Näyttelijä Kirstie Alley on kuollut 71-vuotiaana

Emmy-palkittu näyttelijä kuoli syöpään, kertovat hänen lapsensa.

Kirstie Alley osalloistui The Fanatic -elokuvan ensi-iltaan elokuussa vuonna 2019.

6.12.2022 7:31

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Kirstie Alley on kuollut 71-vuotiaana. Näyttelijän kuolemasta kertoivat hänen lapsensa, joiden mukaan Alley kuoli syöpään.

Näyttelijän Twitter-tilillä julkaistun ilmoituksen mukaan tauti oli löydetty vasta tuoreeltaan.

”Äitimme intohimoinen asenne elämää, lapsiaan, lapsenlapsiaan ja hänen monia eläimiään kohtaan, puhumattakaan hänen luomisinnostaan, jättää meille inspiraation elää elämäämme täysillä siten kuin hänkin teki”, kirjoittavat lapset.

Alley lunasti paikkansa parrasvaloissa roolillaan tilannekomediassa Cheers, josta hän voitti komediasarjan naispääosan Emmy-palkinnon vuonna 1991. Toisen Emmy-palkintonsa hän sai roolistaan vuoden 1994 televisioelokuvassa David's Mother.

Hän näytteli myös muun muassa John Travoltan rinnalla vuoden 1989 romanttisessa komediassa Look Who's Talking, jota esitettiin suomessa nimellä Hei kuka puhuu, sekä elokuvan kahdessa jatko-osassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut