Laulu pojan rippijuhliin käänsi pirkanmaalaislaulajan uran suunnan – Club For Five -yhtyeestä tuttu Juha Viitala tähtää nyt sooloartistiksi

Pitkään Club For Five -lauluyhtyeen kanssa esiintynyt laulaja julkaisi ensimmäisen oman singlensä toukokuussa. Valkeakoskella on aivan erityinen paikka muusikon elämässä.

Juha Viitalan omassa musiikissa on vaikutteita monesta eri suunnasta. Kappaleiden tyylilajeina on muun muassa klassista suomipoppia, suomirokkia, balladeja ja yksi valssikin.

23.8. 18:58

Viime keväänä pääsiäisen tienoilla Långträsket-järvi oli vielä jäässä. Raaseporissa sijaitsevan huvilan Villa Vikanin ympäristössä käärmeet luikertelivat jo esiin kivijalasta ja linnut tapailivat puissa ensimmäisiä kevätsäveliään.

Siellä Muusikkojen liiton taiteilijaresidenssissä vaelteli huoneesta toiseen myös muusikko Juha Viitala. Hän oli saapunut huvilalle pääsiäismaanantaina kirjoittamaan ja säveltämään kappaleita.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut