Burn out oireet tuntee myös lukiolaisten liiton puheenjohtaja Roosa Pajunen - Ihmiset - Aamulehti

Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Roosa Pajunen ei hyväksy nuorten kuormituksen vähättelyä, sillä hän tietää, miltä tuntuu, kun jaksamisen rajat tulevat vastaan

Tapasimme nuoren vaikuttajan ja selvitimme, kuka on viime kevään poliittisissa keskusteluissa myllertänyt Roosa Pajunen, missä hän vaikuttaa seuraavaksi ja miksei hänestä vielä ole tullut maailmanluokan konserttipianistia.

– Haluan vaikuttaa jatkossakin, joten on hyvin mahdollista, että päädyn jotenkin mukaan politiikkaan, vuoden vaihteessa Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtajan paikan luovuttava Roosa Pajunen sanoo.

4.9.2019 7:33

Aamulehti

Jos Roosa Pajunen, 21, liimaisi jääkaappinsa oveen post it -lapun, siinä lukisi: hanki harrastus.

– Pitää tehdä muutakin kuin töitä. Jos työ on intohimo, vapaa-aika on erityisen tärkeää. Muuten työstä ei enää saa hyvää fiilistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut