Laura Voutilainen yllättyi, miten paljon Vain elämää iski tunteisiin - Ihmiset - Aamulehti

Laura Voutilainen yllättyi, miten paljon Vain elämää iski tunteisiin

Laura Voutilainen on pohjimmiltaan heittäytyjä, joka nauttii hulluttelusta. ­

15.4.2017 14:08

Rankka Lapin kiertue ja flunssa tuntuvat Laura Voutilaisen kunnossa, mutta ammattilaisen ottein hän vastaa yhä uudelleen samoihin kysymyksiin Vain elämää -ohjelman tiedotusristeilyllä reilu viikko ennen pääsiäistä.

Voutilaisen työelämä on jakautunut kahteen osaan: toisaalla ovat keikat bändin kanssa, toisaalla taas teatteriproduktiot. Jälkimmäisiä ei vielä ole ollut kovin paljoa, mutta niitä Voutilainen mielellään tekisi enemmänkin.

Tänä keväänä Voutilainen on ollut mukana uudessa kotimaisessa musikaalissa Espoon teatterissa. Äidinmaan on ohjannut Maria Sid. - Roolini Äidinmassa on vakava, traumatisoitunut ja katkeroitunut nainen- Se on ihan jotain muuta kuin mitä tavallisesti teen. Se inspiroi. Tuntuu myös hyvältä kuulua johonkin yhteisöön, kuten teatterissa kuuluu. Bändin johtajana vedän bändiä, se on vastuullani. Teatterissa olen ole osa ryhmää.

Olli Lindholm (vas.), Irina Saari, Samu Haber, Petra Gargano, Robin Packalén, Laura Voutilainen ja Nikke Ankara ovat mukana kuudennelle Vain elämää -kaudella.­

Kutsu Vain elämää -kuvauksiin tuli Laura Voutilaiselle sopivaan aikaan. Hän pitää ohjelmasta, koska se on nimenomaan musiikkiohjelma ja artistin puolella. Voutilainen on myös viime vuosina ehtinyt miettiä elämäänsä ja käydä sitä läpi, ja siitä oli hyvä jatkaa kollegoiden kanssa.

- Olen aika paljon käynyt läpi elämääni tässä neljänkympin kohdassa. Silti yllätyin, miten jotkut asiat nostivat tunteita pintaan yllättävän paljon. Joitakin juttuja olikin vielä läpikäytävänä tunnetasolla, pohtii Voutilainen.

Voutilainen miettii hetken, kun pitäisi nimetä joku erityisen läheinen kappale Vain elämää -ohjelmaan tehdyistä lauluista. Jokaisella hänen tekemällään kappaleella oli syynsä olla mukana.

- Erityisen paljon tunteita nosti pintaan Irinan kappaleesta tekemäni versio. Musiikillisesti ihanin oli Samu Haberin biisi ja hauskanpitobiiseistä paras Nikke Ankaran. Johan minä sanoinkin melkein kaikki.

–¿Tuntuu tavallaan samalta kuin kaksikymppisenä, kun oli lähdössä kotoa, eikä tiennyt mitä on tulossa, kuvailee Laura Voutilainen tämän hetkistiä elämäntilannettaan.­

Henkilökohtaisessa elämässä Voutilaisella on ollut myös tilinpäätösten aikaa. Avioero Juha Heikkilästä astui voimaan reilu vuosi sitten. Koti Heinolassa on myytävänä. Vaikka erosta on jo aikaa, Voutilainen tuntee olevansa välivaiheessa. Jotain uutta on tulossa, mutta se uusi ei ole vielä tässä.

- Tuntuu tavallaan samalta kuin kaksikymppisenä, kun oli lähdössä kotoa, eikä tiennyt mitä on tulossa.

Äidinmaan esitykset jatkuvat toukokuuhun saakka. Kesäkuun alussa Voutilainen julkaisee uuden levyn ja kiertää kesällä keikoilla. On hienoa, että näyttelijätyyppi saa elää keikkailevan Lauran rinnalla.

- Näyttämöllä on hieno, mutta kun yleisö huutaa keikalle ”Miks ei!”, niin sitä ajattelee, että tämän takiahan minä olen täällä.

Laura Voutilainen sanoo, että haaveet eivät reilu nelikymppisellä ole enää niin suurellisia kuin kaksikymppisellä.

- Sanoin ohjelmassakin, että haaveena on ihmisyyden jatkuva oppiminen, haluan olla myös hyvä ihminen. Hyvä elämä ja terveys ja se, että voisi nauttia elämästä. Ne riittävät.

Ohjelmaformaatti, jossa seitsemän muusikkoa esittää oman versionsa toisten mukana olevien muusikkojen kappaleista.

Kuudes tuotantokausi perjantaisin ja torstaisin 21.4. alkaen kello 20 Nelosella.

Ohjelma kuvattiin Mondan linnassa Marbellan pohjoispuolella.

Olli Lindholmin päivä perjantaina 21.4.

Petran päivä torstaina 27.4. ja perjantaina 28.4.

Robinin päivä torstaina 4.5. ja perjantaina 5.5.

Irinan päivä torstaina 11.5. ja perjantaina 12.5.

Niken päivä torstaina 18.5. ja perjantaina 19.5.

Samun päivä torstaina 25.5. ja perjantaina 26.5.

Lauran päivä torstaina 1.6. ja perjantaina 2.6.

Encore-jakso torstaina 8.6. ja Kaikki biisit -jaksot osa 1 perjantiana 9.6. ja osa 2 lauantaina 10.6.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?