Alex Hautamäki, 24, ei juuri huudellut kuuluisasta isästään teininä Tampereella – Nyt hän on Suomen legendaarisimpiin kuuluvan bändin uusi basisti

Alex Hautamäki on ollut mukana Popedan keikoilla pienestä asti, mutta vielä vähän aikaa sitten bändi ei ollut osa hänen omaa identiteettiään. Nyt on toisin. ”Hän on poikkeuslahjakas”, sanoo designer Mikki Kunttu. ”Ihan käsittämätöntä”, hehkuttaa Pate Mustajärvi.

Alex Hautamäki nimeää helposti onnellisen hetken. Sellainen oli esimerkiksi pari päivää ennen haastattelua, kun hän palasi kuukauden työmatkalta maailmalta kotiin ja tapasi taas tyttöystävänsä. Lykke-koira hyppäsi iloisena syliin ja kaikki oli mahtavasti.

23.5. 17:30

Aamulehti

Kun Alex Hautamäki, 24, oli pikkuinen poika, hän pääsi usein mukaan isänsä Costello Hautamäen työpaikalle. Turvallisesti esiintymislavan sivujen suojista hän seurasi kymmeniä Popedan keikkoja. ”Yleisön joukkoon ei alaikäisenä ollut asiaa”, Hautamäki muistelee.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut