Identtiset kolmostytöt Nokialla kasvavat hyvää vauhtia - Ihmiset - Aamulehti

Nokian harvinaiset identtiset kolmostytöt täyttävät pian kaksi vuotta – ”Heillä on keskenään oma kieli”

Ronja, Aini ja Unna Kivimaa ovat niin saman näköiset, että vanhemmat sekoittavat heidät välillä keskenään. Yksi lapsista on rauhallinen possufani, toinen eläinrakas kainalokaveri ja kolmas pieni, mutta pippurinen tanssityttö. Vanhemmille sopivat uteliaiden mukavat lähestymiset, mutta ”osanotot” ovat liikaa.

Jutta ja Teemu Kivimaan perheen elämä on sujunut kaikin puolin hyvin. Vanhempien mukaan juuri nyt on hienoa seurata sitä, miten erilaisiksi persooniksi kolmoset kehittyvät. Tästä joukosta löytyy niin rauhallisuutta kuin hulivilimeininkiäkin.

26.12.2020 7:06

Aamulehti

Ilo ja onni tulivat kolmostyttöjen mukana jäädäkseen Jutta ja Teemu Kivimaan kotiin Nokialla.

– Juuri tätä me halusimme ja saimme elämältä kerralla enemmän kuin toivoimme, vanhemmat sanovat.

Harvinaiset identtiset kolmoset täyttävät tammikuussa kaksi vuotta. Elämänsä alkutaipaleella he saivat vanhemmiltaan humoristisen lempinimen ”naiskuoro huutajat”, mutta samanaikainen itkeminen on sittemmin loppunut.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: