Jonna Vaittinen, 21, muutti Tampereelle ilman työpaikkaa, jumiutui yksin kotiinsa ja vajosi pohjalle – Sitten hän teki päätöksen, jota ei ole tarvinnut katua

Linja 20 -hankkeen tavoitteena on auttaa ja tukea 18–29-vuotiaita tamperelaisia nuoria. Yksi apua haastavaan tilanteeseen hakenut on 21-vuotias Jonna Vaittinen. Meeri Kokko taas on yksi heistä, jotka auttavat ja tukevat työkseen nuoria aikuisia.

Linja 20 -hankkeen yksilövalmentaja Meeri Kokko kertoo, että suurin osa nuorista ja nuorista aikuisista voi hyvin ja pärjäilee, mutta eivät kaikki. ”Mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet. Jos niihin ei saa apua, tilanne voi mennä nopeastikin huonoksi.”

5.10. 18:27

”Kyllä tilanne oli aika paska”, muistelee Jonna Vaittinen puolentoista vuoden takaisia tapahtumia.

Vaittinen oli juuri muuttanut Tampereelle, ihan jo itsenäistymisenkin takia ja siinä toivossa, että voisi löytää oman alan töitä. Vuonna 2020 media-assistentiksi valmistunut Vaittinen jäi koronan jalkoihin eikä töitä löytynyt.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut