Akaalainen Maritta Tuominen urheili ensin oman selkänsä kipeäksi, ja ryhtyi sitten auttamaan muita: ”En ole shamaani, ihmeparantaja tai noita, vaikka sellaistakin välillä kuulee” - Ihmiset - Aamulehti

Akaalainen Maritta Tuominen urheili ensin oman selkänsä kipeäksi, ja ryhtyi sitten auttamaan muita: ”En ole shamaani, ihmeparantaja tai noita, vaikka sellaistakin välillä kuulee”

Kalevalainen jäsenkorjaaja Maritta Tuominen ei tee mitään taikatemppuja, vaan täysin samoja juttuja kuin moni muukin, mutta vain omalla tyylillään.

Maritta Tuominen on työssään huomannut, että monet vaativat itseltään paljon, jolloin kiireen kierre näkyy myös lihaksistossa. – Kuormituksen sijaan pitäisi olla itselleen armollinen, hän sanoo.­

12.1. 18:28

Ensin otetaan kuva lähtötilanteesta. Lantio on aivan vinossa ja koko kineettinen linja on vääristynyt.

Maritta Tuominen näyttää ottamaansa kuvaa ja kertoo, että toinen puoli putoaa kokonaan. Kuvassa näkyy selvästi vinossa oleva ristiluu ja jaloissa noin sentin pituusero.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?