Ensimmäinen suomenkielinen päätoimittaja Kaarlo Viljakainen luotsasi Aamulehteä vuosina 1884–1905 – Myrskyisinä alkuvuosina linjansa löysivät sekä lehti että päätoimittaja itse - Ihmiset - Aamulehti

Ensimmäinen suomenkielinen päätoimittaja Kaarlo Viljakainen luotsasi Aamulehteä vuosina 1884–1905 – Myrskyisinä alkuvuosina linjansa löysivät sekä lehti että päätoimittaja itse

Tampere oli tehtaiden reunustama puutalokaupunki, joka puhkui kasvua. Kaarlo Viljakainen pääsi näkemään, miten seuraavat vuosikymmenet mullistaisivat koko kaupungin ja Suomen.

Aamulehden toimittajat mahtuivat Kaarlo Viljakaisen (oik.) viimeisenä päätoimittajavuonna 1905 helposti lähikuvaan: kuvassa päätoimittajan kanssa Aukusti Alhovuori (vas.), Siimes Kanervio ja Kalle Lehmus. Alhovuoresta tulisi pian Viljakaisen seuraaja.

2.12.2021 17:59

Vuodenvaihteessa 1884 juna toi Tampereelle nuoren lehtimiehen. Suomenmieliset olivat kolme vuotta aiemmin perustaneet kaupunkiin Aamulehden, jonka uudeksi päätoimittajaksi kolmekymppinen Kaarlo Viljakainen (1853–1913) pestattiin.

Savolaissyntyisen Viljakaisen sormissa tuoksui painomuste. Kesken jääneiden yliopisto-opintojen jälkeen mies oli kokeillut siipiään lyhyissä toimittajapesteissä ja päätynyt lopulta viipurilaisen Ilmarisen päätoimittajaksi.

Lue lisää: Aamulehden aikanaan synnyttämä vauraus rikastuttaa yhä muutamaa tunnettua sukua ja jopa presidentin puolisoa – Amurissa asuu mies, jonka suku vaikutti lehden taustalla kolmessa polvessa

Tampere oli tehtaiden reunustama puutalokaupunki, joka kuitenkin puhkui kasvua. Tokkopa Viljakainen arvasi, miten seuraavat vuosikymmenet tulisivat kaupunkia ja koko Suomea mullistamaan. Päätoimittaja pääsi seuraamaan kehitystä aitiopaikalta.

Aatteiden vuosikymmenen lehti

Aamulehden perustaminen vuonna 1881 oli tyypillinen ”aatteiden vuosikymmenen” tapahtuma. Suomen poliittinen elämä oli vilkastunut ja ensimmäiset puoluerajat piirretty kielirajojen mukaan. Suuriruhtinaskuntaa oli hallittu ruotsin kielellä, mutta nyt fennomaanit hamusivat myös suomen kielelle oikeuksia. Politiikan äänitorviksi perustettiin uusia sanomalehtiä ympäri maata.

Tampereella oli jo 1860-luvulta asti ilmestynyt suomenkielinen Tampereen Sanomat, mutta sen linja koettiin ponnettomaksi. Tampereen tahtipuikkoa heilutti ruotsinkielinen eliitti, joten tarmokkaalle suomenmieliselle lehdelle oli tilaus.

Tampereen Sanomat tyri toukokuussa 1881 pahemman kerran, kun se vähätteli J. V. Snellmanin – fennomaanien juhlitun sankarin – 75-vuotispäiville matkustanutta tamperelaista lähetystöä. Sen muodostivat kauppias C. V. Åkerlund, tehtailija Anton Vuorinen ja lennätinpäällikkö Fredrik Jalander.

Uuden lehden tarve täytettiin nopeasti. Sama kolmikko oli jo syyskuussa mukana perustamassa Tampereen Kirjapaino Osakeyhtiötä, joka julkaisi ensimmäisen Aamulehden joulukuussa.

Moni varhainen fennomaani oli taustaltaan ruotsinkielinen. Niin myös Aamulehden ensimmäiseksi päätoimittajaksi nimitetty Jalander, jonka kirjoitukset oli käännettävä suomeksi ennen lehteen pränttäämistä. Sujuvaa savoa haastellut Kaarlo Viljakainen oli siis Aamulehden ensimmäinen suomenkielinen päätoimittaja.

Lehdistön ohella suomalaisuustyötä teki kulttuuriväki. Viljakainen sai evästystä runoilija J. H. Erkolta, joka oli tuttu mies jo Viipurista: ”Kalle kasva ja menesty politiikan polven päällä! Tampere tasaisna johda koskipäistäkin pahoista!”

Koskien kiville moni lehtihanke karahtikin. Aatteen vipuvarsi ei riittänyt, jos talous sakkasi. Tampereella Viljakaisen luotsaaman Aamulehden kanssa kilpailivat muun muassa Tampereen Sanomat, Sampo ja Tammerfors Aftonblad. Työväestön ääniä hamusi myöhemmin lisäksi Kansan Lehti.

Aamulehti onnistui vakiinnuttamaan asemansa. Lehden menestys määräsi kuitenkin sen, mitä Viljakainen leipänsä päälle laittoi. Päätoimittajan palkasta maksettiin koko toimituksen kulut.

Snellmanilaisuus vaikutti vahvasti Aamulehden syntymotivaation takana. Sopivaa onkin, että ensimmäinen Aamulehdessä julkaistu toimituksellinen kuva oli viivapiirros Johan Vilhelm Snellmannista toukokuussa 1906.

Kaarlo Viljakainen oli Aamulehden päätoimittaja 21 vuotta. Se oli tärkeä ajanjakso.

Nuoria ja vanhoja

Haasteita oli myös politiikan polvella. Kaarlo Viljakainen sovitteli työssään niin omia, lehtiyhtiön johtokunnan kuin paikallisen liike-elämän intressejä.

Viljakaisen ensivuosina Aamulehti omaksui melko maltillisen linjan. Hankausta aiheutti tosin väkijuomakysymys: päätoimittaja oli intohimoinen raittiusmies, mutta johtokunnalle tärkeämpiä olivat alkoholista saatavat mainosmarkat.

Pian suomalaisen puolueen rivit alkoivat rakoilla. Liikkeen sisältä versoi sittemmin nuorsuomalaiseksi nimetty vapaamielinen ryhmittymä, joka julisti vuonna 1894 jopa oman ohjelmansa. Kahtiajako heijastui myös Aamulehteen, jonka taustajoukot olivat konservatiivisempia vanhasuomalaisia.

Nuoret perustivat äänitorvekseen marraskuussa 1889 Päivälehden. Helsingissä ilmestyneen lehden ohjat otti J. H. Erkon nuorempi veli Eero (1860–1927), joka Viljakaisen tavoin oli päätynyt lehtimieheksi kesken jääneiden yliopisto-opintojen jälkeen.

Päivälehden piirissä viihtyi myös Kaarlo Viljakainen. Päätoimittaja kirjoitteli firaabelitöinään muun muassa Juhani Ahon toimittamaan vapaamieliseen Savo-lehteen. Aho oli myös yksi Päivälehden perustajista.

Kaarlo Viljakaisen ja Päivälehden kuherrus oli huipentua työpaikan vaihtoon. Vuonna 1891 Viljakainen oli ehdolla Päivälehden päätoimittajaksi, mutta Eero Erkko veti pidemmän korren. Yhteistyö Erkon kanssa jatkui kilvasta huolimatta muun muassa valtiopäivillä, jossa molemmat kuuluivat nuorsuomalaisten ryhmään.

Vaikka suomalainen puolue vielä muodollisesti oli yhtä, ajautui Viljakainen haastavaan rakoon: mieleltään nuorsuomalainen päätoimittaja oli vanhasuomalaisen Aamulehden peräsimessä. Työnsä Viljakainen teki kuitenkin lehden omistajia tyydyttävällä tavalla, ja esimerkiksi Ahon Pariisin-kirjeet hän – ehkäpä vastahakoisesti – torppasi lehteen sopimattomina.

Routavuosien pesäero

Valtakunnan poliittiset kuohut repivät vuosisadan vaihteessa suomalaiseen puolueeseen railon, jota kielipolitiikka ei kyennyt enää kuromaan.

Kun Venäjä ryhtyi 1890-luvulla rajoittamaan Suomen autonomiaa, ryhmittyivät nuorsuomalaiset yhdessä ruotsinkielisten liberaalien kanssa puolustamaan maan perustuslaillista asemaa. Vanhasuomalaiset taas kallistuivat Venäjän vaatimuksia myötäilevään varovaiseen reaalipolitiikkaan.

Kiristynyt tilanne tiesi lehdistölle hevoskuuria. Suomen kenraalikuvernööriksi nimitetty Nikolai Bobrikov otti hallinnosta tiukan otteen, ja sensuuri valjastettiin valvomaan lehtien kirjoittelua. Väärin ajattelevia toimittajia erotettiin ja lehtiä lakkautettiin.

”Routavuosien” aikana Aamulehti ja Päivälehti olivat hetken kuitenkin lähellä toisiaan. Kun Päivälehti lakkautettiin keväällä 1904 määräajaksi, sovittiin kustannusyhtiöiden kesken korvaavasta menettelystä: kuukauden ajan Päivälehden maaseututilaajille kannettiin tamperelainen Aamulehti.

Yhteisyritys olisi tuskin onnistunut ilman Kaarlo Viljakaista. Toki operaatiosta oli molemmille osapuolille myös taloudellista hyötyä.

Kohtalon kellot löivät kuitenkin Päivälehdelle. Eero Erkko karkotettiin maasta ja koko lehti lakkautettiin lopullisesti kesällä 1904.

Aamulehti selvisi hengissä, vaikka lehti pariin otteeseen lakkautettiin tilapäisesti. Viljakaisen perustuslaillinen ja nuorsuomalaisia myötäilevä linja hiersi kuitenkin päätoimittajan ja lehtiyhtiön taustavoimien välejä.

Vanhasuomalaiset ottivat syksyllä 1904 tiukemman otteen Aamulehden johtokunnasta, ja juopa Viljakaisen ja lehtiyhtiön välillä kasvoi ylittämättömäksi. Kun päätoimittaja vietti keväällä 1905 valtiopäivien vuoksi paljon aikaa Helsingissä, kääntyi lehden kirjoittelu kuin varkain vanhasuomalaiselle linjalle. Viljakainen jätti päätoimittajan paikan vappuna.

Loppuvuotensa Kaarlo Viljakainen toimi kansanedustajana, kirjoittelipa rutinoitunut kynäniekka myös nuorsuomalaisiin lehtiin. Hän kuoli kesken istuntokauden keväällä 1913.

Aamun tuoreutta 140 vuotta

Viljakaisen vuodet koettelivat Aamulehteä, mutta oikeastaan skisma kirkasti aviisin aatteen. Lehti omaksui vanhasuomalaisen, sittemmin kokoomuksen, linjan vuosikymmeniksi. Poliittinen lehti kasvoi kuitenkin menestyväksi yleislehdeksi, joka monen sisarjulkaisun esimerkkiä seuraten julistautui vuonna 1992 sitoutumattomaksi.

Päivälehden tilalle perustettiin Helsingin Sanomat, joka jatkoi nuorsuomalaisen ja edistyspuolueen äänenkannattajana. Erkot katkaisivat lehden napanuoran puolueeseen kuitenkin jo vuonna 1932. Suhde vanhasuomalaista perua oleviin lehtiin pysyi kuitenkin viileänä. Oli niitäkin, jotka eivät voineet sietää Helsingin Sanomia ja Aamulehteä edes samassa kahvipöydässä.

Mediakentän uusjako toi Aamulehden osaksi Helsingin Sanomia julkaisevaa Sanoma-konsernia vuonna 2020. Vanhat tutut Viljakaisen vuosilta, taas yhdessä.

Aamulehti on 140-vuotisen historiansa aikana elänyt väkevästi Suomen politiikan ja lehdistön murrokset. Ehkäpä lehden voi saatella uudelle vuosikymmenelle tutuilla sanoilla. J. H. Erkon Kaarlo Viljakaiselle rustaama kannustusruno päättyy säkeeseen, joka sopinee toimittamisen eväiksi vielä tänä päivänäkin:

”Anna Aamulehdellesi aamun virkeä väritys; itse aamun tuoreutta onneksesi myös omista.”

Lue lisää: Aamulehden aikanaan synnyttämä vauraus rikastuttaa yhä muutamaa tunnettua sukua ja jopa presidentin puolisoa – Amurissa asuu mies, jonka suku vaikutti lehden taustalla kolmessa polvessa

Kirjoittaja työskentelee tutkijana Päivälehden arkistossa.

Lähteitä: Päivälehden arkisto: J. H. Erkon arkisto, Eero Erkon arkisto. Jyrki Pietilä: Elämästä ihmiselle: 130-vuotiaan Aamulehden historia. 2011. Kirsti Arajärvi: Aamulehti 1, 1881–1914. 1956.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut