Ari Mäntyvaara on Punaisen ristin luotettu logistiikkapäällikkö – Aamulehden tähtijuttu - Ihmiset - Aamulehti

Tamperelainen Ari Mäntyvaara hyödyntää poikkeuksellista kykyään, kun hän johtaa operaatiota katastrofialueella – Yksi näky on jäänyt ikuisesti mieleen: ”Äidit hakivat apua liian myöhään”

Punaisen Ristin logistiikkapäällikkö Ari Mäntyvaara Tampereelta on huippuammattilainen, jonka kyvyt on koeteltu maailman pahimmilla katastrofialueilla. Entisellä upseerilla riittää pinnaa ja pelisilmää neuvotella hankalan tulliviranomaisen kanssa silloin, kun maahan on kiireesti saatava 50 rahtikoneellista avustustavaraa. Kalkun varasto pystyy vastaamaan kahteen isoon rysäykseen kerralla. Mitä jos tulee vielä kolmas?

Ari Mäntyvaara sai viime syksynä Vuoden esimies -palkinnon. Myös Kansainvälinen Punainen Risti on pannut merkille suomalaisen logistiikka-asiantuntijan kyvyt.

16.2.2020 7:04

Aamulehti

Hermostuuko näin särmä mies mistään? Koko Ari Mäntyvaaran, 47, olemus kertoo siitä, minkä tason johtaja Suomen Punaisen Ristin (SPR) logistiikkakeskuksen päällikkö on.

Särmä sopii kuvaamaan upseerin koulutuksen saanutta Mäntyvaaraa hyvin, sillä sotilaskielessä sana tarkoittaa koko lailla samaa kuin rehti, säntillinen, ryhdikäs ja täsmällinen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: