Matti Huhta eli Sere on tamperelainen räppilegenda - Ihmiset - Aamulehti

Näin flanellipaitaisesta nörtistä tuli tamperelaisen rapin iso nimi: ”Yhtäkkiä jengi osasi keikoilla sanat ulkoa” – nyt Matti Huhta pohtii, mikä saa lahjakkaat nuoret pakenemaan kaupungista

Tamperelainen räppäri Sere eli Matti Huhta löi läpi samaan aikaan suomenkielisen hiphopin kanssa. Vuosituhannen alussa genre ylikuumeni, painui hetkeksi maan alle ja tuli takaisin kevyempänä valtavirran musiikkina. Nyt Huhta pohtii, miksi Tampere on kokoaan pienempi räppikaupunki.

Nelikymppinen räppäri on muka ikäloppu, kun taas rokkari on keski-ikäisenä kukkeimmassa luomisiässä. Ero kertoo siitä, kuinka nuori genre suomenkielinen hiphop on. Matti Huhdan mielestä on kiinnostavaa nähdä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. ”Kasvaako esimerkiksi Gasellien fanikunta heidän mukanaan?”

11.1. 18:28

Aamulehti

Hiphop kolahti Matti Huhtaan, kun hän oli vielä nörtähtävä poika, jolla oli flanellipaita, suorat housut ja keskijakaus. Elettiin 1990-luvun alkua Espoon Viherlaaksossa. Kotona hän kuunteli soulia, funkkia sekä jazzia ja ”kikkaili menemään” tietokoneella ja samplerilla omia biisejä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut