Tamperelainen Emmiina Lehtonen on Suomen paras nuori kokki, pian hän kisaa ulkomailla - Ihmiset - Aamulehti

Tamperelainen Emmiina Lehtonen on Suomen paras nuori kokki, pian hän kisaa ulkomailla: "Minulle on tärkeää, että teen laadukasta, skandinaavista ruokaa"

Emmiina Lehtonen voitti nuorten kokkien kilpailun.

21.1.2018 12:43

Emmiina Lehtonen, 24, vastaa hengästyneenä puhelimeen. Hän on matkalla junaan tiukan kisamatkan jälkeen. Oulu jää taakse, ja tiistaina hän palaa Tampereen ammattikorkeakouluun opiskelemaan.

Viikonloppu ei ollut Lehtoselle tavallisimmasta päästä. Hän nimittäin mitteli Oulussa Suomen parhaan nuoren kokin tittelistä.

–Olen todella yllättynyt. Kisa oli tiukka, en kisan aikana ajatellut, että tulisi voittoa, Lehtonen kertoo.

Mutta voitto tuli. Lehtonen julistettiin lauantaina Suomen parhaaksi nuoreksi kokiksi, kun hän voitti Suomen merkittävimmän gastronomisen järjestön La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande, eli Paistinkääntäjät ry:n järjestämän nuorten kokkien kilpailun.

Tampereelle osui tänä vuonna tuplavoitto, sillä toiseksi sijoittunut Aarne Hietamäki on myös Tampereelta. Kilpailun johtaja Martti Lehtinen sanoo tiedotteessa, että kisan taso oli kova.

–Kilpailun taso oli makujen suhteen erinomainen. Kuitenkin nuorilla ammattilaisilla on selkeästi kehitettävää vielä annosten esillepanossa ja omaperäisyydessä. Nämä omaisuudet toki kehittyvät ammattikokemuksen karttuessa.

Voitto tarkoittaa sitä, että pian Lehtonen edustaa Suomea kansainvälisissä nuorten kokkien kilpailuissa Taiwanissa. Kisat järjestetään syyskuussa.

–Odotan innolla. Kyllä siellä varmasti myös haasteita tulee vastaan. Toisaalta onneksi minulla on vielä hieman aikaa valmistautua ja harjoitella, Lehtonen sanoo.

Opinnot vielä kesken

Tampereella asuva Lehtonen opiskelee TAMKin Catering Studiossa, ja valmistuu näillä näkymin vajaan vuoden päästä restonomiksi. Voitto tässä vaiheessa uraa merkitsee paljon.

–Kyllä voitto merkitsee minulle tosi paljon. Uskon, että saan tästä ihan eri tavalla itsevarmuutta työhöni kuin aiemmin, Lehtonen sanoo.

Kilpailussa nuorilla oli kolme tuntia aikaa valmistaa menukokonaisuus valituilla raaka-aineista. Kilpailuaterian alkuruoan pääraaka-aine oli tuore pinaatti ja kuha. Kuha tuli valmistaa kahta valmistusmenetelmää käyttäen. Pääruoka valmistettiin broilerin rintapalasta, joka tuli myös taikinoida. Jälkiruoan tuli taas sisältää puolukoita.

Lehtosen ääni kirkastuu, kun hän alkaa puhua ruuasta.

–Valmistin pinaatti-kuhapallon, jonka kanssa oli pinaatti-palsternakkapyreetä. Sitten oli kuhawingssi, joka oli kuhan evästä friteerattu. Sitten tein kuhannahkachipsiä. Pääruokana oli vanilija-kurpitsarisottoa, basilikainen broilerirulla, paistettua kurpitsaa ja marinoitua herkkusientä.

Jälkiruuaksi hän valmisti puolukkajäädykettä, kinuskia, rosmariinilla marinoitua puolukkaa ja friteerattua rosmariini-puolukka -puuroa.

Emmiina Lehtosen valmentaja Arja Luiro TAMK Catering Studiosta oli mukana kisoissa. Taustalla näkyvät Lehtosen annokset.

Inspiraatiota suomalaisuudesta ja skandityylistä

Lehtonen kertoo, että tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä auki. Hän saa inspiraatiota uusien ja perinteisten ruuanlaittotapojen yhdistelystä.

–Suomalaisuus inspiroi minua. Toisaalta koetan miettiä, kuinka perinteisiä tapoja tehdä voi korvata uudella tavalla.

Tulevaisuudessa Lehtonen haluaa löytää mukavan työpaikan, jossa voi kehittää itseään.

–Olen tehnyt paljon fine dining -ruokaa, mutta en ole varma vielä, mihin suuntaan tästä lähden seuraavaksi. Minulle on tärkeää, että teen hyvin tehtyä ja laadukasta, skandinaavista ruokaa.

Lehtonen lähtee syyskuussa Taiwaniin tekemään omaa juttuaan: skandinaavista, laadukasta ruokaa. Hän ei kisaa Taiwanilaisten kanssa heidän tyylillään, mutta yhdistää aasialiasta tyyliä skandinaaviseen.

–Odotan todella innolla matkaa. Tuomarit ovat varmaan ranskalaisia, mikä on suuri ero Suomessa käytyyn kisaan verrattuna. Myös annetut raaka-aineet ovat varmasti aivan erilaiset, mutta siihen pitää varautua, hän sanoo.

Nuorten kokkien kilpailu

Tamperelainen Emmiina Lehtonen voitti vuoden 2018 kilpailun. Toiseksi sijoittui niin ikään tamperelainen Aarne Hietamäki.

Voittaja edustaa Suomea Taiwanissa kansainvälisissä nuorten kokkien kilpailuissa.

Kilpailussa nuorilla oli kolme tuntia aikaa valmistaa menukokonaisuus valituilla raaka-aineista.

Kilpailun tarkoituksena on antaa nuorille ammattilaisille mahdollisuus kehittää taitojaan ja hakea kilpailukokemusta.

Kilpailun järjestäjänä toimii La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande, Paistinkääntäjät, joka on Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö.

Nuorten kokkien kilpailuja on järjestetty vuodesta 1977.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut