Yön pitkäaikainen jäsen kertoo, miten Olli Lindholmin kuolema mullisti kaiken – legendaariset hitit täyttävät pitkästä aikaa areenan Tampereella

Muusikko Mikko Kangasjärvi on soittanut Yössä yli kaksikymmentä vuotta ja toiminut myös yhtyeen tuottajana. Olli Lindholmin yllättävä kuolema oli kriisi, jonka seurauksena jopa omaa identiteettiä piti punnita uudestaan. Perjantaina Yön hitit täyttävät pitkästä aikaa suuren areenan Tampereella.

Mikko Kangasjärven ensikosketus Yöhön oli jo vuonna 1983 ilmestynyt Varietee-albumi, jota silloin alakouluikäinen poika luukutti yhdessä luokkakavereidensa kanssa.

Aamulehti

Mikko Kangasjärvi muistaa ikuisesti vaunulenkin helmikuulta 2019. Yön PR-päälliköltä Taija Holmilta kilahti sen aikana puhelimeen vaativa viesti: ”Soita heti.”

Kun Holm sitten vastasi puhelimeen ja kertoi, että hänellä on surullisia uutisia, Kangasjärvi arvasi sanomattakin, että Olli Lindholm on kuollut. ”Aloin kaivaa taskusta tupakka-askia, vaikka en enää edes polttanut.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut