Essee: Soita jouluna läheisellesi, sillä voi olla suuri merkitys - Ihmiset - Aamulehti

Älä sorru tähän yleiseen harhaluuloon jouluna – Soita läheisellesi puhelu, koska sillä voi olla arvaamattoman suuri merkitys

Suomen lapsia on jo miltei 30 vuotta opetettu Ylen välityksellä siihen, että jouluaatto on vuoden virallinen puhelupäivä. Kasvatustyöstä huolimatta moni ikäluokka on jo hylännyt puhelimessa puhumisen, kirjoittaa Aamulehden toimittaja Ilari Leppäniemi esseessään.

John McClane (Bruce Willis) on toimintaelokuvahistorian ikonisimpia hahmoja. Hän jos joku tietää, että jouluaaton puheluilla voi olla suuri merkitys.

24.12.2020 8:16

Aamulehti

Yksi jouluelokuvahistorian kauneimmista ystävyyksistä syntyy puhelimitse.

Jouluaatto 1980-luvun Los Angelesissa. Suuryrityksen joulujuhla pilvenpiirtäjän ylimmässä kerroksessa. Rikollisjoukko ottaa koko köörin panttivangikseen, sulkee rakennuksen ja ryhtyy murtamaan tietä suuryrityksen kassaholviin.

Bruce Willisin näyttelemä peruspoliisi John McClane on vaimonsa vieraana juhlissa ja onnistuu ainoana välttämään panttivangiksi jäämisen. McClane, mukavanoloinen seuramies mutta huono aviomies, tekee mitä toimintaelokuvissa tehdään eli aloittaa yhden miehen sodan rikollisia vastaan.

Onneksi McClanella on radiopuhelin. Sillä hän saa yhteyden ylikonstaapeli Al Powelliin, jota pilvenpiirtäjän ulkopuolella pähkäilevä FBI ei huoli leikkimään kanssaan. Powell valaa yksinäiseen ja elokuvan edetessä rajusti rähjääntyvään McClaneen uskoa – you hang in there.

Kaiken hässäkän ja räjähtelyn lomassa Powell ja McClane höpöttävät radiopuhelimiin ajatuksiaan elämästä ja ihmisyydestä. Työelämän paineista, isyydestä, lapsista, Johnin karia kohti ajavasta avioliitosta…

Jos välipäiviltä uupuu tekemistä, katso Die Hard!

Koronajoulu

Jouluaatto vuoden 2020 Tampereella, Pirkanmaalla, missä ikinä.

Monessa joulu- ja rääppiäispöydässä on oletettavasti tänään ja lähipäivinä suppeampi joukko lähimmäisiä kuin tavallisesti.

Syyn tietävät kaikki. Se ei ole rosvojoukko kuten yllä mainitussa elokuvassa, vaan koronavirus, josta ei ole suositeltavaa luoda tarinaa ihmiskuntaa eli hyviksiä kiusaavana pahiksena, sillä toisin kuin Hans Gruber tai kuudetta kuukautta samaa Apulannan biisiä treenaava yläkerran naapuri, koronavirus ei ole tiedostava toimija vaan, no, virus.

Joulu on Suomen kalenterivuoden tärkein juhla. Tapoja viettää tai olla viettämättä joulua on tietysti ja onneksi yhtä paljon kuin ihmisiäkin, mutta sen asema nimenomaan perhejuhlana on edelleen vahva.

Siksi jouluun tiivistyvät kaikki korona-ajan etäilyt ja eristäytymiset. Kuten myös kaikki etäilyn ja eristäytymisen keskelle valoa tuovat koronaturvalliset kommunikointikeinot.

Puhelukasvatusta jo vuodesta 1991

Onneksi Suomen lapsia on jo miltei 30 vuotta opetettu siihen, että jouluaatto on vuoden virallinen puhelupäivä.

Yle on jo vuodesta 1991 näyttänyt aattoaamuisin Joulupukin Kuumaa linjaa, nelituntista spektaakkelia, jossa joulupukki vastaa suorassa tv-lähetyksessä lasten puheluihin. Pukki kyselee kuulumisia ja lapset laulavat lauluja, joita Ylen pianistitonttu kärsivällisesti ja erittäin hapuilunkestävällä otteella säestää.

Jokaiselle Joulupukin Kuumaa linjaa seuranneelle – saati siihen soittaneelle – pitäisi kaiken järjen mukaan olla pikkujuttu kilauttaa vaikka ukille.

Ensinnäkään ukilla ei oletettavasti ole ympäri valtakuntaa satoja lapsenlapsia odottamassa, että sinä saat juttusi kerrottua ja laulunsanasi unohdettua, jotta he pääsevät ääneen.

Toiseksi puhelu on mitä todennäköisimmin ukille tärkeä ja erityinen, toisin kuin joulupukille, joka – niin sydämellinen heppu kuin onkin – on täällä vain duunissa.

Katoava tapa

Aattoaamujen pitkäjänteinen ja laajoja sekä oppimiskykyisiä lapsijoukkoja tavoittava puhelukasvatus ei selvästikään ole tuottanut hedelmää.

Puhelukammo on Suomessa varsin yleinen ilmiö. Näin arvioi moni viime vuosina aihetta eri medioiden tekemissä artikkeleissa kommentoinut asiantuntija.

Puhelukammo liittyy ennen kaikkea virallisiin puheluihin, kuten työnhakuun tai viranomaisasiointiin. En tiedä, luetaanko Kuumaan linjaan soittaminen tähän.

Vielä paljon puhelukammoisia laajemman joukon muodostavat ne, jotka eivät yksinkertaisesti tykkää puheluista, vaan pitävät viestien lähettämistä parempana kommunikointikeinona. Koska tämä kuulostaa aivan nuorison (!) trendiltä, on syytä huomauttaa, että se ulottuu pitkälle tämän päivän aikuisiinkin. Elisan vuonna 2019 teettämän Näin Suomi kommunikoi 6 -tutkimuksen mukaan pikaviestittely on puheluita suositumpaa 15–17-, 18–25- ja 26–40-vuotiaiden joukossa. Tästä ylöspäin asetelma on päinvastainen. Kehityksen suunta on selvä.

Tavalliset puhelut ovat luultavasti jonain päivänä aivan marginaalitouhua. Tänä vuonna ne ovat kuitenkin olleet kaikista yhteydenpidon tavoista kenties arvokkaimpia, vaikka korona-ajan johtavana yhteydenpitokertomuksena tultaneen muistamaan etätöihin paenneelle keskiluokalle tutuiksi tulleet teamsit ja zoomit.

Videopuheluruudukot, Jepe-sulla-on-mikki-päällä -jutut ja muut ovat osuvaa ajankuvaa, mutta on syytä muistaa, että etenkin kevään poikkeusoloissa kaikkein suurin eristäytymisvetoomus suunnattiin nimenomaan yli 70-vuotiaille – puheluikäluokalle.

Valoa kohti

Pitkissä pohdinnoissa sitä kohtaa aina kiusauksen kulkea kohti suurta ja aukotonta loppupäätelmää. Tässä tapauksessa vaikka sellaista, jossa todistetaan, että oikeasti teknologian avulla kommunikointi on siunaus ja koronapandemia kaivattu sysäys, joka nopeutti siirtymää uuteen ja uljaaseen maailmaan.

Vältän kiusauksen.

Hyvä, että maailmassa on puheluita ja radiopuheluita ja videopuheluita ja pikaviestimiä ja nettiin striimattavia teatteriesityksiä, mutta rehellisesti… on tämä välillä ihan perseestä ja olisi sitä jouluaatoksi ollut mukavampi kirjoittaa vaikka joulupäivän parhaista seuraleikeistä.

Mutta joskus tämäkin on ollutta ja mennyttä.

Jouluaaton ja joulupäivän välinen yö 1980-luvun Los Angelesissa.

Die Hardissa on tehty mitä toimintaelokuvissa tehdään, hyvä on voittanut pahan ja ollaan loppuhäivytystä vaille valmiita. Maailman murjoma, väsynyt mutta onnellinen John McClane ontuu ulos pilvenpiirtäjästä ja näkee ihmisen, jonka tuntee mutta ei tunne.

Al Powell. Ystävä ääniaalloilta. Vihdoin lihassa ja veressä.

Katseet kohtaavat. Juuri nyt ei tarvitse sanoa mitään. Ikävät tapahtumat ovat tältä erää ohi. On Renny Harlinin ohjaamaan Die Hard 2:een asti aikaa istua kahvilla niitä muistelemassa.

Tänä jouluna jokaisen sopii ottaa mallia fiktiivisestä ylikonstaapeli Al Powellista (Reginald VelJohnson), jota parempaa puhelinystävää saa hakea.

Jälkipyykki

Sopii kuitenkin toivoa, että pandemia-ajasta jää myös jotain käteen. Ettei käy kuten anonyymin Instagram-taiteilija Pieruperseen 16. kesäkuuta julkaisemassa kuvassa, jossa pappa ihmettelee, onko lapsenlapselle tapahtunut jotakin, kun häntä ei ole moneen viikkoon näkynyt ikkunan takana. Lapsenlapsi tuumaa että voi pappa, se oli poikkeusaikaa se, nähdään jouluna.

Kuva kertoo osuvasti, että poikkeusajassa oli jotain hyvääkin. Monien sukulaisten tai muiden etäällä toisistaan asuvien yhteydenpito oikeasti lisääntyi. Se kuulostaa asialta, jonka on helppo toivoa jatkuvan.

Itse en voi juuri kehuskella. Oli koronaa tai ei, minä olen puheluhistoriani perusteella huono lapsi ja vielä huonompi lapsenlapsi.

Soitan äidille, kun en osaa jotain, ja isälle, jos äiti ei vastaa. Siinä ovat minun puheluni, jos työasioita ei lasketa. Vanhempani käyttävät toki pikaviestimiä.

Mummu soittaa merkkipäivinä. Silloin vaihdamme monen kuukauden kuulumiset. Se on aina mukavaa, merkkipäivien kohokohtia.

Kun alle kolmekymppinen ihminen kirjoittaa pohdintaa kommunikoinnista ja korona-ajasta, näkymä vääristyy helposti niin, että sitä näkee itsensä kauhean aktiivisena toimijana ja esimerkiksi iäkkäämmät ihmiset passiivisina vastaanottajina. Näinhän ei pitäisi olla, eikä monessa tapauksessa olekaan.

Mummu lukee Aamulehteä, joten terveiset: saa soittaa useammin. Minä osaan vastata mutten soittaa, se on paremmin hallussa sinulla.

Kenenkään ei pitäisi kokea aloitteellisen osapuolen taakkaa liian raskaaksi. Luulla häiritsevänsä. Ajatella, että ei se vastaanottaja nyt jaksa, on varmasti kiireinen ja kaikkea.

Mitä vielä. Kyllä muistetuksi on mukava tulla.

Minäkin aion jatkaa aloitteellista ystävieni häirintää itselleni luontevimmissa viestintäkanavissa. Myös tänä jouluna.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut