Naisen sukuelin oli vanhan kansan mukaan väkevä taikakalu – Pyllyttäminen oli varttuneiden naisten oikea ammatti

Naisen sukuelimen sadat nimet suomen kielessä kätkevät sisäänsä tarinoita ja merkityksiä menneiltä ajoilta. Myös sanonnat ammentavat menneistä. Kun esimerkiksi jokin hajoaa tuhannen pillun päreiksi, se menee kunnolla säpäleiksi. Sanonta liittyy suomalaisiin naisiin ja perisuomalaisimpaan asiaan kaikista, saunaan.

–Kun miehet mittailivat puun kokoa, voitiin sanoa, että siitä riittää tuhannen pillun päreiksi, on sillä siis kokoa, kertoo Suomen kansanuskon tutkija, dosentti ja tietokirjailija Risto Pulkkinen.

Aikana, jona bakteereja ei vielä tunnettu, tiedettiin, että saunanlauteilta nainen voi saada itseensä sairauden. Alettiin siis käyttää puisia päreitä, eli vitukkeita, kuin laudeliinoja.

–Siinä missä miehen elin on tarjolla kuin leikkikalu, naisen elin on piilossa. Tämä salaisuus on ollut omiaan luomaan naisen seksuaalisuuden ympärille mystiikkaa, taikaa ja tabuja vanhan kansan ajatuksissa, Pulkkinen kuvaa.

Karhua vahvempi nainen

Taikauskoinen vanha kansa puhui voimakkaasta magiasta sanalla väki. Kuoleman ja karhun väet olivat voimallisia, mutta yksi vahvimmista oli naisen väki. Kansan arvokkaimpina pidetyt asiat liittyivät aina hedelmällisyyteen, olipa kyse jälkeläisistä, karjasta tai viljasta. Juuri näistä syistä naisella oli erityinen asema yhteisöissä.

–Etenkin emäntä, anoppi, poikien synnyttäjä ja vaihdevuosiin pääsyt nainen oli kunnioitettu ja väkevä. Hän kun pyllytti vuorokauden, pysyi karhukin kaukana karjasta vuoden ajan, Pulkkinen kertoo.

Pyllyttäminen oli ihka oikea ammatti, jota harjoittivat juuri varttuneet naiset. Kun emäntä seisoi karjan laitumella alaruumis paljaana, karhu ja muut metsänpedot kaihtoivat aluetta ja jättivät karjan rauhaan. Naisen väki, maaginen, seksuaalinen energia siis suojeli emännän omaa.

–Naisen elintä on kutsuttu myös karhuksi, sillä sen väki vastaa karhun magiaa. Kun karhu kohtasi paljastetun vitun, se pakeni sitä heikompana.

Jos nuori nainen kohtasi karhun ja säikähti sitä, seuraukset saattoivat olla vakavat, karhu kun halusi aina jollain tavalla sekaantua naiseen. Saattoi tulla sairauksia, tai raskaana olevan naisen lapsi saattoi syntyä karhun jäljiltä sairaana.

Vanha kansa kutsui arvostetun naisen, eli synnyttäneen tai vaihdevuosiin ehtineen emännän sukuelintä vituksi. Alun perin vittu on siis ollut voimallinen, mutta ei voimasana, sitä ei ollut kaikilla, vaan se piti ansaita.

Niin kutsuttujen vitun syntytarinoiden mukaan naisen elin syntyi hauen tai karhun kidasta ja ketun kielestä, mutta sen lihana oli teeren tai pyyn liha. Syntytarina kuvaa, kuinka kaksijakoisesti naiseen ja naisen sukuelimeen on Suomessa aikojen saatossa suhtauduttu.

–Metsäkanalintujen liha oli parasta lihaa, mitä tiedettiin. Silti naisen elimeen on liitetty jopa kastroinnin pelko, kuten ajatus karhun hampaista. Seksitauteja ei tunnettu, mutta tiedettiin, miten sairastumiset saattoivat levitä. Myös ei-toivotut lapset liitettiin ajatuksissa naisen elimeen, Pulkkinen sanoo.

Naisen väkeä piti käyttää tarkoin ja harkitusti. Maaginen suojaus annettiin myös taikamenettelyllä, jota kutsuttiin harakoimiseksi. Sana juontaa juurensa haaroista: naisen piti esimerkiksi harpata lapsensa yli, jotta lapsi tuli suojatuksi. Lapsi harakoitiin etenkin siirtymätilanteissa, esimerkiksi silloin kun lähdettiin pois pihapiiristä. Suojaus teki matkasta lapselle mieluisamman, eikä pieni itkenyt yhtä herkästi kuin ilman äidin antamaa suojaa.

Kuva: Jukka-Petteri Eronen

Naisen väen voimaan luotettiin myös yhteisölle kriittisellä rajanylityshetkellä, karjan laitumelle ajossa. Karjan ulosajoriitissä karjasta huolehtiva nainen tai talon emäntä asettui navetan oven päälle hajareisin. Näin kallisarvoinen karja sai suojan petoja ja sairauksia vastaan.

–Emännät myös lypsivät usein alaruumis paljaana. Menettelyllä voitiin suojata lehmää esimerkiksi naapuritalon kateellisten pahoilta loitsuilta, pahalta silmältä. Tapa tunnettiin vielä sotien jälkeenkin Suomessa, Pulkkinen kuvailee.

Osa suomalaisista on kuullut naisen väestä kertomuksia isovanhemmiltaan. Isoäidit ovat kuvanneet lapsenlapsilleen, kuinka naapurin emännälle on saatettu riidan päätteeksi vilauttaa paljasta alapäätä. Naisen väellä pystyi paitsi suojelemaan omaa myös tuottamaan tuhoa. Jos emäntä harppoi hameenhelmat ylhäällä naapurin ansojen tai pyytimien yli, metsästysonni katosi.

Nainen myös liitettiin suomalaisille pyhään metsään. Metsästäjät pitivät metsää feminiinisenä ja metsälle lirkuteltiin kuin viekoiteltavalle naiselle voittoisan metsästyksen takaamiseksi. Suomalainen metsänjumala Tapio on sekin alkujaan ollut naispuolinen.

Pelottava seksuaalisuus

Vaikka keski-ikäinen nainen nautti kunnioitusta, nuorten naisten laita oli toisenlainen. Naiseuteen kytkeytyvät tabut liittyivät etenkin hedelmällisyysikäisiin nuoriin naisiin, ja heitä pidettiin jopa vaarallisina. Etenkin kuukautisten ja synnyttämisen aikana nainen eristettiin kotioloihin. Suomessa naisia ei suljettu pois perheen piiristä, sillä töitä oli tehtävä, oli raskaana tai ei.

Suomalaisten maailma jakaantui yliseen ja aliseen, ja ihmiset elivät siinä välissä. Naisen elin oli väylä kuolleiden maailmaan, vainajalaan. Nainen oli siis ruumiinsa kautta jatkuvasti kytketty tuonpuoliseen.

Etenkin kuukautisten aikana ajateltiin, että väylä on suoraan auki myös kuolleiden puolelle. Menstruoiminen siis teki naisen väestä aktiivisen, herkän ja tahattomastikin käytettävän. Viljan ja ruoka-aineiden käsittely oli kuukautisten aikana kielletty. Silti kuukautisverellä esimerkiksi siveltiin lehmiä ennen laitumelle päästämistä, suojaloitsuksi.

Naisia pidettiin taianomaisina, sillä he pystyivät vuotamaan verta vahingoittumatta. Myös elämän luomisen kyky nosti naisen myyttiseksi.

–Naisen väkeä käytettiin vielä juuri ennen kaupungistumista Suomessa. Kielessä se kuuluu yhä, Pulkkinen toteaa.