Toimittaja Ilkka Lappalaisesta tuli Kremlin propagandan äänitorvi, jota juttukeikat itärajan taakse järkyttivät – Nyt hän sanoo suorat sanat Putinista

Porvari-isä hylkäsi, kun nokialaisesta Ilkka Lappalaisesta tuli taistolainen. Lappalainen kertoo, millaista oli toimia päätoimittajana Kremlin valvovan silmän alla. Muun muassa juttukeikka Petroskoin tutkintavankilaan Neuvostoliitossa oli järkytys. Kokemuksista syntyi tietokirja.

Maailma ja Me -lehden entinen päätoimittaja Ilkka Lappalainen on syntynyt ja varttunut Nokialla, jossa hän asui 32 vuotta. Nykyään Lappalainen asuu Oulussa.

18.8. 8:00

Kun porvarisperheen pojasta kasvaa tiedostava ja kyseenalaistava taistolainen, yhteentörmäys on väistämätön. Näin kävi Ilkka Lappalaiselle, joka on kokenut tulleensa hylätyksi myös suvussaan. Nyttemmin välit ovat korjautuneet, sillä Lappalaisen elämä kattaa kasvun aatteeseen ja aatteesta pois.

Lappalainen syntyi Kahiloiden taloon Nokialla. Pirkkalaistien ja Välimäenkadun kulmaukseen jääneet talot on nykyään purettu. Sieltä perhe muutti vastavalmistuneisiin Pistetaloihin Nokianvaltatien varteen.

Hän kuvaa vanhempiaan ”paikkakunnan kellokkaiksi”. Yhteentörmäys olikin suuri, kun poika jätti lukion kesken ja lähti töihin rakennuksille. ”Tuollaisia rakennustyöläishiippareita ei täällä katsella”, isä-Lappalainen oli sanonut.

Kuka?

Ilkka Lappalainen

Syntynyt Nokialla vuonna 1953.

Toimittajana ja päätoimittajana Tampereella ilmestyneessä kommunistien Hämeen Yhteistyössä ja SKP:n äänenkannattajassa Yhteistyössä sekä Maailma ja Me -lehden päätoimittajana vuosina 1985–1992. Vuodesta 1993 toimittajana Kalevassa, josta jäi eläkkeelle pääkirjoitustoimittajana vuonna 2016.

Naimisissa. Uusperhe, seitsemän lasta ja kahdeksan lastenlasta.

Asuu nykyään Oulussa.

Tietokirja Rapistuvan Kremlin renkinä ilmestyy 23. elokuuta.

Siitä seurasi totaalinen välirikko. Taustalla oli myös se, että poika-Lappalainen oli kasvanut Amerikan vastaiseksi. Vietnamin sota tuli olohuoneisiin ja kuvat alastomista napalmin polttamista lapsista järkyttivät.

”Miten amerikkalaiset voivat tehdä noin?”

”Kyllä kommunisteja saa tappaa”, isä oli vastannut.

Poika oli tiedustellut, saako sen ja sen nokialaisen kommunistin lapsen sitten tappaa.

”Ei se koske suomalaisia”, isä oli tokaissut.

Ilkka Lappalaisen käsissä on kolme erinäköistä Maailma ja Me -lehteä. Lehti tunnettiin alun perin ”Kremlin Valittuina Paloina”, koska se oli samankokoinen kuin yhdysvaltalainen Valitut Palat. Kuva Lappalaisen kirjoittamasta kirjasta Rapistuvan Kremlin renkinä.

Lappalainen kuvaa 1960–1970-lukujen Nokian olleen poliittisesti kahtia jakautunut muihin ja vasemmistoon. Hän sanookin, ettei tiedä, olisiko hän herännyt poliittisesti ilman tuota jyrkkää rajaa. Kahtiajaosta kertoo se, että kommunisteja vihattiin avoimesti ja myös se, että sosialidemokraatit luettiin yleisesti samaan porukkaan.

”Kodin luoma kuva solidaarisuudesta ei ollutkaan ainoa oikea, vaan näin, että sitä oli muissakin kuin porvareissa.”

Työ rakennuksilla ja myös kumitehtaalla johdattivat Lappalaisen taistolaiseksi. Toimittajaa hänestä ei pitänyt koskaan tulla, mutta sellainen hänestä koulittiin.

Toimittajan työ kommunistilehdessä oli mitä suurimmassa määrin poliittista toimintaa. Tässä kuvassa Ilkka Lappalainen on puhumassa nokialaisille pioneereille (vasemmistolainen lapsijärjestö) punaisten muistomerkillä.

Maailma ja Me -lehti

Suomalais-neuvostoliittolainen aikakauslehti Maailma ja Me perustettiin vuonna 1968. Sitä julkaisivat Suomi–Neuvostoliitto-seura ja Neuvostoliiton valtiollinen tietotoimisto APN. Lehti oli tarkoitettu Neuvostoliiton propagandavälineeksi Suomeen, ja sitä tehtiin tarkan valvonnan alla. Itsesensuurin lisäksi jokainen sivu oli hyväksyttävä Moskovassa.

Ilkka Lappalainen aloitti työnsä lehden päätoimittajana samoihin aikoihin kuin Neuvostoliitossa valtaan nousi Mihail Gorbatšov. Gorbatšov toi mukanaan perestroikan, joka uudisti taloutta ja vapautti tiedonvälitystä sensuurista. ”Ensimmäistä kertaa alettiin puhua Neuvostoliiton ongelmista. Ajattelin, että nythän mekin voimme alkaa kertoa niistä.”

Lappalainen suunnitteli juttumatkoja vankiloihin, huumeklinikoille, armeijan osastoille. Hän halusi kertoa myös neuvostoprostituutiosta. Asia ei kuitenkaan ollut niin yksinkertainen. Avoimuus ei koskenutkaan Neuvostoliiton tiedotusta ulkomailla, vaan rajojen sisällä.

Nuori toimittajan alku kommunistisen Hämeen Yhteistyö -lehden toimituksessa. 1970-luvun alkupuoliskolla lehtiartikkelit kirjoitettiin vielä kirjoituskoneella paperiliuskoille.

Oli esimerkiksi nimiä, joita lehdessä ei saanut mainita historiastakaan puhuttaessa. Kiellettyjä olivat muun muassa Mannerheim, Tanner ja Ryti.

Boris Jeltsinistä kertonutta juttua yritettiin toden teolla hyllyttää. Ilkka Lappalainen kertoo, että Jeltsinistä oli vuonna 1987 tullut vaiettu epähenkilö sen jälkeen, kun Gorbatšov oli heittänyt hänet pois politbyroostaan.

Lappalainen ei suostunut poistamaan juttua lehdestä. Ei, vaikka Moskovasta ilmoitettiin, että se olisi valmis maksamaan lehden uudelleen painatuksen, jos juttua ei julkaistaisi.

Lappalaisen tinkimätön linja herätti sekä närää että kiitosta. ”Tuon yhden Lappalaisen takia Moskova vielä vuodattaa kyyneliä”, hän muistelee kuulleensa.

Maailma ja Me -lehden toimittajat pääsivät tutustumaan moneen sellaiseen paikkaan Neuvostoliitossa, joihin länsimaisilla toimittajilla ei ollut pääsyä. Kuvassa nuoria vankeja Petroskoin tutkintavankilassa. Kuva Lappalaisen kirjoittamasta kirjasta Rapistuvan Kremlin renkinä.

Avoimempi linja takasi kuitenkin sen, että Lappalainen pääsi kuin pääsikin juttukeikalle esimerkiksi Petroskoin tutkintavankilaan. ”Se oli järkytys. Perustyrmiin ei tullut valoa lainkaan. Tyrmissä oli niin paljon vankeja, että he joutuivat nukkumaan vuorotellen.”

Lisää järkytyksiä tarjosi esimerkiksi itäisin eli Tšuktšien niemimaa. ”Siellä oli suljettu sotilasalue. Olosuhteet olivat kammottavat.”

Työttömyys, sairaudet ja alkoholismi olivat suuri vitsaus Neuvostoliiton pohjoisilla kansoilla. Kuvassa näkymä Uelenista Tšuktšien niemimaalta. Kuva Lappalaisen kirjoittamasta kirjasta Rapistuvan Kremlin renkinä.

Kokemuksista syntyi kirja

Ilkka Lappalainen sai työssään konkreettisen käsityksen muun muassa siitä, mitä suomettuminen oli. Suomalaisten kommunistien hän sanoo olleen puhtaasti Neuvostoliiton peilejä ja äänitorvia. Itse hän erosi SKP:stä vuonna 1984 jo ennen kuin aloitti työnsä Maailma ja Me -lehdessä.

Lappalaiselta julkaistaan elokuussa Rapistuvan Kremlin renkinä -tietokirja, jossa hän kertoo muun muassa suomalaisten kommunistien ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskinäisistä suhmuroinneista ja siitä, millä ehdoin kommunistilehtiä tehtiin.

Puitteet Maailma ja Me -lehden toimitusneuvoston kokouksille olivat yhtä mahtipontisia kuin kaikissa Suomen ja Neuvostoliiton korkean tason tapaamisissa. Kokoukset pidettiin virallisen kaavan mukaan, ja maiden ystävyyttä ylistävät puheenvuorot tulkattiin sekä suomeksi että venäjäksi.

Kirjassa on myös uutta tietoa SKP:n hajoamiseen liittyvistä tapahtumista, joita Lappalainen pääsi seuraamaan, kun hän työskenteli päätoimittajana Tampereella ilmestyneessä kommunistien Hämeen Yhteistyössä ja SKP:n äänenkannattajassa Yhteistyössä ennen Maailma ja Me -lehteä. ”Tampereen tapahtumilla ja Nokialla on suuri paino kirjassa”, Lappalainen sanoo.

Lisäksi Lappalainen kuljettaa kirjassa mukana omaa henkilökohtaista tarinaansa. Hän kertoo muun muassa 15-vuotiaana tapaamastaan työläisperheen 14-vuotiaasta tytöstä, josta sittemmin tuli hänen ensimmäinen vaimonsa. Tähän liittyy suuri henkilökohtainen tragedia, sillä kolmen lapsen äiti teki itsemurhan.

Lappalainen vieraili Pohjois-Koreassa vuonna 1982. ”Tämän kuvan ottamista pohjoiskorealaiset viranomaiset paheksuivat. Heidän miestään härän kanssa liikkeellä ollutta miestä ei olisi saanut kuvata, koska heillä oli maatöissä nykyaikaisempiakin välineitä, kuten traktoreita”, Ilkka Lappalainen kertoo.

Sodan mielettömyys ja Putin

Neuvostoliiton hajoaminen ei ollut Lappalaiselle yllätys eikä järkytys, sillä tuo yhteiskunta ei pystynyt tyhjine kaupanhyllyineen tyydyttämään edes perustarpeita. Sen sijaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli hänelle järkytys. Ajatuksiin kumpusi väistämättä se, että Venäjä voisi hyökätä Suomeenkin, sillä onhan näilläkin kahdella maalla historiallinen yhteytensä.

Pasifistina Lappalainen ei voi hyväksyä Venäjän hyökkäystä. ”Nuorena ajattelin, että ihmiset näkevät sodan mielettömyyden. Valitettavasti maailma on nyt paljon pahempi kuin olisin voinut kuvitella sen olevan.”

Ilkka Lappalainen kuvattiin Nokian Uutisten toimituksen edessä.

Toimittajana Lappalainen on vieraillut Neuvostoliitossa ja Venäjällä lukuisia kertoja. Hän ei usko Vladimir Putinin syrjäyttämiseen kansannousulla. Hän sanoo, että jo Neuvostoliiton hajoaminen oli kansalle suuri nöyryytys.

”Kansan mielestä hyviä johtajia ovat olleet ne, jotka ovat sotineet. Siellä puhutaan esimerkiksi siitä, kuinka hyvä johtaja Stalin oli. Putin on osa tätä tarinaa.”

”Putin on verrannut itseään Pietari Suureen. Puheet suurvallasta liehittelevät venäläistä itsetuntoa.”

Lappalaisen mukaan tiedotusvälineiden ahtaalle ajaminen, mielenosoitusten tukahduttaminen ja toisinajattelijoiden, kuten Aleksei Navalnyin, vangitseminen kertovat demokratian itujen survomisesta maahan.

”Ihmisillä ei ole väylää kertoa, että he olisivat eri mieltä. Tiedotusvälineillä on valtavan iso vaikutus, ja ne ovat paahtaneet vain Putinin propagandaa.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut