leikki teidän kanssa silloin.

Valkeakoskea ja ystäväperheitä Hussein Al-Taee muistaa kiitollisena. Nämä perheet Al-Taeen vanhemmat päästivät myös kotiinsa, ja tarvittaessa sinne apuun riensi myös talonmies. Talonmiesjärjestelmäkin oli tulokkaille uusi, mutta käytännöllisyydessään se toi turvaa.

Hussein Al-Taee muistaa, miten Sassiin asettuneet irakilaiset olivat miltei nähtävyys.

–Oli jotain lavoja, joille välillä piti mennä seisomaan milloin missäkin tapahtumassa. Yhdessä tapahtumassa olisi pitänyt näytellä arabihäitä. 10-vuotiaalle pojalle oli valittu suomalainen tyttö "morsiameksi". Kieltäydyin, no, monestakin syystä. En halunnut naimisiin.

Henry Rantaniemi
Hussein Al-Taee on kuvassa oikealla. Vasemmalla hänen isänsä ja keskellä siskonsa. Toinen miehistä on tulkkina toiminut Mamdouh El-Sayed.

Hussein Al-Taee on kuvassa oikealla. Vasemmalla hänen isänsä ja keskellä siskonsa. Toinen miehistä on tulkkina toiminut Mamdouh El-Sayed.

Kieli heti haltuun

Tullessaan Al-Taeen lapset, myös Hussein, osasivat käytännössä ainoastaan arabian kieltä. Nykyisessä työssä arabian taito ja kulttuurin tuntemus on edellytys, kun tapaa eri osapuolia ja Irakin johtoa. Työmatkat vievät kosmopoliittia ja asiantuntijaa myös Euroopan unioniin, kuten Brysseliin ja Berliiniin – ja myös pitkin Suomea.

Halu saada kavereita motivoi pikkupoikana suomen kielen opiskeluun. Heti seuraavan syyslukukauden alusta Hussein osasi tarpeeksi siirtyäkseen tavalliselle neljännelle luokalle Sorrilaan.

–Maisa (Maija-Liisa Istolainen) opetti meitä Sassissa paljon leikin kautta. Numerot opittiin narua hyppäämällä. Haastoin opettajaa: mikä on suomen kielen vaikein sana? Opettaja sanoi, että kun opit sanomaan "öylätti", osaat puhua suomea. Harjoittelin sitä kotona, kunnes opin.

Talvi tuli aikaisin ja irakilaislapset opettelivat hiihtämään ja luistelemaan ja pelasivat naapurin lasten kanssa jääpalloa. Lumikasan päällä leikittiin kukkulan kuningasta.

Alkuun poika odotti ihonsa ja tukkansakin Pohjolassa vaalenevan, mutta totuus selvisi vähitellen. Maailmalla ihmetellään edelleen tummaa suomalaista.

Henry Rantaniemi
Kiintiöpakolaisiksi valittiin myös 24 vuotta sitten ihmisiä, jotka jo olivat pakolaisina jossakin maassa. Kuvassa tuolloin Saudi-Arabiasta leiriltä Pirkanmaalle vastaanotettuja ihmisiä.

Kiintiöpakolaisiksi valittiin myös 24 vuotta sitten ihmisiä, jotka jo olivat pakolaisina jossakin maassa. Kuvassa tuolloin Saudi-Arabiasta leiriltä Pirkanmaalle vastaanotettuja ihmisiä.

Hussein Al-Taee

Ikä 34 vuotta.

Suomalaiseksi kasvanut irakilainen.

9-henkinen perhe Al-Taee saapui kiintiöpakolaisina Valkeakoskelle 2. marraskuuta 1993 ja asettui Sassiin.

Isä oli vastustanut Saddam Husseinin hallintoa ja joutunut siitä kärsimään myös vankilassa.

Noin vuoden kuluttua perhe muutti Vantaalle.

Isä palasi myöhemmin Irakiin.

Hussein Al-Taee on opiskellut kauppatieteitä ja kansainvälistä politiikkaa ja suorittanut maisterintutkintonsa ulkomailla.

Syksyllä 2014 hänet palkattiin Martti Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestö CMI:n Irak-projektiin.

Hän on osa kansainvälistä tiimiä.


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet