Marjo Ventelä on todistanut sykähdyttäviä kohtaamisia eläinten ja kovia kokeneiden lasten välillä: ”Yhteyden syntyminen oli valtava hetki”

Lastensuojelun parissa Kerttu-koiran ja kahden hevosen kanssa työskentelevä Marjo Ventelä on saanut todistaa monia sykähdyttäviä tilanteita. Pelkkä eläimen läsnäolo voi saada lapsen tai nuoren avaamaan sydämensä. Myös nuori Bruno-koira on jo harjoitellut eläinavusteista työskentelyä. Se ryhtyi rennoksi tyynyksi ylivilkkaalle pikkupojalle.

Lastensuojelun perheohjaaja Marjo Ventelä on kouluttanut työparikseen kuusivuotiaan shetlanninlammaskoiransa Kertun. Puolitoistavuotiaan Brunon koulutus samaan tehtävään on jo alkanut.

Aamulehti, Akaa

”Äiti, mun sydän ei ole ikinä lyönyt niin hitaasti kuin nyt.” Sanat lausui voimakkaista neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivä pikkupoika, joka oli juuri rauhoittunut nuoren Bruno-koiran viereen. Tilannetta seurasi kyyneleet silmissään lapsen hämmästynyt äiti, jonka mukaan poika ei yleensä pysty olemaan rauhassa viittä minuuttia kauempaa. Yhtä hämmästynyt oli lastensuojelun perheohjaaja Marjo Ventelä, 44, jonka vasta koulutusvaiheessa oleva, eläväinen labradorinnoutaja jarrutti omaa vauhtiaan ja antoi jännittyneen pojan silitellä itseään. Koira lösähti rentona lapsen viereen, ja poika painoi tyyntyneenä päänsä sen kyljelle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut