Sotilaat itse eivät sitä varmaan vielä tienneet, mutta talvisotaa oli jäljellä yksi vuorokausi. Alikersantti Martti Tähti määrättiin vartioon Viipurin Ristimäen hautausmaalle 12. maaliskuuta 1940.
Sota oli kääntynyt kohti loppuaan, mutta Sääksmäeltä kotoisin oleva alikersantti ei ehtinyt sitä nähdä. Vartiopaikalla hänet tavoitti vihollisen piiska- eli panssaritorjuntatykin osuma. Tieto kaatumisesta kulki kotiin nopeasti lomalle päässeen aseveljen mukana. Hänet oli laittanut asialle joukkueenjohtaja, vänrikki Päivö Oksala.
Sankarihautajaisia vietettiin 21. huhtikuuta. Arkun äärellä seisoivat leski Martta Tähti sekä lapset Yrjö, 5, ja Pirkko, 2. Äidin sylissä isää oli saattamassa vähän yli puolivuotias tytär Hanna.
Isä jäi mysteeriksi
”Olin ehkä 3–4-vuotias kun rupesin ihmettelemään, miksi minulla ei ollut isää”, sanoo Hanna Tähti nyt, 83 vuotta myöhemmin.
Isäkseen hän hetken aikaa kuvitteli naapurissa asuvan Karjalan evakon Tahvo Jääskeläisen. Kaipuu oli kova, vaikka mitään muistoja omasta isästä ei luonnollisestikaan ollut ehtinyt tyttärelle muodostua. ”Isä on jäänyt minulle mysteeriksi, vaikka hänen kuvansa ja Mannerheimin allekirjoittama suruviesti ovat aina olleet kodissamme esillä. Äiti pystyi kertomaan hänestä vain hieman, kunnes itku tuli.”
Talvisodassa kaatui 27 000 sotilasta, ja vuoteen 1945 mennessä heidän lukunsa oli kasvanut 90 000:een. Sotavuodet jättivät jälkeensä 30 000 sotaleskeä ja jopa 55 000 sotaorpoa. Rauhan tultua moni lukitsi surut sisäänsä, eikä menetyksistä liiemmin muille puhuttu eikä niitä käsitelty.
”Vaikenemisen kulttuuri oli vahva. Myöhemmin rupesin ihmettelemään, miksi isän puute on vaikuttanut minuun ja muihin sotaorpoihin niin paljon. Yhteinen tekijä on menetys, josta ei saanut puhua.”
”Lapsen kokema suru voi jäädä vaikuttamaan aikuisuuteen saakka, jos sitä ei kunnolla hoideta.”
Martti Tähti oli kuollessaan 27-vuotias kolmen lapsen isä. Hanna-tyttärellä on tallessa isän kaikki kuusi rintamalta lähettämää kenttäpostikirjettä. Niistä voi aistia huolen lapsista ja väsymyksen kasvun sodan jatkuessa ja taistelujen koventuessa.
Valtio tuki kitsaasti
Isän ja huoltajan menetys tarkoitti monille vakavaa aineellista puutetta. Sen sai Hanna Tähtikin lapsuudessaan kokea. Martta-äiti elätti perheensä leskeneläkkeellä ja maaseudun sekalaisilla töillä. Sotalesken eläke vuodessa vastasi pienimmillään 1 650 nykyeuroa eli hädin tuskin metsätyömiehen kuukausipalkkaa. Sotaorvon pienin vuosieläke oli 1 656 markkaa, nykyrahassa 471 euroa.
Erityistä iloa perheessä koettiin jouluna 1945. Isän joukkueenjohtaja Päivö Oksala lähetti perheelle kirjeen ja sadan markan rahalahjan, joka tulikin kovaan tarpeeseen. Sen jälkeen rahalahjoja saapui useana perättäisenä jouluna. Oksalasta tuli sittemmin Jyväskylän ja Helsingin yliopistojen latinan kielen professori. ”Isä oli ollut hänelle jotenkin erityisen läheinen. Emme koskaan saaneet varmasti tietää, miksi.”
Valtio tuki sotaorpojen koulutusta, mutta vain sen tason ammatteihin, jotka oma isäkin mahdollisesti olisi pystynyt tarjoamaan. Tukea sai lähinnä ammattikoulutukseen.
Hanna Tähti pääsi lukioon ja opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Ensimmäisen ”opintolainan” vuokranmaksuun ja kirjoihin takasi perheen vuokraisäntä.
Lopulta tohtoriksi väitellyt Tähti tuli tunnetuksi toksikologian sekä koe-eläinten käytön vaihtoehtoisia menetelmiä kehittäneenä tutkijana. Hän jäi virallisesti eläkkeelle Tampereen yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta vuonna 2004, mutta jatkoi tutkimustyötä vielä lähes kymmenen vuotta.
Tästä on kyse
Tavoitteena kuntoutustuki
Sotaorpojen yhdistyksiä on perustettu vuodesta 2000 lähtien.
Nykyisin yhdistyksiä on 51 ja niissä noin 6 100 sotaorpojäsentä.
Valtiovalta myönsi sotaorvoille kunnianosoituksen 2013, ja sotaorpotunnus otettiin käyttöön 2014.
Sotaorporekisteri perustettiin 2013, ja siinä oli aluksi noin 16 000 jäsentä.
Sotaorpojen pienryhmä- ja kuntoutustoimintaa on tuettu STEA-projektissa vuonna 2019–2023 noin 600 000 eurolla.
Nyt tavoitteena on lakisääteinen kuntoutustuki sotaorvoille osana uutta hallitusohjelmaa.
Postiosoitusten kannat todistavat yhä, kuinka isän entinen joukkueenjohtaja Päivö Oksala halusi sodan jälkeen pitää huolta entisen alaisensa perheestä.
Aika auttaa olisi nyt
Sotaorpoja on elossa vajaa 20 000, mutta määrä pienenee yli 500:lla joka vuosi. Heidän keski-ikänsä on 83 vuotta. Sotaleskiä on elossa enää alle 20.
Sotalesket järjestäytyivät yhdistykseksi vuonna 1946, ja työ jatkui Kaatuneitten Omaisten Liitto ry:nä 1948. Sotaorpojen varsinainen järjestäytyminen alkoi vasta 2000-luvun taitteessa poliittisten paineiden helpotettua. Tampereen seudulla toimii Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. Hanna Tähti on yhdistyksen sihteeri sekä valtakunnallisen Kaatuneitten Omaisten Liitto ry:n hallituksen jäsen.
”Haluamme sotaorpojen asian mukaan hallitusohjelmaan. Palaute kaikilta puolueilta on ollut hyvin myönteistä, mutta toteutus puuttuu. Erityisesti tarvittaisiin kotiin tuotuja palveluja, vertaistukea, aktivointia ja pienryhmätoimintaa.”
”Toinen tärkeä tavoitteemme on sotaorpojen, omaisten ja leskien perinteen tallennus. Pidän tärkeänä, että menemme mukaan perinneyhdistyksiin yhdessä veteraanien kanssa ja tuomme mukaan oman panoksemme.”
Isät kuolevat Ukrainassa
Tähti muistuttaa kotirintamilla sota-aikana tehdystä isosta työstä. Äidit ja naiset leipoivat, muonittivat ja varustivat rintamajoukkoja lottien tukena. Martta Tähti lähetti miehelleen jopa käsiaseen, jonka hän onnistui hankkimaan tutun poliisin kautta.
Tilanne Suomessa oli hyvin samanlainen kuin Ukrainassa nyt. Sielläkään miehet eivät kykenisi taistelemaan ilman taustajoukkojen tukea. Sielläkin lapset menettävät isiään luodeille ja räjähdyksille joka päivä.
”Nämä lapset pitää hoitaa! He tarvitsevat monenlaista tukea ja psykoterapiaa. Viimeksi Kosovon sodan kokemuksista tiedetään, että pitkittynyt suru aiheuttaa masennusta ja lisää myöhemmin itsemurhariskiä.”
Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. on päättänyt tukea ukrainalaisten lasten tulevaa kesäleiriä Näsijärven rannalla summalla, joka säästyi yhdistyksen oman virkistyspäivän peruuntuessa.
Marsalkka Mannerheim myönsi sotaleskille 4. luokan Vapaudenristin miekkojen kera lohdutukseksi perheen kokemasta menetyksestä. Tunnustuksen sai myös Martta Tähti.
Elämä voitti hiljalleen, vaikka isä oli poissa. Tässä noin vuonna 1946 otetussa kuvassa ovat Martta Tähti sekä lapset Pirkko, Hanna ja Yrjö perheen silloisen kesäpässin kanssa.
