”Kaupungin maine paranee entisestään” – kisahuuma on vallannut myös tavalliset tamperelaiset: kävimme kysymässä, miten MM-kisat vaikuttavat heidän elämäänsä

Tampereen keskustassa on nyt melkein mahdotonta liikkua niin, että jääkiekko ei näkyisi jotenkin. Se on tamperelaisten mielestä ihan ok: kaupunkilaiset ovat ottaneet jääkiekon MM-kisat vastaan intoa ja jännitystä täynnä.

Tampereella näkyy sinivalkoista vähän joka puolella. Kaupunki on valmis jääkiekon MM-kisoihin ja niin tuntuvat olevan tamperelaisetkin. ”Ihanaa, että Tampereella tapahtuu jotain näin suurta”, sanoo yrittäjä Sanna Kulmala.

14.5. 7:00

Aamulehti

Tampereen Hämeensillalla kuuluu vieraskielistä puheensorinaa. Ihmiset napsivat kännyköillään kuvia sinivalkoisiin paitoihin puetuista patsaista.

Suomen neito, Eränkävijä, Veronkantaja ja Kauppias ovat saaneet päälleen paitoja, joiden selkää koristavat legendaariset nimet: Timo Jutila, Saku Koivu, Valtteri Filppula ja Marko Anttila. Heistä osa saattaa olla tuttuja ulkomaalaisillekin turisteille.

Kun kisajännääjät ovat napsineet kuvansa, matka jatkuu kaupungin sykkeeseen.

Kisat ovat vahvasti esillä etenkin Tampereen keskustassa, joka on seuraavien kahden viikon ajan pukeutunut jääkiekkoon. Ohi sujahtava ratikka vilkkuu MM-kisateemaa. Keskustorille, rautatieaseman alueelle ja Sorin aukiolle on noussut kovaa vauhtia erilaisia fanialueita.

Miten MM-huuma vaikuttaa tamperelaisten elämään tulevina viikkoina?

Yksi Hämeensillan patsaista on peitetty Timo Jutilan nimellä varustettuun sinivalkopaitaan.

Keskustori elävöityy entisestään

Tamperelaiset Eija Heikkilä ja Carita Ahonen viettävät aikaa kesäkeitaan alueella Keskustorilla. Myös siellä tapahtuu. Vanhan kirkon edustalle nousee kisojen ajaksi myös jääkiekkoaiheinen aktiviteettialue.

Jos Suomi sattuisi voittamaan MM-kultaa, erityisesti Keskustori olisi reilun kahden viikon päästä tähän aikaan täysin sekaisin.

Heikkilä ja Ahonen odottavat innokkaina, mitä MM-kisaviikot tuovat tullessaan. Kaupunkikuvan muuttuminen jääkiekkopainotteiseksi ei heitä häiritse.

”On mahtavaa, että Tampereella on tällainen tapahtuma. Tulee turisteja, ja kaupungin maine paranee entisestään”, Heikkilä toteaa ja vieressä istuva Ahonen komppaa ystäväänsä.

Eija Heikkilä (vas.) ja Carita Ahonen ottavat innolla jääkiekon MM-kisat vastaan.

Kiireisiä työpäiviä edessä

Kesäkeitaan alueella päivää viettävät myös kaverukset Aki Rutanen ja Rasmus Marjakangas.

He eivät ole ehtineet juurikaan miettiä jääkiekkoa, vaikka ei siltä juuri nyt voi kaupungilla kävellessään välttyäkään. Rutanen sanoo, että kisat vaikuttavat hänen arkeensa lähinnä työpaikalla. ”Olen ravintolassa töissä. Vaikuttaahan se arkeeni, kun riittää asiakkaita”, hän tuumaa.

Keskustan elävöityminen on hänen mielestään hyvä asia. Liikenteen osittainen sulkeminenkaan MM-pelien aikaan ei haittaa. ”En käytä julkista liikennettä, eikä minulla ole omaa autoa, niin se ei haittaa. Pitäähän kisaliikkuminen tehdä mahdollisimman helpoksi kaikille, joten hyvä juttu, että tehdään järjestelyjä”, Rutanen sanoo.

Aki Rutanen (vas.) ei ole edes kuullut Asemankannelle tulevasta Fan Zone -alueesta. Rutanen ja Rasmus Marjakangas viettivät päivää kesäkeitaan alueella Keskustorilla.

Kisakadulla sinivalkoiset ikkunat

Tuomiokirkonkadulla, MM-kisojen virallisella kisakadulla, MM-huuma näkyy liikkeiden ulkoasuissa. Useat näyteikkunat ovat peittyneet jääkiekosta.

Yksi tällainen liike on Korupaja Kuunsäde, jonka ikkunaa koristavat erilaiset Suomi-tavarat.

”Ihanaa, että Tampereella tapahtuu jotain näin suurta. Olen näyteikkunaa sisustanut ja tehnyt lisää koruja. Uskon, että MM-kisat vaikuttavat positiivisesti omaankin bisnekseeni”, liikettä pitävä Sanna Kulmala kertoo.

Sanna Kulmala ei usko, että liikenteen sulkemisesta tai ruuhkasta MM-kisojen aikana on liikaa haittaa: ”Ratikka kulkee, ja kävellenkin pääsee”, hän toteaa.

Tuomiokirkonkadun optikkoliikkeet antavat MM-kisojen näkyä ikkunoissaan. Citykatse on nostanut esille tamperelaislegendoista Raimo Helmisen.

Niin on tehnyt myös Oculus Optiikka, jonka ikkunassa roikkuivat Helmisen paidan lisäksi lisäksi legendaarisen Timo Suden pelipaita.

Sama ilmiö näkyy tien toisella puolella, jossa naistenvaateliike Tarjatar on laittanut myymiensä vaatteiden kylkeen Suomen lipun. Sisältä löytyy jopa oma Suomi-seinä, jossa on teeman mukaisesti sinivalkoisella värillä erottuvia vaatteita.

”On luvattu, että turisteja tulee satojatuhansia, niin kyllä se on meille yrittäjille koronan jälkeen iloinen asia”, Tarja Hassinen sanoo.

”Täällä on käynyt jo nyt ulkomaalaisia asiakkaita, ja he ovat kertoneet tulleensa kisojen takia Tampereelle. Ensimmäiset kävivät jo viime viikolla.”

Tarja Hassinen pitää liikettään auki poikkeuksellisesti joka viikonpäivänä ja kellonajallisesti tavallista pidempään jääkiekon MM-kisojen aikana.

”Lähinnä kuriiriliikkeet valittavat”

Kisojen aiheuttamat tiesulut ja ruuhkat ovat aiheuttaneet soraääniä, mutta kisakadun yrittäjät näkevät mahdollisen ruuhkan mahdollisuutena.

Näin todistaa myös Tuomiokirkonkadun ja Suvantokadun kulmassa toimivan Hifi Studion myymäläpäällikkö Sami Kippola. ”En usko, että sulut vaikuttavat. Lähinnä kuriiriliikkeet valittavat, kun liikennejärjestelyt muuttuvat. Eivätköhän asiakkaat löydä perille.”

”Toimintaamme MM-kisojen suurin vaikutus on siinä, että liikkeemme edestä kävelee paljon porukkaa ohi. Yritämme panostaa siihen, että olemme edustavasti kisoissa mukana ja pitää tuotteitamme esillä.”

Sami Kippolan mukaan MM-kisat vaikuttavat Hifi Studion toimintaan, kun liikkeen edestä kävelee paljon porukkaa, joita halutaan houkutella sisään.

Melu ja ruuhka huolettavat

Kisakadun lähistöllä asuville ihmisille kisaviikot tuovat liikkumiseen omat vaivansa. Lauri Järvinen ja Viivi Hämäläinen asuvat kisakadun vieressä. Meteli ja liikenteen sulkeminen mietityttävät heitä. ”Liikenteen sulkeminen on sekoittanut hyvin paljon pakkaa keskustassa. Varmasti niin käy jatkossakin”, Järvinen sanoo.

”Ei se sinänsä haittaa, kun kisat kestävät vain pari viikkoa. Löydämme varmasti jatkossakin reitit, jos täytyy omalla autolla kulkea”, kumpikin heistä silti tähdentää.

Lauri Järvinen ja Viivi Hämäläinen eivät seuraa MM-kisoja kovin aktiivisesti, vaikka asuvat kisakadun kupeessa.

MM-kisojen kisakadulla eli Tuomiokirkonkadulla riittää vilinää, kunhan pelit alkavat toden teolla.

Tamperelainen Joona Typpönen asuu kisakadun lähellä. Hän tunnustautuu jääkiekon ystäväksi ja aikoo mennä sunnuntaina Norja–Britannia-otteluun Nokia-areenalle brittituttaviensa kanssa.

Fan zone -alue sijaitsee rautatieaseman parkkialueen yläkannella. Typpönen on voinut seurata asuntonsa ikkunasta fan zonen pystyttämistä.

”En ole pohtinut vielä, käynkö itse fan zonella. Se on hyvällä paikalla jäähalliin nähden. En tiedä sitten, miten sille löytyy muuten käyttöä”, Typpönen sanoo.

Joona Typpönen aikoo katsoa kisapelejä televisiosta niin paljon kuin mahdollista.

Fan zone -aluetta on rakennettu MM-kisojen alla rautatieaseman parkkialueen yläkannelle.

Turisteja myös Suomen sisältä

MM-huuma käynnistyy pelien myötä toden teolla, mutta osa jääkiekon ystävistä on ottanut kisaviikon alussa jo etuoton huumaan. Avausottelu on vasta edessä, mutta kisakadulla Suomi-väreihin ovat pukeutuneina äiti Riikka Nurminen ja tytär Emma Nurminen. ”Emme mene paikan päälle, mutta katsomme pelejä kotona senkin edestä”, he kertovat.

Äiti Riikka Nurminen ja tytär Emma Nurminen odottavat Leijonien pelejä.

Suomen fanituotteissa edukseen Hämeenkadun ja kisakadun kulmassa erottuvat Antti Pajari ja Heidi Ahl, jotka ovat matkustaneet kotikaupungistaan Imatralta kisapaikalle hyvissä ajoin ennen avauspeliä.

”Meillä oli aika raju valmistautuminen kisoihin. Lauloimme eilen karaokea Pataässässä”, Ahl paljastaa.

Antti Pajari ja Heidi Ahl ovat intohimoisia jääkiekon seuraajia, jotka matkustivat Imatralta katsomaan MM-kisoja Tampereella. Tapparan liigamestaruus ei heitä hetkauta. ”Imatran Ketterä on hallitseva Mestiksen mestari”, Pajari muistuttaa.

Sunnuntaina kaksikko lähtee takaisin kotikonnuilleen ja palaa puolivälieräpelien aikaan Tampereelle. Tarkoituksena on nähdä paikan päällä neljä ottelua.

”Kävimme viimeksi vuonna 2019 Slovakian kisoissa, kun Suomi voitti mestaruuden. Siitä asti on ollut sisällä tunne, että pääsisipä taas”, Ahl tunnelmoi.

Nyt odotus vihdoin palkitaan.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut