Tiia Korhonen, 21, leimattiin pahikseksi suositussa Au pairit -ohjelmassa – Nyt hän kertoo, mitä kulisseissa todella tapahtui: ”Perheen äiti halveksui köyhiä ja arvosteli ulkonäköäni”

Tampereella syntynyt ja kasvanut Tiia Korhonen osallistui Au pairit -ohjelmaan, jonka uusin kausi kuvattiin Panamassa. Korhonen lähti kahdesta isäntäperheestä – jälkimmäisestä kiroillen ja ovet paukkuen. Kohtauksesta tuli meemi, josta on tehty lukuisia Tiktok-videoita. ”Mukana on aina porukan bimbo, ja nyt se rooli osui meikäläiselle.” Artikkeli sisältää juonipaljastuksia.

Jotkut tunnistavat Tiia Korhosen Au pairit -ohjelmasta. Instagramissa hänelle tulee tsemppiviestejä. Ikäviä viestejä hän ei vaivaudu edes avaamaan.

26.6. 7:00

Aamulehti

Tamperelaislähtöinen Tiia Korhonen suuntasi viime syksynä Panaman lämpöön Väli-Amerikkaan. Hänet nähdään Ylen esittämän Au pairit -ohjelman yhdeksännellä tuotantokaudella.

Panamassa kaikki ei kuitenkaan sujunut kuin Strömsössä. Ohjelmassa Korhonen jättää viikon jälkeen ensimmäisen isäntäperheensä, vaikka äiti ja lapset vaikuttavat mukavilta. Korhonen tokaisee äidille, että tämä on ilkeä. ”Minäkö ilkeä?” äiti vastaa hämmästyneenä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut