Sami Kieksi Toimettomat kertoo koronaepidemian vaikutuksista nuoriin - Ihmiset - Aamulehti

Ylistetyn hittisarjan tehnyt Sami Kieksi, 30, on elättänyt itsensä 16-vuotiaasta: ”Lapsuus oli mitä oli” – Nyt tamperelaistaustainen ohjaaja on dokumentoinut koronaepidemian vaikutuksia nuoriin

Tampereella opiskelleesta Sami Kieksistä piti tulla näyttelijä, mutta uran suunta muuttui. Nyt hän on noussut otsikoihin ylistetyillä dokumenttisarjoilla, joissa pääosassa ovat vaikeuksia kokeneet nuoret. Helppo ei ollut Kieksinkään nuoruus perheessä, jossa läsnä olivat päihteet ja väkivalta. Dokumentti tulee tänään 8.6. katsottavaksi Yle Areenaan, TV2:ssa 9.6. kello 20.

Tampereella opiskellut, nyt Espoossa asuva Sami Kieksi on ollut mukana yli 100 ohjelmatuotannossa. Nyt tekeillä on jo kolmas oma dokumenttisarja.

18.4.2020 7:00 | Päivitetty 8.6.2020 19:15

Aamulehti

Lauantaina 30 vuotta täyttänyt Sami Kieksi on saavuttanut sen, mistä moni haaveilee. Kieksi on muutaman viime vuoden aikana lyönyt läpi käsikirjoittajana ja ohjaajana, ja ura on vasta alussa.

Suuren yleisön tietoon Kieksi nousi tänä keväänä dokumenttisarjalla Logged In. Ohjelmasta tuli nopeasti hitti, ja jokaista sen jaksoa on katsottu pelkästään Yle Areenassa satojatuhansia kertoja. Sarja seuraa vuoden ajan viiden nuoren miehen elämää työttömyyden, päihteiden, mielenterveysongelmien ja tietokonepelaamisen ympärillä. Kieksille sarja on uran toistaiseksi tärkein työ ja sen saama vastaanotto palkitsevaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut