Tamperelaiset koululaiset lähettivät kuningatar Elisabetille paksun kirjeen – tällainen yllätysvastaus Britannian hovista saapui

Nuoret ottivat selfieitä vastauskuoren kanssa, kuvasivat siitä Tiktok-videoita ja kiljuivat ilosta. Sitten kirje avattiin virallisessa juhlassa.

Fistan kuudesluokkalaiset avasivat kirjeen juhlallisin menoin luokassa. Kuori höyrytettiin auki vedenkeittäjän höyryllä.

11.3. 14:14

Aamulehti

Tampereen kansainvälisessä koulussa Fistassa Amurissa vietettiin perjantaina iloista juhlaa. Kuudennen luokan oppilaat avasivat tuolloin asianmukaisin menoin kirjeen, joka oli saapunut heille hovineidon avustuksella itseltään kuningatar Elisabetilta.

”Joimme alkoholitonta kuohuviiniä, lauloimme Britannian kansallislaulun ja höyrytimme kirjeen auki vedenkeittäjän höyryllä”, kertoo opettaja Charles Harkin.

Kirje oli osoitettu koko 6B-luokalle. Kuoressa komeili Windsorin linnan leima.

Kirjeestä paljastui kuningattaren hovineidon laatima ja allekirjoittama vastausviesti oppilaiden aiemmin kuningattarelle lähettämiin kirjeisiin. Siinä korostettiin, kuinka kiinnostunut ja ilahtunut kuningatar oli saadessaan kuulla lasten kuulumisia esimerkiksi heidän perheistään ja lemmikeistään.

24 kirjettä

Idea kirjelähetykseen kuningattarelle sai alkunsa koulun maantiedon tunnilla. Luokka opetteli Australian ja Uuden-Seelannin historiaa ja keskusteli esimerkiksi alkuperäiskansoista. Samaan aikaan englannin tunnilla opeteltiin kirjeen kirjoittamista. Niinpä opettaja laati kokeeseen tehtävän, jossa jokainen oppilas oli alkuperäiskansaa edustava lapsi ja kirjoitti siinä roolissa kirjeen kuningattarelle.

Kokeen jälkeen luokassa virisi keskustelu, voisiko luokka ihan oikeastikin lähettää kirjeitä kuningattarelle.

Lopulta idea sai marraskuussa siivet ja jokainen oppilas kirjoitti huolellisesti oman kirjeen, jossa kertoi omasta arjestaan, perheistään ja harrastuksistaan. Koululaiset myös kyselivät kuningattarelta esimerkiksi tämän koirista. ”Yhdessä kirjeessä taidettiin kysyä myös kuningattaren lempidinosaurusta”, Harkin sanoo.

Kirjeet koottiin yhteen kuoreen, jonka yksi oppilaista vei kotimatkalla postiin.

”Sanoin oppilaille, että en kovin usko, että kuningatar vastaa, koska hän on jo vanha ja maailmantilannekin on tämä.”

Videoita Tiktokiin

Torstaina Harkin huudahti ilosta huomatessaan kirjeen opettajanhuoneen postilaatikossa. Hän ei avannut kirjettä, vaan vei sen luokkaan, jossa osa oppilaista oli vielä päivän päätteeksi paikalla.

Harkin kertoo, että koululaiset olivat kuningattaren vastauksesta innoissaan. He ottivat selfieitä kirjeen kanssa, kuvasivat siitä Tiktok-videoita ja kiljuivat ilosta. Kirje avattiin kuitenkin vasta virallisessa juhlassa. Nyt alkuperäinen vastauskirje on hyvässä tallessa ja jokainen oppilas saa siitä muiston keväällä.

”Oppilaat saavat jokainen kopion kirjeestä ja kuoresta keväällä todistuksen kanssa”, Harkin kertoo.

Helmikuun 18. päivä päivätty kirje saapui Tampereelle torstaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut