Jarkko Tontti oppi juristina, että Suomessa tapahtuu kamalampia asioita kuin voimme edes kuvitella - Ihmiset - Aamulehti

Jarkko Tontti oppi juristina, että Suomessa tapahtuu kamalampia asioita kuin voimme edes kuvitella

Jarkko Tontti pettyi vihreisiin ja politiikkaan, jätti ahtaat pykälät ja alkoi kirjoittaa runoja. Hänen uusi kirjansa on pelottavan ajankohtainen, sitä lukiessa ei voi välttyä miettimästä Koskelan surmaa.

Jarkko Tontti on sitä mieltä, että kirjoittaminen ei ole koskaan kivaa. – Se on pakkoa. Kirjailijan luoma maailma on korvike iäksi menetetyille lapsuuden leikeille. Kirjoittaminen on lapsen maailman takaisinloitsimista

25.2. 17:03

Kaikki alkaa Tampereen Kissanmaalta. Aina, kun Jarkko Tontti ajattelee Tamperetta, hän muistaa Kissanmaan kadut ja auringon kuumentaman asvaltin hajun. Ja heti sen jälkeen, miltä viileä ruoho tuntuu paljaita varpaita vasten. Ja miltä sekin haisee.

– Myös perheen kesäpaikka Kangasalla Vesijärven rannalla kantaa yhä tuoksuina: vanhojen hirsien ja kostean betonin haju eivät minusta lähde, Tontti sanoo.

Kirjailija Tontti istuu kotonaan Snellmaninkadulla keskellä Helsinkiä, mutta miehen mieli vaeltaa kadehdittavasti aivan muualla.

– Ei sieltä mihinkään pääse. Tampereesta. Eikä lapsuudesta. Kaikki hyvä ja paha on lapsuudesta kotoisin. Lapsuuden väkevät kokemukset ja elämykset tekevät meistä niitä ihmisiä, joita olemme.

Viina ja vitsa

Auringon ja ruohon tuoksun lisäksi lapsuudesta mieleen nousevat viinan haju ja risuvitsa, joka oli aina esillä hyllyn päällä.

– Isä oli alkoholisti. Ja joskus väkivaltainen, usein rakastava. Mutta ehkä pahinta onkin, kun tuttu ja rakas ja turvallinen äkkiä muuttuu hirviöksi.

Vuonna 2018 Tontti alkoi käydä psykoterapiassa, toisen kerran elämässään.

– Oli pakko. Ahdistus ja masennus lamaannuttivat ja kävivät sietämättömäksi. Ja mikä muu sieltä paljastui kuin varhaisen lapsuuden traumaattiset kokemukset. En minä ilman niitä kirjoittaisi. Omaa haavaani minä tutkin.

Jarkko Tontin juuri ilmestynyt romaani Haava kertoo addiktioista.

Ihmisen haavat

Haava (Otava 2021) on myös Tontin juuri ilmestyneen romaani nimi. Se kertoo, tietysti, rakkaudesta ja kuolemasta. Mutta ennen muuta kirja kertoo addiktioista, jotka voivat tappaa ihmisen.

Jemina käyttää huumeita, Johannes juo tolkuttomasti viinaa, mutta Gretan addiktio on salakavalampi. Hän on koukussa tykkäyksiin, siis siihen, kuinka moni peukuttaa hänen somepäivityksiään.

– Greta yrittää parantaa haavansa tykkäyksillä aivan samalla tavalla kuin Johannes vodkalla tai Jemina amfetamiinilla, Tontti sanoo jotenkuten armottomasti.

– Tykkäysten vaaniminen ja kerjääminen juontavat samalla tavalla lapsuuden traumasta. Isä ja äiti eivät hyväksyneet minua, nyt haen hyväksyntää somekavereilta. Se alkaa viattomasti, mutta voi johtaa tuhoon. Henki ehkä säilyy, mutta sielu saa vamman.

Niin, Tontti tietää, hän on ensimmäiseltä ammatiltaan juristi.

– En osaa vieläkään sanoa, miksi lähdin opiskelemaan oikeustiedettä. Aika pian huomasin, että kirjoitin siihen hommaan liian isolla pensselillä. Oli kansalaisturvallisuuden kannalta parempi, että aloin päättää ihmiskohtaloista kaunokirjallisuudessa enkä oikeussalissa.

Kannila ja Ylimys

Myös rakkaus kieleen syntyi Tampereella.

– Jo ensimmäinen opettajani Kissanmaan koulussa oli kirjailija Oiva Kulo. Meille pojille tietysti Kuiva Olo. Mutta Clasu oli elämäni isoin ja tärkein murros. Kirjallisuus, filosofia, yhteiskunta, ranskan kieli. Sain sieltä kaiken tärkeän opin.

Tärkein opettaja oli Jorma Kannila.

– Ei hän opettanut juuri lainkaan kielioppia. Sen takia kustannustoimittajillani on niin paljon työtä. Mutta rakkauden kirjoihin hän sai aikaan. Luimme ja luimme voimalla.

Reijo Ylimys opetti filosofiaa.

– Ehkä se lähti jostain sieltä, kiinnostus oikeustieteeseen, haluun katsella maailmaa ja kieltä tarkasti ja objektiivisesti, yhteiskunnallisesti.

Jorma Kannila oli itsekin kirjailija. Ja lopulta tapahtui vääjäämätön.

– Runoilija Eeva-Liisa Manner asui Clasun lähellä Ojakadulla. Kerran Kanninen osoitti hänet minulle. Siitä se alkoi, rakkaus runoihin.

– Mutta ei ihmisenä olemisen haavaa paranna edes hyvinvointivaltio. Loppujen lopuksi ainoa turva ja lääke lapsuuden traumaa vastaan on rakkaus. Se on ainoa mahdollisuus, Jarkko Tontti sanoo.

Haavikon vuoro

Manner oli Tontin ensirakkaus. Sitten hän löysi Paavo Haavikon.

– Luulin jo, että hänen runoissaan on ihan kaikki. Lumous oli syvä, mutta meni ohi muutamassa vuodessa. Palasin taas Eeva-Liisan runoihin. Olen yrittänyt saada omiini edes yhden luontohavainnon, niin kirkkaan ja syvän. En ole vielä onnistunut, Tontti huokaa ja muistelee ulkoa.

Tämä on veden ja ruohon vuoropuhelu myöhään illalla ennen sadetta.

Hauska virhe, juristilta. Oikeasti runo alkaa: Tämä on veden ja ruohon dialogi…

Vihreä virhe

Jarkko Tontti kirjoitti ylioppilaaksi vuona 1990 – ja Aamulehti haastatteli häntä, kuuden laudaturin kirjoittajaa, ensimmäisen kerran.

Nuorukaisen suunnitelmat olivat selvät. Ensin armeijaan Vekarajärvelle, sitten oikeustieteelliseen ja maailmalle.

– Mielestäni suomalaisten on helpointa kansainvälistyä opiskelemalla ulkomailla, Tontti totesi haastattelussa.

Nuoren miehen polku johti ensin Edinburghiin ja sitten yllättäen politiikkaan ja vihreään toimintaan.

– Sukupolveni idealistiset opiskelijanuoret ajautuivat vihreisiin. Enemmän kuin ympäristöradikalismista, itse innostuin liberaaleista vihreistä juristeista.

Entinen oikeusministeri Paavo Nikula oli tärkeä esikuva. Hän oli siirtynyt vihreisiin Liberaalisen Kansanpuolueen kadottua puoluekartalta. Myös ihmisoikeusjuristi Matti Wuori oli tärkeä vaikuttaja.

Politiikka ja vihreät olivat tulevalle runoilijalle iso pettymys.

– Jouduin huomaamaan, kuinka järkyttävän hatarin tiedoin ja vähällä asiantuntemuksella tehdään erittäin isoja ja tärkeitä päätöksiä. Myös monimutkaisten kysymysten raaka yksinkertaistaminen tuntui pahalta.

Vihreä nuorisoseura

Tontti erosi vihreistä ja vuonna 2016 ilmestyneessä kirjassa Viisastuminen sallittua hän roimi entistä puoluettaan olan takaa.

– Ymmärsin, että vihreät ei ole vakavasti otettava aikuisen ihmisen puolue. Se on nuorisoseura ja milloin mihinkin yksittäiseen asiaan keskittyvien opiskelija-aktivistien ja vaihtoehtoväen kokoontumisajot.

– Vihreiden suurin, planeetan kokoinen virhe on kuitenkin ollut ydinvoiman vastustaminen. Economist-lehti paljasti laajassa jutussa, että ilmastomuutos olisi voitu kokonaan estää, jos ydinvoima olisi otettu käyttöön öljykriisin aikana 1970-luvulla.

Tontista vihreiden virhe oli niin iso, että puolueen pitäisi pyytää anteeksi koko ihmiskunnalta.

– Olisiko vihreiden syytä myöntää tosiasiat ja tehdä ehkä sama päätös kuin IKL ja SKP tekivät? Se ainakin olisi selkeä anteeksipyyntö maapallolta ja ihmiskunnalta, jotka tämän anteeksipyynnön totisesti ansaitsisivat.

Mikä puolue nyt?

Entä mitä puoluetta ex-vihreä Tontti äänestää kevään 2021 kuntavaaleissa?

– En ole vielä päättänyt. Harmi, ettei meillä ole enää liberaaleja. He saisivat ääneni. Ideologisesti minua lähimpänä on ehkä rkp, mutta se on myös kielipuolue.

– En missään tapauksessa arvostele politiikassa mukana olevia suomalaisia. Ilman heitä meillä ei olisi hyvinvointivaltiota. Jokainen kunnallisvaaleihin lähtevä saa kunnioitukseni, oli hänen puolueensa mikä tahansa.

Rennon asiallisessa Lain laita (Aviador 2020) kokoelmassa Tontti ylistää jopa ikuista kunnallispoliitikkoa,

joka jaksaa vaaleista vaaleihin jäädä kolmannelle varasijalle,

ei luovuta, kytee ja kytee

kerää tukiryhmään työkaverit, puolison enot…

Todellisuus vai totuus

Palataan vielä itse asiaan, kirjaan, haavaan.

Kirja on väkevä taidonnäyttö ja varmuudella Finlandia-ehdokas. Se on myös pelottavan ajankohtainen, kirjaa lukiessa ei voi välttyä siltä, että Koskelan surma väikkyy jotenkin kammottavasti taustalla.

Myös Tontti myöntää, että Koskelan tapaus tuli vähän liiankin lähelle Haavaa, sen kirjoittamista.

– En ole ainoa, joka ei pysty edes lukemaan tästä Koskelan tapauksesta. Tulee vaan surua ja itku.

– Luulen, että jos joku olisi kirjoittanut Koskelan tapahtumien kaltaisen kaunokirjallisen teoksen, kustantaja olisi palauttanut sen epäuskottavana, ettei tällaista Suomessa tapahdu. Entisen ammatin takia tiedän, että tapahtuu. Koko ajan. Ja vielä pahempaa.

Kieli ja rakkaus

Suurimman vaikutuksen Haavassa tekee Jemina, parikymppinen päihderiippuvainen tyttö. Tontti on päässyt jotenkin noitamaisesti tytön ihon alle, kaapannut hänen harhaisen maailmansa ja terävän kielensä täydellisen uskottavasti.

Miten se onnistui?

– Kulkemalla, kuuntelemalla. Kirjailijan pitää aina liikkua kaikkialla valppain korvin.

Tontin mukaan tärkeintä on kuitenkin empatia, että tuntee oman henkilöhahmonsa, pitää hänestä, haluaa hänelle hyvää.

– Jeminalla ei ole suoranaista esikuvaa, mutta pelkään ja tiedänkin, että hänellä on paljon ”esikuvia”, päihteisiin kuolee Suomessa aivan liian monia nuoria. Jos tällä kirjalla on jokin sanoma, niin se, että havahduttaisiin tähän.

Juristi ja runoilija

Suomalainen kirjallisuudenhistoria ei tunne montaa juristirunoilijaa.

Tamperelainen syyttäjä Aapo Junkola (1935–2107) julkaisi monta romaania ja näytelmiä ja suomensi Sapfoa ja Kavafista.

Kangasalla asuva oikeustieteilijä ja siviilioikeudenprofessori Aulis Aarnio (syntynyt 1937) on kirjoittanut ja julkaissut niin romaaneja kuin näytelmiä.

Arvid Järnefelt (1861–1932) oli koulutukseltaan juristi. Myös hän keskittyi proosaan.

Maailman kuuluisin oikeustieteilijä ja runoilija lienee saksalainen lakitieteen tohtori Johann Wolfgang von Goethe (1749–1832).

Franz Kafka (1883–1924) valmistui oikeustieteen tohtoriksi ja työskenteli juristina ennen kuin ryhtyi kirjoittamisen päättymättömään vaivaan. Hän ei kirjoittanut varsinaisesti runoja, mutta runoutta kyllä.

Amerikkalainen Edgar Lee Masters (1868–1950) työskenteli asianajajana ja julkaisi muun muun muassa runokokoelman Spoon River antologia (1915), joka jokaisen 1950-luvulla syntyneen suomalaisen oli pakko lukea jälki-istuntotuomion uhalla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: