Tamperelainen Tiina Saarikoski on auttanut tulvien, maanjäristysten ja epidemioiden uhreja jo 20 vuotta – yksi asia avustustyössä huolestuttaa: ”Sääntöjä ei kunnioiteta tarpeeksi”

Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski sanoo, että avustusjärjestöjen toimintaedellytykset ovat heikentyneet ja tila humanitaariselle avustustoiminnalle on kaventunut. Raha ei riitä kaikkien auttamiseen.

Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski on vuosien varrella ollut mukana monessa katastrofissa auttajan roolissa.

14.3. 6:00

Aamulehti

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on hyvä esimerkki siitä, kuinka kansainvälisestä avustustyöstä on tullut vaikeampaa. Samalla kun avun tarve maailmassa on kasvanut, humanitaarista apua pyritään entistä enemmän käyttämään keinona edistää omia poliittisia ja sotilaallisia tavoitteita.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut