Ohjaaja Marika Vapaavuori saa Kalle Kaiharin kulttuurisäätiön 6 000 euron palkinnon: ”Urani teema on tietoinen monipuolisuus”

Vapaavuori ohjasi ensi kertaa jo vuonna 1999 Teatteri Telakalle.

”Haluan toimia aktiivisesti kaiken esiintyvän taiteen eteen”, sanoo ohjaaja Marika Vapaavuori. Hänet kuvattiin kotonaan Tampereella huhtikuussa 2021.

22.4. 15:18

Aamulehti

Ohjaaja, käsikirjoittaja Marika Vapaavuori saa Kalle Kaiharin kulttuurisäätiön kulttuuripalkinnon. Tänä vuonna palkinto jaettiin muutama kuukausi myöhemmin kuin normaalisti.

Palkinto jaetaan edellisen vuoden kulttuuriteosta taiteen, tieteen, julkisen sanan tai muun henkisen kulttuurin alalla toimivalle henkilölle.

”Voin vilpittömästi sanoa, että tämä lämmittää sydäntäni. Tämä on kulttuurialan freelancerille erityisen hieno huomiointi, kun elämä on ollut pitkään niin epävarmaa”, Vapaavuori iloitsee.

Patatamperelaiseksi itseään kuvaava monitaituri toivoo voivansa jatkossakin tuoda omaa osaamistaan mahdollisimman laajasti esille. ”Urani teema on tietoinen monipuolisuus.”

Lue lisää: Tämä tamperelaisnainen kutsutaan hätiin, kun pitää liikutella presidentin juhlavieraita tai stadionin täydeltä nuorisoa – ”On suuri lahja, että saa tehdä tällaista työtä”

Gaaloja ja musikaali

Vapaavuoren uralle mahtuukin paljon. Esikoisohjaus ja kantaesitys Tyhjällä tiellä valmistui tamperelaisella Teatteri Telakalla jo vuonna 1999. Tämän jälkeen Vapaavuori on työskennellyt teatteriohjaajana ja käsikirjoittajana Tampereella, Helsingissä, Turussa, Seinäjoella, Oulussa, Raumalla ja Kuopiossa.

Hän oli taiteellisessa johtoryhmässä, kun Tampereen kaupunki haki Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. ”Vaikka emme saaneet mandaattia, oli kiinnostavaa tehdä isoa kulttuurihanketta.” Vapaavuori kuvaa omaa rooliaan erityisesti uusien ideoiden synnyttäjäksi. ”Haluaisin nyt foorumeita jatkaa niitä ideoituja asioita.”

Vapaavuori on ohjannut ja ollut käsikirjoittajana monissa ainutkertaisissa hetkissä kuten Tampereen Filharmonian konserteissa, Muumimuseon avajaisgaalassa tai vaikka Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa Tampere-talossa.

Nuorten keskellä

Seuraavana hänellä ovat työn alla Palatsinäyttämön Kaikki minusta -näytelmä ja Wagnerin ooppera Lentävä hollantilainen Tampereen Oopperassa.

Kesää kohti valmistuu myös Tampereen yhteiskoulun lukion ja Pyynikin kesäteatterin yhteinen nuorisomusikaali Groove. Vapaavuori viihtyy uransa alussa olevien nuorten keskuudessa.

”Energia on uskomaton. On tenhoavaa, kun he ovat niin innoissaan!”, ohjaaja kiittelee. Innostujaksi hän kuvailee myös omaa perusluonnettaan.

Aiempien vuosien palkittuja

2010 teatteridramaturgi, maisteri Alexandra Salmela

2011 sarjakuvataiteilija Tommi Musturi

2012 lehtori, musiikin maisteri Juha Untala

2013 taiteellinen johtaja, ohjaaja, näyttelija Anu Panula ja teologian tohtori Voitto Silverhuth

2014 kirjailija, kääntäjä Salla Simukka

2015 lasten ja nuorten kirjallisuuden tutkija, fil.tri Päivi Heikkilä-Halttunen ja tietokirjailija, toimittaja Matti Wacklin

2016 kuvataiteilija Tuula Lehtinen

2017 ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali

2018 koululaiset tanssijoina, laulajina, näyttelijöinä TTT:ssä

2019 toimittaja Matti Kuusela

2020 kulttuurituottaja ja tiedottaja Simo Ollila ja kuvataiteilija, muralisti Teemu Mäenpää

2021 teatteritaiteen maisteri, käsikirjoittaja, ohjaaja Marika Vapaavuori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut