Yön Olli Lindholm kieltäytyi Vain elämää -kutsusta vuonna 2011 – on odottanut pitkään uutta kutsua - Ihmiset - Aamulehti

Yön Olli Lindholm kieltäytyi Vain elämää -kutsusta vuonna 2011 – on odottanut pitkään uutta kutsua

Olli Lindholm kieltäytyi, kun häntä pyydettiin mukaan Vain elämää -ohjelman ensimmäiselle kaudelle.­

14.4.2017 13:33

Vihdoinkin Olli Lindholm sai uuden tilaisuuden sanoa kyllä Vain elämää -kutsulle.

- Minut pyydettiin mukaan jo ensimmäiselle kaudella 2011. Kieltäydyin silloin, koska koko homma oli niin epämääräinen, ja meillä oli 30-vuotiskiertuekin, en olisi ehtinytkään. Sen jälkeen olen odottanut joka vuosi, että pyydetään ja nyt pyydettiin.

Olli Lindholm on tämän kauden ehdoton konkari. 53-vuotias laulaja on esiintynyt jo yli kolmekymmentä vuotta ja hänen bändinsä Yön suosio on tasaisen kova.

Kauden muut artistit vitsailivat Lindholmille tämän iästä. Itse dinosaurus otti nimitykset kohtalaisen tyynesti.

- Onhan minulla ihan eri kokemus kuin kellään muulla. Kokemus ei kuitenkaan oikeuta viisasteluun. Ei voi heristää sormea opettavaisesti nuoremmilleen.

Kauden muut artistit vitsailivat Olli Lindholmille tämän iästä. Itse dinosaurus otti nimitykset kohtalaisen tyynesti.­

Lindholm kehuu tämän kauden musiikkiesityksiä ja kuuden muun artistin taitavuutta.

- He ovat todella taitavia. Minä en Robinin iässä osannut mitään. Ja tuo Samu Haberin veto oli komea, hän on todella taitava laulaja. Ei ole sattumaa, että Sunrise Avenue on suosittu Euroopassa. Samu on vahva laulaja, päättäväinen heppu, jota ei nujerreta

Lindholm viittaa Haberin vedolla Yön kappaleeseen Joutsenlaulu, jonka Haber esitti kutsuvieraille tiedotustilaisuudessa.

Sittemmin levy-yhtiö on ilmoittanut, että kappaletta ei tallenneta Vain elämää -kokoelmille tai suoratoistopalveluihin, sillä kappaleen tekijä Jussi Hakulinen on kieltänyt sen käytön. Haberin esitys nähdään kuitenkin perjantaina 21.4. Vain elämää -lähetyksessä Ollin omana päivänä. Tätä haastattelua tehdessä kohusta ei vielä ollut tietoa.

Muutakin pyöritystä on Yön ympärille riittänyt. Tammikuussa kohistiin basisti Jukka Lewisin ja kitaristi Daffy Terävän erottamisesta.

- Olen kaikenmaailman liemissä keitetty, että näihin osaa suhtautua. Jostain aina löytyy se suhteellisuudentaju. Ymmärtää, että tämä juttu kestää aikansa ja menee ohi. Tämän ikäisenä ja tällä kokemuksella osaa katsoa mitä ympärillä tapahtuu, kuittaa Lindholm.

Olli Lindholm odottaa jännityksellä, millaisen vastaanoton hänen Vain elämää -kappaleensa saavat.­

Tämän kauden artisteista Nikke Ankara oli Olli Lindholmille tuntemattomin.

- En tuntenut Nikke Ankaran tuotantoa yhtään. Irina oli tietenkin tuttu, ollaan pyöritty samoilla keikoilla. Petran tunsin tyttäreni kautta. Tytär oli Tiktak-fani ja kävin hänen kanssaan bändin keikoilla.

Lindholm on niin paljon seurannut aiempia tuotantokausia, että hän oli jo etukäteen varma, että tästäkin kaudesta tulee hyvä. Se, kuinka suuressa jutussa on tullut oltua mukana, selvisi Lindholmille oikeastaan siinä vaiheessa, kun hän yhdessä muiden artistien kanssa katsoi ohjelmasta tehtyä koostetta.

Lindholm odottaa jännityksellä, millaisen vastaanoton hänen Vain elämää -kappaleensa saavat.

- Täytyy olla valmiina, yhtään ei voi tietää tuleeko noista minun versioistani hittejä vai ei.

Pääsiäisen aikaan Lindholm tekee vielä viimeiset Voice of Finlandin lähetykset ja heittää yhden keikan. Toukokuu onkin varattu kesään valmistumiselle, treenaamiselle ja kodin pihatöille. Yö vetää kesän aikana noin kolmekymmentä keikkaa ja syksyn pienen tauon jälkeen vielä 25 lisää. Kuntoa tarvitaan.

- Hiljaisuudesta on tullut vuosi vuodelta tärkeämpi asia, sanoo Lindholm.

Ohjelmaformaatti, jossa seitsemän muusikkoa esittää oman versionsa toisten mukana olevien muusikkojen kappaleista.

Kuudes tuotantokausi perjantaisin ja torstaisin 21.4. alkaen kello 20 Nelosella.

Ohjelma kuvattiin Mondan linnassa Marbellan pohjoispuolella.

Olli Lindholmin päivä perjantaina 21.4.

Petran päivä torstaina 27.4. ja perjantaina 28.4.

Robinin päivä torstaina 4.5. ja perjantaina 5.5.

Irinan päivä torstaina 11.5. ja perjantaina 12.5.

Niken päivä torstaina 18.5. ja perjantaina 19.5.

Samun päivä torstaina 25.5. ja perjantaina 26.5.

Lauran päivä torstaina 1.6. ja perjantaina 2.6.

Encore-jakso torstaina 8.6. ja Kaikki biisit -jaksot osa 1 perjantiana 9.6. ja osa 2 lauantaina 10.6.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?